Tällainen pelaaja on todennäköinen NHL:n ykkösvaraus – “Tulee mieleen Miro Heiskanen”

Olli Österman |

235 Podcastin uusimmassa jaksossa käytiin läpi NHL:n tulevaa varaustilaisuutta.

NHL:n varaustilaisuus järjestetään 27.–28. kesäkuuta. Ensimmäisen varausvuoron omaa New York Islanders. Edellisen kerran Islanders on päässyt varaamaan ensimmäiseltä paikalta 2009, jolloin seura varasi John Tavaresin.

Nyt ykköseksi on kaavailtu kanadalaispuolustaja Matthew Schaeferia.

Schaeferin kausi ei ollut paras mahdollinen. Alku oli lupauksia herättävä, kun puolustaja iski Kanadan juniorisarja OHL:ssä 17 ottelussa 22 tehopistettä. Nuorten MM-kisoissa tullut loukkaantuminen päätti kuitenkin lupauksen kauden jo joulukuussa.

– Mulla tulee luistelusta hyvin paljon mieleen Miro Heiskanen. Tosi sulava luistelija, hyvä rytmittämään peliä ja tuomaan kiekkoa hyökkäysalueelle. Hyökkäyspään pelaamisesta tulee mieleen Rasmus Dahlin, luo vaarallisia tilanteita hyökkäyspäässä ja on vaarallinen myös siellä. Tosi kokonaisvaltainen ja hyvin liikkuva pakki, podcastissa vieraana ollut Miikall kuvailee Schaeferin pelityyliä.

Puolustajan varaaminen ensimmäisellä varausvuorolla on yllättävän harvinaista. Tällä vuosituhannella puolustajia on varattu ykkösvuorolla neljästi. Edellisen kerran niin tapahtui kesällä 2021, kun Buffalo Sabres varasi Owen Powerin tilaisuuden ensimmäisenä pelaajana.

Kuuntele koko jakso: