Atleetin tiedot: Lukon tyhjennys jatkuu – kukaan ei halua pelata Raumalla

Harri Pirinen |

Yksi pelaaja purki jo voimassa olleen sopimuksensa Lukon kanssa. Atleetin tietojen mukaan myös moni muu haluaa tehdä samoin. Syynä on yksi mies.

Rauman Lukon tilanne on kammottava. Katastrofiin päättyneen kauden jälkeen raumalaisten liigajoukkue hajoaa käsiin.

Lukko hävisi jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Hämeenlinnan Pallokerholle, ja yhtenä suurimmista mestarisuosikeista kauteen lähteneen joukkueen lopullinen sijoitus oli yhdeksäs.

Suurin syyttävä sormi Raumalla on osoittanut päävalmentaja Tomi Lämsään. Lämsän kolmen kauden aikana Lukolla on joka vuosi ollut yksi Liigan suurimmista budjeteista. Sijoitukset ovat yhdeksäs, neljäs ja yhdeksäs.

Iso osuus katastrofiin on tietysti myös toimitusjohtaja Rafael Eerolalla ja urheilujohtaja Kalle Sahlstedtilla, jotka jostain syystä tekivät Lämsän kanssa ennen tämän kauden alkua kahden vuoden jatkosopimuksen.

Lukon joukkueesta vaihtuu ainakin puolet pelaajista, mikä on paljon. Suuri osa lähtijöistä on ulkomaalaisia. Näistä osan oli tarkoituskin pelata Raumalla vain tämä kausi tai osa kaudesta, mutta joukossa on myös Raumalla pidempään viihtyneitä.

Tai ehkä viihtyminen on tässä kohdassa väärä termi. Läheskään kaikki pelaajat eivät ole viihtyneet Lämsän valmennus- ja johtamistyylissä.

Hälyttävin esimerkki on kuitenkin se, että keskushyökkääjä Aarne Intonen lähtee Lukosta, vaikka pelaajalla oli sopimus myös ensi kaudesta.

Urheilujohtaja Sahlstedt kertoi Satakunnan Kansassa, että aloite sopimuksen purkuun tuli pelaajalta.

– Pelaajan puolelta tuli pyyntö sopimuksen purkamisesta. Sen jälkeen asiaa pohdittiin ja tulimme siihen lopputulokseen, että sopimuksen purkaminen on molempien osapuolien kannalta parempi vaihtoehto, Sahlstedt sanoi.

Aiemmin Satakunnan Kansa kirjoitti hieman sarkastiseen sävyyn, että Lukko on kauden päättymisen jälkeen jakanut paljon kiitoksia. Tämä liittyi siihen, että Lukko on hyvien tapojen mukaisesti kiittänyt joukkueesta lähteviä pelaajia julkisesti.

Tuohon mennessä joukkueesta olivat lähteneet Pathrik ja Ponthus Westerholm, Steven Jandric, Alex Peters, Niclas Almari, Antoine Morand, Derek Daschke, Connor Ford ja Joni Ortio.

Sen jälkeen listaan liittyivät päättyneen kauden kapteeni Eric Gelinas sekä nuori hyökkääjä Atte Joki.

Oli erityisen huolestuttava tieto, että viime kauden aikana myös Nuorten MM-kisoissa pelannut hyökkääjä Joki liittyi kiitettävien joukkoon. Joki siirtyy HIFK:n riveihin.

Joki, 18, tuli Lukon U18-joukkueeseen Tapparasta kaudeksi 2023–2024. Kaikilla kolmella Lukko-kaudellaan hän pelasi myös U20-joukkueessa, ja päättyneellä kaudella 40 ottelua Liigassa.

Se, että nuori pelaaja siirtyy muutaman kauden – ja loppukauden viltityksen – jälkeen muualle, alleviivaa sitä viestiä, jonka eräs Lukon juniorivalmentaja lausui Atleetille taannoin.

Atleetti kysyi useilta raumalaisilta kiekkoihmisiltä, miten nämä kokevat Lukon junioritoiminnan tarkoituksen.

– Se tuntuu olevan se, että tänne hankitaan muualta pelaajia U16- ja U18-ikäluokkiin, jotta nämä pelaisivat joskus myöhemmin Liigassa jossain muualla.

Lämsä ei varsinaisesti onnistunut Satakunnan Kansalle antamassaan haastattelussa, joka tulkittiin Raumalla myös puolustuspuheeksi.

Haastattelussa Lämsä korosti ulkomaalaispelaajien roolia Lukossa ohi omien kasvattien. Lämsä sanoi, että Lukossa ulkomaalaispelaajia ei voi laittaa katsomoon, mutta nuoret pelaajat voi.

Viime kauden aikana Lukossa pelasi yhteensä neljä ulkomaalaista ja neljä jollain tapaa Lukon omaksi kasvatiksi tulkittavaa pelaajaa.

– Ne (ulkomaalaiset) on niin tarkkaan skoutattu, että niille on laskettu isot roolit. Minä en usko siihen, että ison roolin pelaaja päästetään pakoon katsomoon. Ei se osu siihen filosofiaan, jota Rauman Lukossa noudatetaan, Lämsä sanoi.

Juuri tämän takia Joen lähtö on iso signaali. Atleetille on tihkunut muualtakin tietoja, että Lukon pukukopissa pelaajat olisivat tyytymättömiä juuri Lämsän suosikkijärjestelmään ja siihen, että pelipaikka ja rooli eivät riipu peliesityksistä.

Atleetille on kerrottu, että tämän takia myös muutama muu nuori pelaaja haluaa purkaa voimassa olevan sopimuksensa Lukon kanssa.

Pelaajien virta pois Raumalta siis vain kiihtyy jatkossa.

Käytännössä kukaan urallaan eteenpäin pyrkivä nuori pelaaja ei halua pelata Tomi Lämsän valmentamassa Lukossa. Tai ylipäätään missään Lämsän valmentamassa joukkueessa.

Kohta voidaan olla tilanteessa, että Lukon on vaikea saada kasattua joukkuetta ensi kaudeksi.

Siitä huolimatta, että pelaajabudjetti on jatkossakin yksi Liigan suurimmista.

Harri Pirinen