Where's The Party oli kaiken luottamuksen arvoinen JTT-finaalissa. Kuva: Jukka Vepsäläinen

Atleetin raviraportti: Jokimaalla Tommi Kylliäinen, Niko Huuskola ja Katariina Nurmonen tekivät Where’s The Partystä tähden

Taru Silaste |

Viikon pääravit ajettiin Lahden Jokimaalla. Kierros sisälsi pari pientä yllätystä mutta useita isoja suosikkeja ja rivin arvo jäi 277,11 euroon.

Kylmäveristen kultadivisioonakarsinnassa 2 Wertti ja Jani Ruotsalainen oli kierroksen pankki ja Atleetin Ravimiesten nosto. Jopa 80 prosenttia pelikansasta rasti Wertin lapulleen. 1 Elan piti auton takaa keulapaikan ja toisen radan veturiksi kiertyi 4 Hissun Feeniks joka kuitenkin nappasi keulapaikan 6 Morisonin tullessa kolmatta rataa myöten keulan kimppuun ja se päätyikin toisen radan veturiksi. Suosikin juoksupaikaksi tuli kolmas pari ulkona josta se lähti ulkoradoille ennen viimeistä kurvia ja irtosi muista Morisonin vastatessa hyvin mutta puristi lopulta edelle. Werttiä valmentaa Jani Ruotsalainen ja hoitaa Anu Suutari.

KURKKAA KAIKKI VIHJEET

Kylmäveristen haastajadivisioonakarsinnassa luotettiin eniten 9 Pase Kevätön ja Henri Bollströmiin sekä 10 Even Ekstaasi ja Jarmo Saarelaan, ravimiesten nosto Vilkkeen Villi jäi pois. 3 Teijan Romeo nappasi ensimmäiset keulat mutta sortui reilu 500 ajettuna laukalle Even Ekstaasin kierryttyä sen rinnalle vaatimaan vauhtia. Myös Even Ekstaasi laukkasi jolloin keulapaikan peri 1 Toviiri ja toisen radan veturiksi kiertyi 12 Meleko Kommee. Kilometri jäljellä Pase Kevätön lähti etenemään kolmatta rataa pitkin ja loppusuoralla Seppo Suurosen valmentama ja Vilma Lepistön hoitama ruuna puristi sisempien hevosten ohi voittoon.

Drogonilta näyttävä paluu voittokantaan

Tasoitusajona ajetussa lämminveristen tammadivisioonakarsinnassa oli jakautunut paalun 1 Eleni ja Hannu Torvinen ja 7 Piece Of Anemone ja Juha Utala sekä takamatkan 13 Drogon ja Santtu Raitalan välillä, joista Drogon oli myös Ravimiesten nosto. Kiihdytys voltista oli napakka ja keulaan syöksyi 4 Donna Arioso kunnes takaa kietyi kovalla kirillä keulaan saakka Piece Of Anemone. Drogon lähti viidennestä ulkoa kiriin kolmannelle reilu 500 metriä jäljellä ja tuli ahnaasti keulan kimppuun ja loppusuoralla karkuun ja komeaan voittoon. Drogonia valmentaa Hanna Lepistö.

Lämminveristen pronssidivisioonakarsinnassa Suomen uransa avaava 11 Greensboro Zet ja Santtu Raitala olivat pelikansan ykkösmerkki ja myös Ravimiehet luottivat nostoissaan siihen. 4 Nacho Web avasi keulaan ja 7 He’s a Keeper kiersi sen rinnalle. Alkumatkan neljännessä ulkona matkustanut 12 Zebulon ja Tommi Kylliäinen luovi itsensä ulos ja keulaan karkumatkalle yrittäneen 5 Sands Gangsterin kimppuun ja lopulta komeasti ohi. Zebulonia valmentaa Timo Korvenheimo.

Karsinnassa häikäissyt 2 Where’s The Party ja Tommi Kylliäinen keräsi liki puolen pelikansan ja myös ravimiesten suosion. Keulaan kiihdytti auton takaa 3 Mint Match mutta luovutti keulat suosikille sen tultua niitä kysymään. Toisen radan vetotehtäviin jäi 6 Callela Viptag. Kovan haasteen heitti viimeisellä puolikkaalla 4 Supreme Tarantella joka kiertyi kolmannen radan kautta keulahevosen kimppuun reilu 500 metriä jäljellä, mutta ei päässyt koskaan ohi vaan voittoon piti Niko Huuskolan valmentama ja Katariina Nurmosen hoitama Where’s The Party.

Pastori toi tuplan Bollström, Suuronen ja Lepistö -triolle

Enintään 75 000 euroa ansainneiden kylmäveristen ryhmässä 3 Karlas ja Santtu Raitala sekä 9 Riko ja Teemu Okkolin olivat pelikansan luotettuja. Ravimiesten merkki oli puolestaan 10 Fransua. 6 Mitori avasi ensimmäisenä keulaan mutta laukkasi ja keulaan pääsi 11 Pastori mutta luovutti keulan Karlakselle. Toisen radan veturiksi kiersi 4 Harjujen Roomeo. Fransua kiersi keulan kimppuun viimeisellä takasuoralla ja eteni hyvin. Keulan selässä juossut Pastori ja Henri Bollström sai loppusuoralla tilaa ja Seppo Suurosen valmentama ja Vilma Lepistön hoitama ruuna ohitti ahnaalla kirillä kaikki.

Lämminveristen Kultadivisioonakarsinnassa 4 Dozens Of Oysters ja Santtu Raitala sekä 9 Kurri Jari Boko ja Iikka Nurmonen saivat pelikansalta suurimman luottamuksen. Näistä Dozens Of Oysters nautti myös Ravimiesten luottamusta. Kiihdytyksessä keulaan suuntasi tiukassa kiihdytyksessä 2 Colibri Jet ja toista rataa suuntasi vetämään 7 Excusez Moi. Viimeisellä takasuoralla Dozens Of Oysters suuntasi kolmannelle ja saavutti keulan nopeasti ja jyräsi voittoon.

Seuraa Atleetti Raveja Facebookissa ja Instagramissa niin tiedät mitä raveissa tapahtuu!

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA