Kuva: All Over Press

Arttu Ilomäki ei palaa vielä Liigaan – sai jatkosopimuksen vaiherikkaan kauden päätteeksi

Mikko Saarela |

Arttu Ilomäki on toisella ulkomaanjaksollaan. Ensimmäistä kauttaan Tshekissä pelaava 33-vuotias hyökkääjä jatkaa slaavilaismaassa myös ensi kaudella.

Ilomäki aloitti kuluneen kauden Energie Karlovy Varyssa, mutta tehojen jäädessä piippuun joukkue vaihtui kesken kauden Kometa Brnoksi. Siirto paljastui onnistuneeksi, sillä runkosarjassa neljänneksi juhli kauden päätteeksi Tshekin mestaruutta.

Menestys ei ole Ilomäelle uusi kokemus, sillä palkintokaapista löytyvät myös vuoden 2016 SM- ja 2018 MM-kullat. Suomessa Ilves-kasvatti on edustanut Tapparaa, Lukkoa, KalPaa, TPS:ää ja KooKoota.

Runkosarjassa yhteensä 38 ottelussa tehopisteet 5+15=20 keränneen Ilomäen tuore sopimus on yksivuotinen.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA