National Hockey League ja pelaajayhdistys NHLPA ovat päässeet yhteisymmärrykseen, ja virallisesti ratifioineet uuden CBA:n eli työehtosopimuksen. Uusi diili takaa työmarkkinarauhan kaudelta 2026-27 aina kauden 2029-30 loppuun. Tässä muutama täysin sekalainen, ehkä joitakin lukijoita kiinnostava yksityiskohta ja kommentti uuden CBA:n (Collective Bargaining Agreement) tiimoilta.
Kumppanuus vahvempi kuin koskaan
Yksi NHL-kesän koiranpäivien tärkeimmistä pelin ulkopuolisista uutisista tuli juuri. Pelaajayhdistys ja omistajat ovat päässeet sopimukseen työehdoista peräti kevääseen 2030 saakka, ja uusi työehtosopimus on ratifioitu.
NHL:n komissaari Gary Bettman ja pelaajayhdistys NHLPA:n pomo Marty Walsh ovat koko prosessin ajan olleet erittäin optimistisia ja posiviivisia. Jatkuvasti nousseet ennätykselliset tulot ovat helpottaneet neuvotteluja molemmin puolin.
Yhden pelaajalakon ja muutaman työsulun läpikärsineenä NHL-jääkiekon ystävänä asiat tuntuivat sujuneen todella sulavasti. Ei minkäänlaista katkeruutta vanhojen työehtoriitojen tapaan näkyvissä. Kenenkään perhettä ei edes uhattu. Tämä on huomattavaa! Ennen ei koskaan oltu yhtä mieltä mistään, kunnes lopulta jonkinlainen diili saatiin väsättyä.
Pelaajien ainoa itse aloittama pelaajalakko tapahtui vuonna 1992. Pelaajayhdistyksen pomo John Goodenow ilmoitti pelaajien ryhtyvän lakkoon sen vuoden aprillipäivänä. Lakko kesti kymmenen päivää. Pelaajat siis kävelivät kotiin, ja alkoivat lakkoon kuin tavallisemmat duunarit. Omistajille tuli pieni paniikki päälle. Pelaajat palasivat, diili tehtiin, mutta se oli vain yksivuotinen.
John Ziegler oli siihen aikaan NHL:n presidentti, eli siis omistajien edustaja. Gary Bettman aloitti uudella tittelillä komissaari vuonna 1993.
Sen jälkeen olemme nähneet työsulkuja (omistajat löivät jäähallien ovet lukkoon) kauden 1994-05 ensimmäisellä puoliskolla (päättyi tammikuussa), menetimme kokonaisen kauden 2004-05, ja vielä yksi työsulku kaudella 2012-13 (päättyi myös tammikuussa). Liiga itse käytti työsuluista termiä “Work Stoppage”, mikä on tietenkin täysi tarkoituksellinen valhe.
Nuo olivat ikäviä aikoja. Vihasin etenkin pimeää talvea 2004-05. Ei NHL-jääkiekkoa.
Luottamus ja läpinäkyvyys kaikessa toiminnassa kuvastaa tätä uutta aikaa. Osapuolet luottavat toisiinsa. Näin ei ole aina ollut. Pelaajat tiesivät, tai ainakin uskoivat, aikaisemmin, että omistajat valehtelivat tuloistaan ja menoistaan.
Kannattaa lukea kirja “Net Worth”, tai katsoa samanniminen TV-elokuva pelaajayhdistyksen alkuvaiheista ja Ted Lindsaystä, joka kertoo, miten kivikaudella NHL-pelaajien kohtelu oli vielä “Terrible Ted”:in aikana. Ted uhattiin kirjaimellisesti tappaa, kun hän halusi perustaa pelaajayhdistyksen. Hänestä tehtiin tuttujen journalistien avulla valheellisia juttuja, ja hänet treidattiin huippujoukkueesta huonompaan. Jos joku ihmettelee, miksi juuri Ted Lindsayn mukaan on nimetty yksi NHL:n arvostetuimmista palkinnoista.
Yksi klassisimmista NHL-valokuvista. Kevään 1956 Stanley Cupin playoffeissa Toronton Maple Leaf Gardensiin tuli puhelinsoitto. Soittaja uhkasi, että hallissa olisi sinä iltana tarkka-ampuja, jonka tähtäimessä Detroit Red Wingsin Ted Lindsay ja Gordie Howe olisivat. Mr. Hockey ja Terrible Ted päättivät pelata silti. Uhkauksella ei sillä kertaa ollut tekemistä pelaajayhdistysasioitten kanssa, mutta kuva kertoo Tedin asenteesta. Hän luisteli pelin päätyttyä ympäri Toronton hallin jäätä, ja “laukoi” mailallaan kohti katsomoa. Silmä mustana pelin jäljiltä. Kuva ei ole lavastettu.
Yksi syy tähän uuteen luottamuksen aikaan on varmasti se, että modernit NHL-omistajat ovat erilaisia kuin alkuperäiset. NHL:n kultaisten Original Six-aikojen omistajat eivät arvostaneet pelaajia. Samat henkilöt, jotka kontrolloivat pohjoisamerikkalaista ammattilaisnyrkkeilyä, kontrolloivat myös NHL-jääkiekkoa (yritän olla sanomatta sitä sanaa, mutta onnistun pitämään sen poissa). Ainoa omistaja, jolle pelaajien hyvä kohtelu ei ollut ongelma oli Montrèal Canadiensin omistanut Molsonin perhe. Molsonit olivat tottuneet ammattiyhdistysten kanssa toimimiseen olutbusineksensa ansiosta.
NHL ei ole ihan samalla tasolla vieläkään kuin NBA, MLB tai NFL. Koripallon puolelta palkattu Gary Bettman ansaitsee kunniaa. Gary on nyt toiminut tehtävässään 33 vuoden ajan. Bettmanille voidaan buuata, sehän on jo tapa, mutta hänen aikanaan NHL-business on noussut jostain 400 miljoonan dollarin busineksesta seitsemän miljardin dollarin businekseksi.
Tässä joitakin julkisuuteen jo tippuneita uuden CBA:n kohtia.
84 ottelun runkosarja
Yksi jo etukäteen puhutuimmista uudistuksista on siirtyminen 84 ottelun runkosarjaan. Siis kauden 2026-27 alusta. Ottelujen uusi kokonaismäärä on 1,344 ottelua. Lisäpelit tullaan pelaamaan divisioonien sisällä.
Tämä tehdään määräämällä ennen sarjan alkua pidettävien harjoitusottelujen maksimimääräksi neljä ottelua. Hyvä uudistus mielestäni, mutta 84 on kieltämättä paljon. NHL:ssä on pelattu 84 ottelun sarjoja pari kertaa aikaisemminkin, mutta uudistus tekee ennätyksistä eriarvoisia, ainakin hieman.
Kaksi peliä lisää tuo lisää jääkiekkotuloja (“Hockey Related Revenue”) pelaajien ja omistajien kassaan. Urheilullisesti lisäpelit tekevät sarjaohjelmasta entistäkin tiiviimmän, etenkin joka neljäs vuosi, kun pelaajat osallistuvat talviolympialaisiin ja joka toinen vuosi, kun pelataan World Cup.
Aiheuttaako tämä sen, että varsinkin maksavien katsojien vihaama “Load Management” lisääntyy? Eli runkosarjan lopussa annetaan lepovuoroja tietyille pelaajille, jotta nämä olisivat hyvin levänneitä pudotuspelien alkaessa. Tätä on nähty enemmän ja enemmän kausi kaudelta. Katsojille ei anneta minkäänlaista alennusta silti. En pidä tätä reiluna niitä kohtaan, jotka maksavat koko lystin.
Seitsemän vuoden maksimisopimukset
Toinen paljon puhuttu uudistus on se, ettei kahdeksan vuoden pelaajasopimuksia enää saada allekirjoittaa. Seitsemän vuotta on uusi maksimi omassa seurassa, ja jos pelaaja siirtyy toiseen seuraan, kuusi vuotta.
Jääkiekko on vaarallinen laji, minkä vuoksi pelaajat ovat suosineet niin pitkiä sopimuksia kuin mahdollista. Toisella puolella seurojen GM:t ovat halunneet pitää parhaat pelaajansa joukkueissaan niin pitkään kuin mahdollista sopimuksilla. Pientä muutosta on nähty siinä mielessä, että jotkut suurimmista tähdistä ovat allekirjoittaneet lyhyempiä diilejä. Esimerkkinä Toronto Maple Leafsin Auston Matthews, joka allekirjoitti vain neljän vuoden sopimuksen vuosi sitten.
Tähän diiliin sisältyy myös pienemmät mahdollisuudet ottaa palkkaa tulevaisuudessa, eli viivyttää maksuja, sekä ottaa suurin osa sopimuksesta allekirjoitusbonuksina. Ei ihan tarkkaa käsitystä numeroista, mutta periaatteessa. On puhuttu 60 prosentista, jonka saisi enää maksaa bonuksena. Esimeriksi Auston Matthewsin tilille sanotaan kolahtaneen juuri kymmenen miljoonan dollarin bonuksen heinäkuun alussa. Uuden diilin mukaan allekirjoitusbonuksia tullaan rajoittamaan kuitenkin.
