Kuva: All Over Press

F1:n aika-ajoihin merkittävä muutos

Janne Niemenmaa |

Kansainvälinen autoliitto FIA on tehnyt muutoksia Formula 1:n aika-ajon rakenteeseen alkavalle kaudelle. Aika-ajon viimeinen osio, Q3, pitenee 12 minuutista 13 minuuttiin. Kokonaiskesto säilyy kuitenkin tunnissa, sillä Q2:n ja Q3:n välistä taukoa lyhennetään kahdeksasta minuutista seitsemään. Muutoksen tavoitteena on antaa ratkaisevaan osioon hieman enemmän toimintaa ilman, että lähetysaikataulu muuttuu.

Taustalla on sarjan laajeneminen. Uutena tallina mukaan liittyvä Cadillac nostaa F1-tallien määrän 11:een, mikä kasvattaa autojen kokonaismäärää ruudukossa. Tämä vaikuttaa myös karsintaan: sekä Q1:ssä että Q2:ssa jatkosta putoaa kuusi autoa aiemman viiden sijaan, jotta kymmenen nopeinta etenee Q3:een.

FIA ilmoitti samalla muutoksesta Monacon osakilpailun sääntöihin. Viime kaudella kokeiltu pakollinen kahden varikkopysähdyksen sääntö on päätetty hylätä ja kilpailu ajetaan jatkossa samojen sääntöjen mukaan kuin muutkin GP:t. Kokeilun tarkoituksena oli lisätä strategista vaihtelua perinteisesti vähäohitusisessa katuratakilpailussa.

Monacon GP ajetaan tällä kaudella tavanomaista myöhempänä ajankohtana 7. kesäkuuta. Sääntömuutosten myötä FIA pyrkii tasapainottamaan sarjan kasvua, kilpailun sujuvuutta ja urheilullista oikeudenmukaisuutta uuden tallin liittyessä mukaan mestaruustaisteluun.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA