Vuosi lähestyy loppuaan ja Atleetti tulee joulukuun aikana valitsemaan vuoden parhaimmiston. Kategoriat ovat Ravigaalasta tuttuja ja Atleetti nimeää kolme parasta jokaisesta kategoriasta.
Vuoden vanhempi lämminverinen
Atleetin toiseksi viimeisessä listauksessa voittajat olivat jälleen hyvinkin selviä. Oriiden puolella kakkossija oli myös selvä, mutta kolmannesta sijasta oli kamppailua ja valinta olisi hyvinkin voinut olla toinen. Tammojen puolella tilanne oli hyvinkin samanlainen ja useamman nimen olisi voinut listalle lisätä. Valinnat ovat Atleetin ravitoimituksen tekemiä.
Tammat
3. Viens Ici
Tero Pohjolaisen valmentama ja Hanna-Maija Saikkosen omistama Viens Ici kilpaili koko uransa ajan katkonaisesti. Tänä vuonnakin hevonen kilpaili vain viisi kertaa, mutta onnistui silti voittamaan viisivuotiaiden suurkilpailun. Kauden päätähtäin hevosella oli viisivuotiaiden Kasvattajakruunu ja tuon kilpailun tamma onnistui voittamaan. Hevonen sijoittui kolmanneksi myös Arvid Åvallin Tammaderbyssä. Hevosen ura päättyi tähän kauteen ja se tienasi tänä vuonna reilut 30 000 euroa.
2. Christine L Garden
Jukka Hakkaraisen valmentama ja Riina Korhosen omistama sekä hoitama Christine L Garden kilpaili koko vuoden kovissa viisivuotislähdöissä tai avoimissa tammalähdöissä. Tamma sijoittui toiseksi Arvid Åvallin Tammaderbyssä, kolmanneksi viisivuotiaiden Kasvattajakruunussa. Kesällä se voitti St Michel Tammatähden kovalla ajalla 10,2. Vielä kauden päättäneessä St. Legerissä hevonen sijoittui hienosti neljänneksi. Koko kauden aikana tamma tienasi lähes 40 000 euroa.
1. EL Indeed
Elina Laakkosen valmentama ja EMP-Invest Oy:n omistama EL Indeed on kuulunut maamme tammaparhaimmistoon jo useamman vuoden. Tamma valittiinkin toissa vuonna vuoden parhaaksi vanhemmaksi lämminveritammaksi. Tamma aloitti kautensa aikaisin keväällä voittamalla Hopeadivisioonafinaalin sekä Suur-Hollolan Best Lady Tammalähdön. Myöhemmin kesällä tamma voitti vielä Forssan Tammavaltikan ja sai kutsun tammojen EM-lähtöön josta se joutui jäämään pois. Kausi oli myös tamman viimeinen kilpailukausi ja se tienasi sen aikana reilut 62 000 euroa.
Tammojen puolella listalle olisi ollut myös muitakin hyviä valintoja. Donna Barosso on kilpaillut hienon kauden ja napannut useamman 75-voiton tammadivisioonista. Caia voitti kesällä sekä Jixy-ajon, että Vermon Tammacupin-finaalin. Ja maininnan arvoisen kauden teki myös Ruotsin rekisterissä kilpaileva Lightning Stride vaikka sekin kilpaili katkonaisesti.
Oriit ja ruunat
3. Callela Nelson
Jukka Hakkaraisen valmentama ja Heikki Korhosen omistama Callela Nelson nousi todenteolla maan parhaiden vanhempien lämminveristen joukkoon. Hevonen voitti kauden kolmestatoista kilpailustaan seitsemän ja oli kahdesti toinen. Suurimmat voitot kauden aikana olivat Härmästä Käyttöauton Mailin voitto sekä Oulun Number Onen voitto, jossa se kukisti tallikaverinsa Massimo Hoistin. Ruuna voitti myös Suur-Hollola-ajon karsinnan, mutta finaalissa tuli epäonnistuminen ja laukka viimeiseen kurviin. Hevonen osallistui kauden aikana myös Finlandia-ajoon sekä St. Micheliin. Se tienasi koko kauden aikana 83 000 euroa. Ruunaa hoitaa Henna Soininen.
2. Main Stage
Antti Ojanperän valmentama ja Backstage Stablen omistama Main Stage teki jälleen loistavan kauden. Se voitti kauden aikana vain yhden kilpailun, mutta oli viidesti toinen ja useasti vain listan ykköselle Massimo Hoistille häviten. Se sijoittui toiseksi Suur-Hollolassa, Suomen Mestaruudessa sekä St. Legerissä. Kauden ainoan voiton se nappasi Teivon Suurmestaruusajosta, jonka jälkeen hevonen kävi kilpailemassa myös todella kovatasoisessa Åby Stora Prisissä. Ori tienasi koko kauden aikana reilut 110 000 euroa. Hevonen valittiin viime vuonna vuoden vanhemmaksi lämminveriseksi. Sitä hoitaa tällä hetkellä Jutta Ihalainen ja hevonen lähti kilpailemaan talveksi Ranskaan, mutta sairastui eikä ole päässyt vielä kilpailemaan.
1. Massimo Hoist
Massimo Hoist on Jukka Hakkaraisen kolmas valmennettava ja Heikki Korhosen toinen omistama hevonen Atleetin listalla. Ori teki käsittämättömän murtautumisen aivan kansainvälisen tason hevoseksi. Se kilpaili yhteensä kolmetoista kertaa voittaen kahdeksan ja ollen kolmesti toinen. Ainoat kerrat kun hevonen jäi kolmen parhaan joukosta ulos tällä kaudella olivat Elitloppetin karsinta sekä finaali. Toiseksi se jäi myös Seinäjoki Racessa sekä Kymi GP:ssä vain yhdelle Euroopan parhaalle hevoselle Borups Victorylle häviten. Kauden aikana Massimo Hoist voitti Suur-Hollola-ajon, Suomen Mestaruuden sekä Porin St. Legerin. Se tienasi kauden aikana reilut 263 000 euroa.
Atleetin listauksessa Callella Nelson valikoitui kolmanneksi, mutta muitakin hyviä valintoja olisi ollut. Antti Ojanperän tallista Goodwin Zet on todennäköisesti vuoden voittokkain hevonen tänä vuonna, Combat Fighter kilpaili kovissa lähdöissä Finlandia-ajosta sekä St. Michelistä lähtien ja myös Dozen of Oysters teki hienon kauden. Kaikki nämä kolme hevosta on myös osoittanut pärjäävänsä Ranskan kovissa talvimeetingin kilpailuissa.
Seuraa Atleetti Raveja Facebookissa ja Instagramissa, niin tiedät mitä raveissa tapahtuu!






































