Atleetin laaja artikkeli mäkihyppypukujen kehityksestä, niihin liittyvistä rikkomuksista ja erityisesti viimeisestä Trondheimin MM-kisojen pukuskandaalista kartoitti mäkihypyn tilannetta tähän päivään asti.
Nyt on aika tarkastella erilaisia vaihtoehtoja tästä eteenpäin.
Tapahtuuko mitään?
Vaikka Trondheimin MM-kisojen jälkeen FIS päivitti nopeasti sääntöjään tavoitteena pukumanipulaation hankaloittaminen, ei Kansainvälisen hiihtoliiton kelkka normaalisti kovin sukkelasti käänny. Päätöksentekoprosessissa on monta toimijaa ja erilaisia intressejä.
Tällä viikolla Planican maailmancupin päätöskisojen yhteydessä kokoontuu FIS:n mäkihypyn varustekomitea. Tätä 22 henkistä porukkaa johtaa entinen saksalainen mäkihyppääjä Andreas Bauer ja Suomen edustajana siinä toimii Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtaja Janne Marvaila.
Keskustelu käy varmasti kuumana, mutta varsinainen sääntöjen muutosprosessi etenee seuraavien vaiheiden kautta.
Kuka voi ehdottaa sääntömuutoksia?
Sääntömuutoksia voivat ehdottaa FIS:n jäsenmaat, kuten Suomen Hiihtoliitto, sekä FIS:n omat ala-komiteat, kuten varustekomitea tai turvallisuuskomitea. Myös tuomarit, valmentajat, tekniset asiantuntijat ja urheilijakomissio voivat tuoda esiin kehitysehdotuksia.
Usein ehdotukset liittyvät käytännössä havaittuihin ongelmiin. Tänä vuonna aihe numero yksi tulee olemaan mäkihyppypukujen säännöt, niiden noudattaminen, mittaaminen ja rikkomuksiin liittyvät rangaistukset.
Milloin sääntömuutokset käsitellään?
Sääntömuutosten valmistelu etenee koko vuoden rytmissä. Kilpailukauden aikana (marraskuusta maaliskuuhun) FIS seuraa, miten säännöt toimivat käytännössä, ja havaitut ongelmat kirjataan ylös. Keväällä, yleensä maaliskuussa tai huhtikuussa, kansalliset liitot ja komiteat voivat jättää viralliset muutosehdotuksensa.
Toukokuu on tärkeä vaihe: silloin FIS järjestää kevätkokouksensa, joissa eri komiteat kokoontuvat käsittelemään ehdotuksia. Mäkihyppykomitea arvioi vaikutukset urheilijoihin ja kilpailuihin, kun taas varustekomitea tarkastelee teknisiä yksityiskohtia. Jos ehdotukset saavat kannatusta, mäkihyppykomitea vie ne edelleen FIS:n hallituksen käsiteltäväksi.
Mäkihyppykomiteaa johtaa Suomen Mika Kojonkoski. Mukana on 44 henkilöä, joista osa on täysivaltaisia jäseniä, osa alakomiteoiden puheenjohtajia, osa erilaisia koordinaattoreita ja osa eri kilpailujen johtajia. Kojonkosken lisäksi Suomesta ei muita jäseniä ole, mutta itävaltalaisia on seitsemän ja sveitsiläisiäkin neljä.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Kuka tekee lopulliset päätökset?
Vuonna 2025 lopulliset päätökset tekevä elin on FIS:n hallitus. Tämä noin 20-jäseninen ryhmä koostuu eri maiden edustajista ja kokoontuu säännöllisesti, useimmiten keväällä ja kesällä. Hallitus äänestää ehdotuksista ja hyväksyy ne, jotka saavat enemmistön tuen. Hyväksytyt muutokset julkaistaan yleensä kesä–heinäkuussa, ja ne astuvat voimaan seuraavan talvikauden alussa.
FIS:n korkein päätöksentekoelin, kongressi, kokoontuu vain joka toinen vuosi. Vuonna 2025 kongressia ei järjestetä täysistuntona, joten kaikki sääntöpäätökset tehdään hallituksessa. Seuraava kongressi järjestetään vuonna 2026.
Sääntöjen testaus ja käyttöönotto
Usein uusia sääntöjä testataan ensin kesän Grand Prix -kilpailuissa. Näin saadaan kokemusta siitä, miten muutokset vaikuttavat käytännössä. Tämän jälkeen säännöt voivat vielä saada pieniä tarkennuksia ennen varsinaista kilpailukauden alkua marraskuussa. Yleisesti vähänkään suuremmista sääntömuutoksista on pidättäydytty ennen olympiakautta, mutta nyt paine pukusääntöjen isollekin muutokselle voi olla liian suuri.
Sääntöjen syntyprosessi ei siis tapahdu hetkessä, vaan on monivaiheinen ja tarkasti aikataulutettu. Paperilla lopputuloksena pyritään mahdollisimman reiluun, turvalliseen ja urheilullisesti kestävään kilpailuympäristöön. Mäkihypyssä tässä ollaan pukujen osalta epäonnistuttu viimeisten kymmenen vuoden aikana surkeasti.
Suomen vaikutusmahdollisuudet
Vaikka pienillä mäkihyppymailla määrällisesti on enemmistö useissa komiteoissa, ovat suuret maat – Saksa, Itävalta ja Norja – jyränneet mielipiteensä monesti lopullisiksi säännöiksi.
Ennen Marvailaa varustekomiteassa Suomea edusti mäkihypystä useita laajoja yliopistotutkimuksia tehnyt Mikko Virmavirta. Hän kertoi muutama vuosi sitten haastattelussa päätöksentekokokousten olevan pelkkää farssia. Erityisesti suuret maat vetävät ensisijaisesti kotiinpäin sen sijaan, että ajattelisivat mäkihypyn parasta.
Nyt kanveesiin lyöty Norja saattaa olla hieman avoimempi uusille säännöille, mutta ongelmaksi saattavat edelleen muodostua Itävalta ja Saksa, jotka ovat investoineet reippaasti pukukehitykseen kilpailuetua saavuttaakseen. Heillä, kuten myös Norjalla ja Japanilla ovat käytössä itse kehitetyt pukukankaat, kun esimerkiksi suomalaiset käyttävät Sveitsistä tai Saksasta hankittuja kankaita. Radikaalit muutokset sääntöihin esimerkiksi toisenlaisten materiaalien muodossa vesittäisivät nämä investoinnit.
FIS:n kevätkokouksissa ovat suomalaiset aiemminkin yrittäneet vaikuttaa. Vuonna 2021 professori Lauri Kettunen, joka toimi pitkään Suomen Hiihtoliiton luottamustehtävissä aina tähän kevääseen asti, keräsi Salpausselän kisoista dataa hyppääjien puvuista. Kahden maan urheilijoiden puvut olivat muita huomattavasti suuremmat. Ja muidenkin maiden hyppääjien puvut olivat vähintäänkin sääntöjen rajatapauksia.
Vaikka tulokset olivat kiistämättömiä, ei häntä ja silloista Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtajaa Ismo Hämäläistä aiottu ensin päästää edes esittelemään tuloksia FIS:n komiteaan. Kun faktat oli lyöty pöytään, ei niillä ollut paljoakaan merkitystä. Reilun vuoden kuluttua FIS kuitenkin hieman reivasi kurssia ja otti käyttöön samanlaiseen teknologiaan perustuvan 3D-mittauksen, kun urheilijoita – ei heidän pukujaan – mitataan.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Millaisia ratkaisuvaihtoehtoja on?
Mäkihypyn tulevaisuuden kannalta on selvää, että muutoksia tarvitaan. Lajin uskottavuuden palauttamiseksi tarvitaan paljon muutakin kuin pieniä sääntömuutoksia. On kiistämätöntä, että ilman aktiivisia median edustajia Trondheimissa paljastunut ja koko kauden – ehkä useammankin – jatkunut pukuhuijaus ei olisi FIS:n toimesta tullut esiin. Hehän yrittivät alkuun kieltää sääntörikkomusten tapahtumisen.
Ratkaisuksi on esitetty monenlaisia toimia. Mika Kojonkoski esitti samanlaisten pukujen tekemistä ja niiden arpomista ennen kisaa joidenkin purjehdusluokkien tai nykyaikaisen viisiottelun ratsastuksen tapaan.
Norjan myrskyn silmään joutunut mäkipomo esitti FIS:n kuljettavan pukuja kilpailujen välillä, mutta kuten Lahden tapahtumista näimme, tämä ei yksin ole ratkaisu ongelmaan. On esitetty myös 3D-skannauksen laajempaa käyttöä tai AI-pohjaisten videotyökalujen hyödyntämistä pukujen ja hyppääjien mittauksessa.
