Juho Talvitie näkee hyökkäyspelissään yhden merkittävän kehityskohteen. Suomalaislahjakkuus kertoi Atleetille syksystään Hollannin Eredivisiessä.
Juho Talvitie, 20, on pelannut hienoa syksyä lainalla Hollannin pääsarjassa Eredivisiessä NAC Bredan paidassa. Suomalainen laiturilahjakkuus nauttii säännöllisistä avausminuuteista ja on ollut 12 sarjaottelusta kymmenessä aloittavassa kokoonpanossa.
Myös ratkaisuroolia on ollut. Talvitien syksyn kahdesta osumasta molemmat ovat olleet NAC Bredan voittomaaleja.
Ensimmäinen niistä syntyi elokuussa Eredivisien toisella kierroksella Fortuna Sittardin verkkoon. Jälkimmäinen puolestaan Go Ahead Eaglesia vastaan marraskuun ensimmäisenä päivänä.
Suuri rooli on maistunut Talvitielle paremmin kuin hyvin.
– Kun pääsee paljon pelaamaan, tulee sellainen parempi olo itselle ja pääsee paremmin joukkueen sisään. Toivottavasti pystyn jatkamaan hyviä suorituksia pitkin kauden, suomalaislaituri kertoi Atleetille.
NAC Bredan sarjasijoitus on 12 kierroksen jälkeen 14:s. Talvitien mielestä heikkojen tulosten taustalla on ollut myös epäonnea.
Viimeisessä ottelussaan ennen maajoukkuetaukoa FC Volenhamin vieraana NAC Breda sai peräti kaksi ulosajoa.
– Ollut vähän epäonnisuutta tietyissä peleissä punaisilla korteilla. Pieniä huolimattomia ja sitten välillä ihan tuomareiltakin sellaisia, joista 90 prosenttia jalkapalloa seuraavista ihmisistä sanoisi, että ei ollut punainen kortti, Talvitie arvioi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Talvitie kokee olevansa parhaimmillaan hyökkäyksen viimeisen kolmanneksen ratkaisupaikoissa. NAC Bredassa oikeaa laitaa operoinut taituri mainitsee erityisesti vahvan vasemman jalkansa.
– Olen tullut sisään, keskitän paljon palloa ja yritän haastoissa mennä ohi 1vs1:ssä. Saada jotain tapahtumaan sillä tavalla, Talvitie kuvaili peliään.
– Kun pelaa ulkomailla ja maailmalla, niin sellainen ratkaisurooli pitää ottaa. Sitä ei sinulle anneta, vaan kun menet johonkin seuraan, niin se pitää siellä ottaa. Se pitää ottaa joka päivä treeneissä ja peleissä.
Tietynlainen “räkämaalien” tekemisen taito on asia, jossa Talvitie haluaa kehittää itseään.
– Niitäkin tulee ja se on yksi ominaisuus, mutta minä olen ensi vuonna Real Madridissa, jos noita maaleja teen 15. Pitää olla boksissa ja ne ovat sellaisia juttuja, mitä haluan itse kehittää omasta pelistä. Olla aina boksissa ja oikeassa paikassa. Olla aggressiivinen siellä ja tehdä sellaisia niin sanotusti rumempia maaleja myös, Talvitie kuvaili.
City Groupilta apua seuravalinnassa
Talvitie siirtyi NAC Bredaan tämän kauden kattavalla lainasopimuksella Belgian kakkostasolta Lommel SK:n riveistä kesäkuun lopussa. Laituri vietti myös viime kauden Hollannin Eredivisiessä Heracles Almelossa, joten sarja oli ennestään tuttu.
Talvitie päätyi Lommeliin vain 16-vuotiaana kasvattajaseurastaan Ilveksestä vuonna 2021. Hän sai seuravalintaansa paljon apua belgialaisseuran omistavalta City Football Groupilta.