Tämä sääntö tuo mieleen heti esimerkkitapauksen. Jos pelaaja on rajoittamaton vapaa agentti heinäkuun ensimmäisenä, vuonna 2026, onko pelaajan allekirjoitettava uusi sopimus vanhan vai uuden CBA:n mukaisesti?
Esimerkkitapauksemme on tietenkin Connor McDavid. Toinen on Minnesota Wildin Kirill Kaprizov. Jos olisit näitten pelaajien agentti, kumpaa sopimusta kannattaisi noudattaa?
Uudistuksia pudotuspelisääntöihin
Ainakin tämän kirjoittajalle mieluinen uusi sääntö tulee playoffsääntöihin. Ei enää loukkaantuneita pelaajia, jotka tekevät ihmeparannuksen juuri ennen Stanley Cupin pudotuspelien alkua, ja siten saadaan mennä reippaasti yli palkkakaton. En usko jokaisen tapauksen olleen huijaus, pelaajat ovat todella kilpailunhaluisia, eikä kukaan halua istua syrjässä jos voi pelata.
Mutta uudet säännöt poistavat epäilymahdollisuuden, mikä on hyvä. Enää ei tarvitse jääkiekkojumalien ihmeparantaa Nikita Kucherovia päivää ennen playoffien alkua. Eikä Mark Stonea. Katselin Evander Kanen harjoittelua viime kauden lopulla. Uusi sääntö poistaa kaikki epäilyt kaikista näistä tapauksista. Ei enää LTIR-kikkailua.
Uuden diilin mukaan samat palkkakattosäännöt kuin runkosarjassa ovat voimassa myös playoffeissa. Joukkueella saa olla vaikka kuinka monta pelaajaa mukana playoffeissa, mutta itse kuhunkin otteluun saa laittaa vain 20 nimeä, eikä yli palkkakaton saa mennä.
Muutama viikko sitten päättyneessä Stanley Cupin finaalissa voittaneen joukkueen yhteenlaskettu pelaajabudjetti oli yli 93 miljonaa dollaria, hävinneen jossain 73 miljoonan tienoilla.
Yksi playoffkiekkoa koskeva uudistus on se, että toiselta kierrokselta alkaen seurojen tulee antaa suurempi siivu pelaajille kuin tähän saakka. Ei tarkempaa tietoa numeroista. Yleisesti tuntuu siltä kuin uusi CBA olisi edullisempi omistajille kuin pelaajille.
Yksi baseballin puolella toimiva sääntö, joka tuli mieleen, koskee kiellettyjen aineitten käytöstä kärähtäneitten pelaajien playoffpelaamista. NHL:ssä, kuten juuri näimme, steroideja käyttänyt pelaaja sai loman ennen playoffeja, ja sai sitten liittyä mukaan. Baseballin puolella pelaaja ei saisi pelata playoffeissa samalla kaudella. Olisiko tämä hyvä sääntö jääkiekkoon? Tästä ei siis ole puhuttu, vain allekirjoittaneen oma ajatus.
Muutama muu muutos
Uusi CBA sisältää myös uusia sääntöjä seurojen oikeuksiin pitää kiinni varaamistaan pelaajista. Aikaisemmin junnukiekosta varatut pelaajat ovat olleet NHL-seurojen omaisuutta kahdesta kolmeen vuoteen, riippuen pelaajan iästä. Yliopistokiekosta varatut pelaajat ovat olleet NHL-seurojen omaisuutta neljän vuoden ajan.
Nyt NHL-seurat saavat pitää varaamiensa pelaajien oikeudet siihen saakka, kun nämä täyttävät 22 vuotta. Tämä uudistus johtuu muutoksista NCAA-kiekon ja juniorijääkiekon välillä. Aikaisemmin kanadalaista junnujääkiekkoa korkeimmalla tasolla pelannut menetti amatöörioikeutensa pelattuaan yhden vaihdon. Nyt tämä typerä sääntö poistuu. Allekirjoittanut oli junnujääkiekossa toimiessaan tilanteissa, joissa innokkaita WHL-leireille lähteviä pelaajia jouduttiin varoittamaan siitä, ettei yliopistostipendiä koskaan tulisi jo pelaat yhdenkin vaihdon harjoitusottelussa.
Pelaaja-agenttien mielestä NHL on pahasti jäljessä muita pohjoisamerikkalaisia ammattilaissirkuksia mitä uusien pelaajien oikeuksiin tulee. Ykkösvaraus Macklin Celebrini sai $292,500 bonuksen tehtyään alokassopimuksen. Raha tulee tilille kolmen vuoden aikana. Vuoden 2025 NFL Draftin ykkönen Cam Ward sai heti kättelyssä $32.1 miljoonan allekirjoitusbonuksen. Ei sama laji, ei ihan vertailukohtainen. Silti.
Koripallon puolella Cooper Flagg sai 28 miljoonan dollarin tilin oikeuksistaan. Baseballissa ykkösvaraukselle maksetaan noin yhdeksän miljoonaa bonukset oikeuksistaan (lähde: entinen agentti Anton Thun, The Sheet podcast). Kuten todettua, NFL, NBA ja MLB ovat eri tasolla tuloissa kuin NHL.
Hyvä esimerkki kaikesta tästä on Gavin McKenna, joka siirtyy WHL:stä amerikkalaiseen yliopistojoukkueeseen. Ja saa siitä vielä ruhtinaallisen korvauksen. Jukonin mies saa raporttien mukaan Penn State-yliopistolta noin $700,000, eli enemmän kuin NHL:ltä alussa, ainakin pelaajaoikeuksistaan.
Kärsiikö liiankin paljon businekseksi muuttunut jääkiekko isossa kuvassa tästä kaikesta? Ja käykö tässä lopulta niin, että pelaajat jäävät mieluummin amerikkalaiseen yliopistoon muutamaksi vuodeksi lisää tienaamaan paremmin kuin NHL:ssä? Siis tapauksissa, joissa NHL tarjoaa kahden suunnan alokasdiiliä.
Enää emme pääse todistamaan hienoja tarinoita harrastelijamaalivahdeista, tai kuten Edmontonissa, paikallisen yliopistojoukkueen maalivahdista, joka pääsi pelaamaan NHL:ssä. “EBUG” eli “Emergency Backup Goalie”-järjestelmä jää historiaan. NHL-seurat tulevat pitämään kolmosvahdin harjoituksissaan ja varmuuden vuoksi press boxissa itse peleissä.
Ei pukupakkoa
Yksi erikoisimmista ennakkotiedoista koskien uutta CBA:tä on pelaajien neuvottelema pukupakon poisto pelipäivinä.
Tämä tuntuu omituiselta. Onko puvun pitäminen juhlapäivänä – joka jokainen NHL-ottelu on – ongelma?
Olemme tottuneet ennen otteluja TV-lähetyksissä näkemään suosikkimme astelemassa hallille hienoissa puvuissa. Yksi asia, joka tästä tulee mieleen on se, että täällä jääkiekon kotimaassa erittäin suositussa junnujääkiekossa puvun pitäminen pelipäivinä on aina merkinnyt sitä, että nyt on päästy hyvään joukkueeseen. Tämä siis aivan pikkujunnuista lähtien.
Sitä on pidetty pelin kunnioittamisena. Hyvissä seuroissa on tehty niin, että juuri ennen kauden alkua on hallilla järjestetty myyjäiset, joihin pelaajat lahjoittavat pieneksi jääneet pukunsa, paitansa, kravattinsa ja kenkänsä, ja seuraavat sukupolvet voivat käydä ostamassa sieltä itselleen pelipäivien vaatteet edullisesti. Hyvin toimiva järjestelmä.
En usko, että tulemme näkemään NHL-ammattilaisia pieruverkkareissa, tai kalsareitten persukset paljastavissa lökäpöksyissä, mutta mielenkiinnolla jäämme odottamaan, mitä tämä oikein tarkoittaa.
“Fashion Walk” siis poistuu. Pelaajat saavat itse valita vetimensä.
Kysymyksiä?
Mitä kysymyksiä ja ajatuksia tästä lukijoilla?
Isoa kuvaa miettiessä, tämä herättää joitakin kysymyksiä.
Omistajien kannalta, nyt on hyvä lähteä hakemaan miljardeja laajennusjoukkueilta, kun voi näyttää, että työrauha on turvattu vuosikymmenen loppuun.
Joitakin kysymyksiä tulee mieleen seurojen systeemistä jakaa tuloja toistensa kanssa. Hyvin menestyvien seurojen fanit maksavat käytännössä huonommille paikkakunnille. Yksi tämän apurahan saajaseuroista voitti juuri Stanley Cupin toisen kerran peräkkäin.
Pelaajien kannalta, en ihan ymmärrä miksi juuri nyt kannatti laittaa nimet tähän diiliin. Palkkakatto on nousemassa entisestään, kun on selvitty pandemian aiheuttamalta tasaukselta. Tottakai työrauha on hyvä asia.
Onko pelejä liikaa? Etenkin parhaat pelaajat saavat pelata seuraavien viiden vuoden aikana todella paljon. NHL:n ulkopuolella pelattavat pelit pelataan vielä aivan huipputasolla. Olisiko ollut parempi vähentää pelejä, ennemmin kuin lisätä?
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