Puhdas pöytä ampumahiihdon tapaan
Tarvittavan muutoksen laajuudesta voidaan hakea esimerkkiä ampumahiihdosta, sillä viime vuosina ampumahiihdon kansainvälinen hallinto on kohdannut useita vakavia kriisejä:
1. Johtajuusskandaali ja korruptio (2018)
Vuonna 2018 Itävallan viranomaiset ratsasivat IBU:n pääkonttorin ja aloittivat tutkinnan puheenjohtaja Anders Bessebergiä ja pääsihteeri Nicole Reschiä vastaan. Heitä syytettiin korruption hyväksymisestä ja dopingrikkomusten peittelystä, erityisesti Venäjän hyväksi. Tutkinnassa paljastui muun muassa lahjuksia, metsästysmatkoja ja seksipalveluita vastineeksi säännöstörikkomusten sivuuttamisesta.
2. Dopingrikkomukset
Useita venäläisiä urheilijoita, kuten Evgeny Ustyugov, on menettänyt mitalinsa takautuvasti vuosien 2010 ja 2014 olympialaisista dopingrikkomusten vuoksi. IBU on ollut mukana näiden tapausten selvittämisessä ja seuraamusten toimeenpanossa yhdessä WADA:n ja CAS:n (urheilun kansainvälinen välimiesoikeus) kanssa.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
3. Urheilijoiden kaltoinkohtelu (USA)
Yhdysvalloissa paljastui vuosikymmeniä jatkuneita seksuaalisen häirinnän ja vallan väärinkäytön tapauksia ampumahiihtovalmentajien ja -viranomaisten toimesta. IBU:n pääsihteeri Max Cobb esitti julkisen anteeksipyynnön uhreille ja tunnusti järjestelmän epäonnistumisen suojella urheilijoita.
Vastauksena BIU – Biathlon Integrity Unit
Skandaalien jälkeen IBU perusti vuonna 2019 Biathlon Integrity Unitin (BIU) – riippumattoman yksikön, jonka tehtävä on varmistaa rehellisyys, läpinäkyvyys ja urheilijoiden turvallisuus ampumahiihdossa.
BIU:n tehtävät:
- Dopingvalvonta: testaus, biologinen passi, yhteistyö WADA:n kanssa
- Korruption torjunta: lahjonta, eturistiriidat, sopupeleihin liittyvät epäilyt
- Eettiset rikkomukset ja urheilijaturvallisuus: häirinnän, hyväksikäytön ja syrjinnän tutkinta
- Koulutus ja ehkäisy: ohjelmia valmentajille, urheilijoille ja henkilöstölle
- Ilmoituskanava (whistleblower): anonyymi mahdollisuus raportoida väärinkäytöksistä
Vuonna 2023–24 BIU:lla oli lähes kahden miljoonan euron budjetti, ja se otti yli 1 200 dopingnäytettä urheilijoilta ympäri maailmaa. Lisäksi yksikkö järjesti useita koulutustapahtumia, kuten “Keep Biathlon Safe” -verkkoseminaarin.
Akkreditointikäytäntöjen tiukennukset
Osana uudistuksia IBU on myös uudistanut akkreditointikäytäntöjään varmistaakseen, että vain luotettavat henkilöt pääsevät tapahtumien kulkualueille. Uusia käytäntöjä ovat mm.
- Taustatarkastukset tietyille rooleille (valmentajat, huolto, media)
- Akkreditoinnin saanti edellyttää sitoutumista eettisiin sääntöihin ja BIU:n ohjeistuksiin
- Akkreditointi voidaan peruuttaa väärinkäytösten yhteydessä
- Urheilija-alueille pääsyä on rajoitettu rooliperusteisesti
- Median akkreditointi edellyttää sitoutumista ammattimaiseen ja häirinnästä vapaaseen käytökseen
Palautunut luottamus
IBU on vastannut skandaaleihin vakavilla ja konkreettisilla uudistuksilla. BIU toimii nyt itsenäisenä valvojana, joka valvoo reilua peliä, ehkäisee väärinkäytöksiä ja suojelee urheilijoita. Samalla akkreditointikäytännöt ovat tiukentuneet, jotta kisaympäristö pysyy turvallisena ja ammattimaisena.
IBU:n tavoite on palauttaa luottamus lajiin ja varmistaa, että ampumahiihto pysyy puhtaana, eettisenä ja urheilijalähtöisenä tulevaisuudessa. Tarkasteltaessa kansainvälisen ampumahiihtoliiton rahavirtoja nähdään selvä muutos. Vuoden 2019 huhtikuuhun päättyneellä tilikaudella, joka piti sisällään myös 2018 olympialaisten tulot IBU:lle, liiton kokonaistulot olivat reilut 43 miljoonaa euroa. Vaikka skandaalin rahallinen vaikutus ei vielä näkynytkään, ilmoittivat monet suuret tukijat, kuten Viessman ja BWM, että rahahanat laitetaan kiinni, elli meno muutu.
Seuraavalle tilikaudelle tulot romahtivat kolmanneksella 28 miljoonaan euroon. Osasyynä tähän olivat olympialaisista tulleiden tulojen puuttuminen, mutta skandaalilla oli selviä vaikutuksia tulojen vähenemiseen.
Kun katsotaan seuraavaa olympiadia, jossa BIU ja muut IBU:n tekemät toimenpiteet alkoivat näkyä, nähtiin huomattava muutos. Vuoden 2022 tilinpäätöksessä päästiin samoihin lukemiin edellisten olympialaisten kanssa, mutta merkittävintä oli seuraavan vuoden tulojen pysyminen samalla tasolla ilman olympialaisten tuloja. Neljä vuotta aikaisemmin skandaalin pyörteissä tulot siis tippuivat 28 miljoonaan euroon, kun nyt ne pysyivät 47 miljoonassa.
Tulot jatkoivat entisestään kasvua vuonna 2024 päättyneellä tilikaudella, joten IBU on saanut taloutensa hyvään tasapainoon ilman neljän vuoden välein tulevaa olympialaisten lisärahoitusta. Parin miljoonan sijoitus BIU:n toimintaan vuosittain on osaltaan poikinut moninkertaisen määrän tuloja ja luonut uskottavuutta liiton toimintaan yhteistyökumppaneiden silmissä.
Tätä voidaan verrata mäkihypyn tilanteeseen, jossa Trondheimin pukuskandaali johti kahden Norjan maajoukkueen suuren sponsorin lähtöön. Laji ei muissakaan maissa varsinaisesti houkuttele korkealla moraalilla ja etiikalla verrattuna moniin muihin sponsorikohteisiin, joissa nuoria urheilijoita ei varta vasten opeteta sääntöjen kiertäjiksi.
Miten luottamus mäkihyppyyn palautetaan?
Atleetti on listannut toimenpiteitä, joilla mäkihypyn uskottavuus palautetaan, sen säännöt ja erityisesti niiden seuranta saadaan läpinäkyvämmäksi, sekä lajin ongelmia vähennetään muillakin sektoreilla.
1. 3D-skannaus
Nyt käytössä oleva urheilijan kehon skannaus tehtäisiin ulkopuolisen toimijan toimesta vähintään viisi kertaa kauden aikana. Tämän lisäksi skannauksia voitaisiin tehdä doping-testien tapaan ilman ennakkoilmoitusta. Skannauksessa käytettäisiin standardeja alusvaatteita, jotka eivät mahdollista haarojen suurentelua. Pukeutuminen hoidetaan samoin kuin nykyinen doping-näytteen anto.
Tästä skannauksesta saataisiin urheilijan tilavuus. Ennen jokaista kilpailuhyppyä urheilija skannattaisiin puvun kanssa mäkitornissa jälleen ulkopuolisen toimijan toimesta. Tässä skannauksessa määriteltäisiin puvun tilavuus. Säännöissä määriteltäisiin kuinka paljon suurempi puvun tilavuus voi hyppääjän tilavuuteen verrattuna olla. Jos luku on tätä suurempi, hyppääjä on rikkonut sääntöjä. Samalla kertaa hyppääjät myös punnittaisiin (tästä myöhemmin lisää).
Puvun skannaus näytetään suorana osana TV-lähetystä ja siitä dokumentoidut arvot ovat osa tuloksia samalla tavalla kuin hyppääjän nopeus tai tuulikompensaatio. Myös pukukompensaatiota voitaisiin harkita, sillä sallittua standardia pienemmällä puvulla hyppäävä saisi siitä muutaman lisäpisteen. Puvun hyppääjää suurempi koko voisi olla missä tahansa: haaroissa, kainaloissa, lantiossa ja niin edelleen. Puvut voitaisiin skannata myös hyppyjen jälkeen, mutta reilumpaa urheilijalle on tehdä hylkäys ennen suoritusta.
Skannereista syntyisi lisäkustannuksia, mutta nykyään prosessissa on mukana tornissa oleva haaramittaaja, pukua skannaava henkilö, mäkimontussa oleva mittaaja, pari avustajaa hänelle sekä mäkipuvuista kisojen välillä huolehtivat henkilöt. Näiden sijaan tarvittaisiin 1-2 henkilöä skannaamaan puvut ennen hyppyjä.
2. Sanktiot
Jatkossa pukusääntöä rikkonut urheilija joutuu kuukauden kilpailukieltoon ja mikäli rike toistuu, on vuorossa vuoden kilpailukielto. 3D-mittalaitteita tulee olla joukkueiden käytössä ennen varsinaista mittausta, sillä tiedon lisääminen puvun koosta vähentää rikkeitä ja mahdollistaa läpinäkyvän toiminnan kaikille osallistujille – ei vain isojen maiden joukkueille, jotka voivat hankkia omat mittalaitteensa pukujen virittämiseksi.
Nykyinen malli, jossa vain yksi suoritus hylätään, on kasvanut osaksi toimintamallia, jossa laitonta pukua ei nähdä varsinaisena sääntöjen rikkomisena vaan “rajojen kokeiluna”. Tästä ajattelumallista on päästävä eroon ja sääntörikkeet rinnastettava esim. doping-rikkomuksiin.
3. Ski Jumping Integrity Unit
Mäkihyppy tarvitsee ampumahiihdon kaltaisen ulkopuolisen toimijan, jonka tehtävä on huolehtia sääntöjen noudattamisesta. Vaikka doping ja muutamat muut ampumahiihtoa ravistelleista asioista eivät mäkihypyssä ole havaittuja ongelmia, on ampumahiihtoliiton toimintamalli ja erityisesti se vakavuus, jolla ongelmiin tartuttiin syytä kopioida myös mäkihyppyyn.
Tämän ulkopuolisen tahon tehtäviin voisivat keho- ja pukuskannausten lisäksi kuulua myös koulutukset sekä eettisten toimintatapojen toteutumisen varmistaminen.
Tämä taho tulee olla täysin itsenäinen toimija. Sen ei tule vastata FIS:lle tai eri maiden lajiliitoille, vaan toimia pelkästään itselleen uusissa säännöissä määrättyjen tehtävien toteuttajana. Toiminta tietysti aiheuttaa jonkin verran kustannuksia, mutta kuten ampumahiihdon esimerkki osoitti, uskottavuuden myötä lisääntyneet tulovirrat kattavat helposti nämä kustannukset.
4. Painoindeksin minimiarvon määrittäminen
Mäkihypyssä suksen pituus on määritelty säännöissä suhteessa hyppääjän painoindeksiin. Jos urheilijan painoindeksi on 21, voi hän käyttää maksimimittaisia (=145% pituudesta) suksia. Jos taas painoindeksi on alle 21:n, pitää hypätä lyhyemmillä suksilla. Tämä on johtanut siihen, että kevyemmät ja lyhyemmillä suksilla hyppäävät urheilijat saavat selvää hyötyä nykysäännöistä.
Jotta urheilijoiden terveys voitaisiin varmistaa ja nuorten urheilijoiden kiinnostus lajia kohtaan lisääntyisi, tulee painoindeksille asettaa alaraja. Mikäli urheilijan indeksi on alle 20, hän ei pääse kilpailemaan. Tätä esitti myös norjalainen olympiavoittaja Maren Lundby alkuvuodesta. Ei ole kenellekään terveellistä syödä viimeistä kunnon ateriaa kisaviikonlopun torstain aamiaisella ja yrittää kitkutella kahvilla ja muilla nesteillä viikonloppu läpi.
Mäkihypyn tulevaisuus ratkaistaan nyt
Trondheimin skandaali oli viimeinen varoituslaukaus lajille, joka horjuu rehellisyyden, turvallisuuden ja uskottavuuden rajamailla. Jos FIS haluaa säilyttää mäkihypyn olympialajina ja houkuttelevana nuorille urheilijoille ja sponsoreille, tarvitaan nopeita ja rohkeita tekoja – ei loputtomia kokouksia ja sanahelinää.
Ampumahiihto näytti, että kriisistä voi nousta entistä vahvempana. Nyt on mäkihypyn vuoro katsoa peiliin, siivota oma pesänsä ja hypätä kohti puhtaampaa tulevaisuutta – ennen kuin on liian myöhäistä. Lajin on tarjottava urheilijoille mahdollisuus testata rajojaan, ei kannustaa testaamaan sääntöjä.