– Sitä katsottiin paljon ja se ei ollut helppo valinta. Käytiin siinä mun agentin ja City Groupin kanssa läpi kaikkia seuroja. Minua tietty autettiin tosi paljon ja kaikki kiinnostavat seurat osattiin analysoida hyvin, että mikä sopisi minun pelityyliini ja missä pystyisin olemaan parhaimmillani, Talvitie seuravalintaan johtaneita vaiheita.
– Se on se hyvä puoli City Groupissa, että osaavat auttaa noissa. Sitten päädyttiin siihen, että NAC Breda on minulle ja pelityylilleni paras vaihtoehto niistä joukkueista.
Talvitie kokee NAC Bredan pelitavan sopivan hänelle Heraclesia paremmin.
– Heraclesissa me vedimme enemmän pitkää ja sitten katsottiin, mitä siinä tapahtuu. Se meidän peli oli enemmän sellaista rikkonaista ja yritettiin tehdä siitä rikkonainen. Meillä on ollut täällä NAC Bredassa hyvä kontrolli pelistä ihan noita isojakin joukkueita vastaan.
Bredan kaupunki puolestaan muistuttaa Ilves-kasvatti Talvitietä kotoisasta Tampereesta.
– Breda on tosi keskellä kaikkea. Siitä ei ole pitkä matka Amsterdamiin, eikä Belgiaankaan Antwerpiin tai Brysseliin. Se on vähän niin kuin kaiken keskellä ja mukavan lyhyt ajomatka joka puolelle. Itse kaupunkinakin tosi viihtyisä parinsadan tuhannen ihmisen kaupunki, hän kuvaili.
Yksi turnaus räjäytti kiinnostuksen
Talvitien uralle käänteentekevä hetki tapahtui loppuvuodesta 2019. Tamperelainen pelasi tuolloin Suomen alle 15-vuotiaiden maajoukkueessa UEFA Development -junioriturnauksessa Portugalissa. Vastustajana olivat Espanja, Portugali ja Italia.
Suomi hävisi jokaisen otteluista, mutta Talvitie onnistui näyteikkunassaan.
– Pelasin elämäni parhaat pelit siihen asti. Siellä oli tietenkin paljon katsojia. Sieltä se kiinnostus oikeastaan räjähti.
– Kyllä olen kuullut agentilta ja vanhemmiltakin, että kiinnostusta oli ollut pitkän aikaa jo ennenkin. Siitä ei vain olla silloin pienenä minulle kerrottu.
Talvitie ei muista tarkalleen, ketä pelaajia hän turnauksessa vastustajinaan kohtasi. Nyt jälkeenpäin pelaajalistat olisivat hänelle hyvinkin kiinnostavia.
– Espanjalla oli siellä Barcelonan ja Real Madridin junioreja. Portugalilla niiden liigan akatemiapelaajia. Itseasiassa kiinnostaisi se pelaajalista, että onko siellä ollut jotain tämän hetken huippuja vastassa. Ei sitä tiedä, vaikka olisi joku Lamine Yamal ollut. Se oli vähän ehkä liian nuori siihen vielä, Talvitie arvuutteli.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Talvitien lainasopimus NAC Bredan kanssa päättyy kesäkuun 2026 lopussa. Suomalaispelaajan uran seuraava siirto on vielä toistaiseksi auki.
– Tavoitteena on pelata nyt mahdollisimman hyvä kausi. Sitten en osaa sanoa, voi olla myyntihommia tai seuraava laina City Groupin kautta johonkin. En osaa vielä sanoa, mutta ei ole mitään selkeää tavoitetta kuin, että pelaan nyt todella hyvän kauden vaan.
Pitkällä aikavälillä Espanjan kentät kiinnostavat Talvitietä, mutta hän ei varsinaisesti tähtää mihinkään tiettyyn sarjaan.
– Katsotaan nyt ja treenataan hyvin. Yritetään päästä eteenpäin ja jatkaa kehittymistä, suomalaiskomeetta totesi loppuun.

























































