Vuosi lähestyy loppuaan ja Atleetti tulee joulukuun aikana valitsemaan vuoden parhaimmiston. Kategoriat ovat Ravigaalasta tuttuja ja Atleetti nimeää kolme parasta jokaisesta kategoriasta.
Vuoden montéhevonen sekä -ohjastaja
Vuoden monté-ohjastajan valinta oli hyvin selkeä ja parhaasta ei ollut epäselvyyttä. Toisen ja kolmannen kohdalla muutkin valinnat olisivat voineet olla mahdollisia. Vuoden montéhevosen kohdalla tasaisuus oli merkittävin syy voittajan kohdalla, vaikka se ei suurkilpailuja tänä vuonna voittanutkaan. Valinnat ovat Atleetin ravitoimituksen tekemiä.
3. Sara Hautamäki
Sara Hautamäki on kerännyt toiseksi eniten rahaa monté-lähdöistä. Voittoja hän on napannut yhteensä 14 kappaletta ja rahaa hän on ajanut lähes 50 000 euroa. Hän on pärjännyt erityisen hyvin Antti Ala-Rantalan valmennettavilla hevosilla niin kylmäverisillä kuin myös lämminverisillä. Suurimmat menestykset ovat tulleet tänä vuonna Suomeen muuttaneen Jazzån kanssa, viimeisimpänä Prix Du Nord-finaali.
2. Heta Huuskola
Heta Huuskola nousee toiselle sijalle tasaisuuden johdosta. Voittoja hän on kerännyt 16 kappaletta ja ollut totossa yli puolissa ajamissaan monté-lähdöissä. Rahaa hän on tänä vuonna ajanut lähes 47 000 euroa. Huuskolan menestyshevosia olivat tänä vuonna Quick Tooma sekä Bring Me Bajern. Quick Tooma nappasi voiton Prix de Teivosta sekä 4-5-vuotiaiden Monté-Derbystä. Lisäksi Bring Me Bajern kävi Ruotsin puolella nappaamassa voittoja.
1. Elina Pakkanen
Elina Pakkasen kärkisija oli aika selvä. Pakkanen on kerännyt eniten voittoja montélähdöistä yhteensä 18 kappaletta ja ajanut rahaa omistajille myös eniten lähes 58 000 euroa. Pakkasen menestyshevoset ovat myös hänen isänsä Tuomas Pakkasen ja hänen itsensä valmentamia. Lake’s Edina sekä J.J. Dragon ovat pärjänneet niin Suomessa kuin myös Ruotsin puolella. Valinta ravigaalassa on Elina Pakkaselle ensimmäinen vuoden montéohjastajan palkinto.
Muista ohjastajista mainitaan Elina Leinonen, jolla on toiseksi eniten voittoja yhdessä Heta Huuskolan kanssa.
3. Quick Tooma
Kari Lehtosen valmentama sekä Heta Huuskolan hoitama Quick Tooma on kilpaillut tänä vuonna vain monté-lähdöissä. Hevonen on kilpaillut 15 kertaa ja voittanut niistä lähes puolet. Tämän lisäksi hevonen on ollut vielä maalissa toisena neljä kertaa. Suurimmat ykkössijat tulivat edelläkin mainituista Monté-Derbystä sekä Prix de Teivosta. Rahaa hevonen keräsi montésta reilut 18 000 euroa.
2. Lake’s Edina
Pakkasten valmentama Lake’s Edina nousee eniten tienanneena montéhevosena listalla toiseksi. Suomessa hevonen voitti keväällä montén SM-karsinnan ja sijoittui finaalissa kolmanneksi. Suurimmat meriitit ovat tulleet kuitenkin Ruotsin puolelta ja varsinkin nyt loka- ja marraskuun aikana hevonen on jälleen esiintynyt edukseen Ruotsin puolella. Voittoja hevonen on napannut tänä vuonna vain kaksi, mutta ollut toton ulkopuolella vain neljä kertaa koko kauden aikana.
1. Katapult Avenger
Vuoden montéhevonen Atleetin mielestä viime vuotiseen tapaan on Katapult Avenger. Hevonen on kilpaillut montéssa tänä vuonna kolmetoista kertaa jääden vain kerran kolmen parhaan joukosta ulos. Tuokin kilpailu oli montén SM-finaali, jossa hevonen sijoittui neljänneksi. Hevosta ei olisi välttämättä valittu Atleetin vuoden montéhevoseksi ilman marraskuussa tulleita kolmea voittoa yhtä monesta kilpailusta. Hevonen on siis ollut koko pitkän kauden ajan kärkikamppailuissa Suomen suurimmissa monté-lähdöissä ja näin ollen ansainnut toisen peräkkäisen tittelin. Hevosta valmentaa Joni-Petteri Irri ja sen ohjastuksesta on vastannut Jenni Kaija.
Kärkikolmikon ulkopuolelta mainitaan Antti Ala-Rantalan valmentama Jazzå, joka kilpailee Ruotsin rekisterissä. Hevonen on kilpaillut kymmenen lähtöä montéssa ollen jokaisessa näissä kahden parhaan joukossa. Lisäksi kärkikolmikon ulkopuolelle jäi Suomen Mestaruuden voittanut Skyfall Shine.
Seuraa Atleetti Raveja Facebookissa ja Instagramissa, niin tiedät mitä raveissa tapahtuu!
































