Kuva: All Over Press

Anni Kärävä ei ole lukenut juttuja itsestään

Otto Palojärvi |

MILANO

Freeski-kilpailija Anni Kärävä on Suomen merkittävimpiä mitalitoivoja Milano Cortinan olympiakisoissa. Kärävä voi taistella kultamitalista sekä slopestylessä että big airissa.

Lehdistötilaisuudessa torstaina Anni Kärävä oli rennon oloinen. Hän ei ota paineita olympiaodotuksista.

– En ole itse lukenut juttuja. Olen keskittynyt temppuihin ja laskemiseen, Kärävä toteaa.

Kärävä ilmoitti samalla, että tykkää molemmista kilpailumuodoista, joihin olympialaisissa osallistuu.

– Molempiin panostan yhtä paljon. Tykkään molemmista tosi paljon, hän ilmoittaa.

Kärävän mukaan Livignossa slopestylen rata on aika haastava verrattuna kauden muihin kilpailupaikkoihin.

– Slope osittain haastavampi kuin monet muut radat. Hyvä flow siinä radassa kuitenkin.

Olympialaisissa huomiota tulee kilpailijoille enemmän kuin normaalikisoissa. Kärävä korostaa, ettei ajattele kisaan lähdettäessä sijoitustaan, vaan pyrkii tekemään temppunsa vain mahdollisimman hyvin.

– Luonnollisesti tulee jonkin verran vastaan, mutta keskityn omaan laskemiseen. Pidän oman laskemisen etusijalla.

Olympialaisista Kärävä kertoo tykkäävänsä.

– Täällä on maailman parhaat laskemassa. Maailman kovimmat laskemassa täällä. Kyllä olympialaiset on hieno tapahtuma. Pienestä pitäen olen katsonut kilpailuja, hän ilmoittaa.

Otto Palojärvi

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA