Viisi liigacupin ottelua ja hyvä esitys harjoitusottelussa Hammarbya vastaan. Siinä HJK:n takana oleva ohjelma. Kun Veikkausliigan alkuun on aikaa hieman yli kuukausi, on hyvä ottaa seuran urheilutoimenjohtaja Petri Vuorinen tekemään Klubin tekemisestä jonkinmoista välitilinpäätöstä.
HJK päätti liigacupin viime viikonloppuna voittoon TPS:sta. Se aloitti tappioilla IFK Mariehamnia ja FC Lahtea vastaan, mutta kolme seuraavaa ottelua toivat voitot A-lohkon voittaneesta ja välieriin varmasti etenevästä FC Interistä, Gnistanista ja TPS:sta. HJK:n välieräpaikka ei ole sen omissa käsissä, vaan riippuu lohkon päätösottelun IFK Mariehamn-FC Lahti tuloksesta.
Uuden valmennuksen alla pelaava uudistunut joukkue on kuitenkin saanut kilpailullisten otteluiden tulikasteensa. HJK:n urheilutoimenjohtaja Petri Vuorinen kertoi Atleetille näkemyksiään siitä, missä HJK menee.
Lohko ja harjoituspelejä ovat takana. Mitä vastauksia olette saaneet?
– Mitä pohdin kauden aikanakin on se, että menemmekö eteenpäin näissä peleissä. Se on yksi asia. Tulokset ovat parantuneet kahden ensimmäisen pelin jälkeen, mutta mielestäni myös pelillisesti näkyi TPS-pelissä vielä pidempiä jaksoja, joissa pystymme tekemään niitä asioita, joita haluamme. Toisekseen rinki näyttää suhteellisen laajalta ja meillä on laatua. Meillä on kaikki mahdollisuudet pitää sitä yllä läpi pelin. Siinä mielessä näyttää hyvältä.
– Vastauksia näistä peleistä? Olemme tehneet pelaajahankintoja, niin tämä linkittyy siihen, että olemme saaneet ajettua näitä pelaajia sisään tämän jakson aikana. Sekin on tärkeää, että he pääsevät mukaan. Kaikkien pelaajien suhteen vastauksia ei ole vielä tullut, mutta se liittyy siihen, että haluamme pelaajille hyvän pitkän ja ehjän preseasonin. Emme ole peluuttaneet kaikkia, kuten näkyykin. Mieluummin näin kuin että peluuttaisimme liikaa, kun ei ole mitään tarvetta. Se voi ennustaa sitä, että pelaajat ovat kauden aikana ehjiä ja enemmän käytettävissä. Tätä työtä on tehty hyvin (fysiikkavalmentaja Joni) Ruuskasen johdolla.
Mitä kysymysmerkkejä on vielä ilmassa?
– Tällä hetkellä ei isompia pelin suhteen. Kun mietitään pelitapaa ja millainen pelin kuva on, siinä niitä tulee sen suhteen, miten saamme pidettyä tasapainon pelissä ja että saamme eliminoitua vastustajan nopeita hyökkäyksiä jatkossakin hyvin, että niistä ei tule uhkaa meitä vastaan.
– Se, missä on vielä kehitettävää seuraavan kuukauden aikana, on erikoistilanteet. Siihen saamme vielä paneutua hyvin.
Näet joukkuetta sisältä jatkuvasti. Millaisessa tilassa joukkue on?
– Pitää muistaa, että emme ole pelanneet vielä yhtään peliä Veikkausliigaa. Se on aina kaikille sama, että liigacupissa ei ole jaettu pisteitä sen suhteen. Silloin joukkueessa on yleensä hyvä ilmapiiri, kun asiat joukkueessa ovat kunnossa. Se meillä on hyvin tällä hetkellä. Tekeminen on noussut ja jos nostaisin yhden asian, joka on näkyvissä, niin kilpailu pelipaikoista. Se tulee kasvamaan ja on äärimmäisen tärkeää. Se tulee nostamaan laatua harjoituksissa. Siellä ne kysymysmerkit tulevat, miten pelaajat reagoivat, kun eivät olekaan avauksessa, mutta se on tällä hetkellä positiivinen ongelma.
Miten koet, että olette onnistuneet joukkueen rakentamisessa?
– Tällä hetkellä olemme onnistuneet hyvin. Iso muutos on taas tullut monen asian osalta, jos mietitään marraskuuta. Olemme kuitenkin onnistuneet muutamien kuukausien aikana hankinnoissa siinä mielessä, että pääsääntöisesti ne ovat niitä pelaajaprofiileja, joita haluamme meidän pelitapaamme. Siinä olemme onnistuneet hyvin.
– Siihen pitää vielä sanoa, että meillä on meneillään hyvä prosessi, että miten pelaajia hankitaan. Siinä Janne Vilkman on tuonut laatua seuraan ja ollut meille tärkeä hankinta tälle puolelle. Se on tärkein, että meillä on prosessi. Päätöksiä pitää tehdä ja nopeastikin, mutta prosessi saa aikaan sen, että emme hypi vasemmalle ja oikealle riippuen, mistä tuulee. Tekeminen on stabiilia ja itsellänikin on siitä tieto, että kaikki toimii.
Tuntuu siltä, että HJK:n ympärillä on suhteellisen seesteinen tila. Allekirjoitatko tämän?
– Toivottavasti näin on. Vastapallona: se, mikä ei ole ollut seesteistä, on se, että on tullut aika paljon uusia hankintoja, uusi valmennus ja se ei ole ollut seesteistä. Siihenkin haluaisimme päästä enemmän, että vaihtuvuutta ei olisi niin paljoa. Pitäisi olla niin, että hankintoja ei tulisi niin paljoa, että muutos ei olisi koko ajan isoa. Siihen pyrimmekin tällä hetkellä.
– Osittain olen samaa mieltä, että tuntuu seesteiseltä. Tekeminen on prosessinomaista ja etenemme asia kerrallaan. Siitä on hyvä tunne.
Pitääkö prosessin tuoda joillekin pelipaikoille vielä vahvistuksia?
– Pohdimme sitä koko ajan. Kaikki ei ole vielä julkitullutta, ja jotain voi vielä tapahtua. Näyttää suhteellisen hyvältä, että olisi jatkossakin seesteistä. Meidän pitää olla valmiimpia reagoimaan tulevankin kuukauden aikana, jos jotain tapahtuu.
– Nyt olemme jo siinä vaiheessa, että jos jotain tapahtuu, olemme valmiina siihen. Sekin on hyvä asia. Ikkuna menee kiinni 1.4. Minulla on hyvä tunne, mutta kun aina ei tiedä, miten asiat etenevät, niin aina pitää olla valmiina, jos tulee muutoksia.
Liigan alkuun on reilu kuukausi. Tuntuuko, että se on lyhyt vai pitkä aika saada asiat tarvittavaan kuntoon?
– Se on riittävän pitkä aika. Jos joku sanoo, että liigan avauksessa asiat eivät ole kunnossa, hämmästelen. Meidän preseasonimme Suomessa on niin pitkä, että ei voi olla niin, että asiat eivät ole kunnossa, kun liiga alkaa.
Haastattelu: Panu Markkanen
































