Vuosi lähestyy loppuaan ja Atleetti tulee joulukuun aikana valitsemaan vuoden parhaimmiston. Kategoriat ovat Ravigaalasta tuttuja ja Atleetti nimeää kolme parasta jokaisesta kategoriasta.
Vuoden kasvattaja
Vuoden kasvattajan valinta oli aika selkeä kuluneen vuoden jälkeen, mutta muut sijat kärkikolmikossa aiheuttivat mietintää. Lopulta nimet saatiin päätettyä ja jälleen kerran kyseisten tallien kasvatit ovat juhlineet suurkilpailujen voittoja myös tänä vuonna. Valinnat ovat Atleetin ravitoimituksen tekemiä.
3. Star-Racing Oy
Pekka Korven Star-Racing Oy nappasi eilen toisen sijan vuoden omistaja kamppailussa ja ei tallia voi sivuuttaa myöskään kokonaan kasvattaja palkintoja jaettaessa. Suurin osa tallin menestyksestä tuli juuri omien kasvattien kanssa. Näistä parhaiten pärjäsivät alkukauden nelivuotisten ikäluokkaa hallinnut Arctic Emerald, Tammakriteriumin voittanut Arctic Fiona sekä kaksivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun voittanut Arctic Greetta. Lisäksi menestyshevosia Star-Racing Oy on kasvattanut yhdessä Wipunen varainhallinta Oy:n kanssa. Yhteensä Star-Racing Oy:n kasvattamat tai osakasvattamat hevoset juoksivat yli 430 000 euroa rahaa ja nappasivat 33 voittoa. Star-Racing Oy on valittu aiemmin vuoden kasvattajaksi kaksi kertaa vuosina 2007 ja 2015.
2. Punkarin Hevostalli Ky & Mikkola Maini & Saku
Punkarin Hevostalli Ky:n& Maini & Saku Mikkolan kasvattien vuosi oli jälleen hieno. Hevoset nappasivat yhteensä 36 voittoa ja juoksivat yli 230 000 euroa rahaa. Parhaiten menestyi Villinmiehen Tammakilvan voittanut Mint Match. Tämän lisäksi Crepe Match kiersi koko kesän suurimpia kisoja ja menestyi kohtalaisesti ollen esimerkiksi neljäs Suur-Hollola-ajossa. Punkarin Hevostalli Ky on kasvattanut hevosia myös Katri Rantalan kanssa joista parhaiten tänä vuonna menestyivät Ranch Whodidwhat sekä Time Match. Sekä Punkarin Hevostalli Ky sekä Maini Saku Mikkola on valittu omina niminään vuoden kasvattajaksi, mutta ei yhdessä.
1. Ravitalli Suuronen Oy
Ravitalli Suuronen Oy eli Seppo Suuronen tiimeineen ei ole aiemmin voittanut vuoden kasvattajapalkintoa, vaikka menestyshevosia tallissa on riittänyt jo vuosikymmeniä. Tänä vuonna menestystä tuli erityisesti suomenhevosten kanssa. Tähtinimenä ensimmäisenä mainitaan Jockas Rita joka teki täydellistä työtä kuudessa kilpailemassaan lähdössä voittaen ensimmäisen kuningatartittelinsä. Ikäluokkalähdöissä menestystä niittivät nelivuotias Camppari voittamalla Kriteriumin ja tammojen puolella viisivuotias Cimallus, joka voitti Pikkukunigattaruuden ja sijoittui toiseksi Varsakunkussa sekä Villinmiehen Tammakilvassa. Suurosen kasvatit juoksivat yhteensä lähes 330 000 euroa rahaa ja voittivat 26 kertaa.
Muista hienoista kasvattajista mainitaan Grönfors Jukka & Soile joiden kasvattama tähtihevonen V.G. Voitto oli jälleen suvereeni suomenhevosoriiden hallitsija. Heikki Korhosen kasvattamat Massimo Hoist ja Fabiana Hoist napsivat kärkisijoja poikkeuksetta ja Hannu Nivolan Callela-hevoset pärjäsivät myös loistavasti tänäkin vuonna. Näiden lisäksi Ruotsissa Ravitalli H Laakkonen Oy & ML Stable Oy:n kasvattamat hevoset pärjäsivät suurissa ikäluokkakilpailuissa. Myös Yhdysvalloissa suomalaisten osakasvattamia hevosia oli mukana suurissa ikäluokkalähdöissä.
Seuraa Atleetti Raveja Facebookissa ja Instagramissa, niin tiedät mitä raveissa tapahtuu!
































