Stanley Cup -ottelusarjojen kolmanteen otteluun paras seitsemästä -järjestelmällä pelattavissa ottelusarjoissa liittyy paljon viisauksia, ja juuri tuolle ottelulle erityisiä luonteenomaisuuksia.
Tässä alla muutama kommentti ennen neljänsiä otteluita.
Vanhat viisaudet
Niin sanottu “paras seitsemästä” -järjestelmä on yksi nerokkaimmista keksinnöistä ammattilaisurheilussa. Sitä käytetään useammassa joukkuelajissa paremmuuden ratkaisemiseksi, ja se on todellakin paras tapa ratkaista paremmuus kahden joukkueen kesken. Parempi voittaa aina.
Ammattilaisurheilussa tämä nerokas keksintö takaa myös hyvissä tapauksissa parhaat mahdolliset tulot joukkueitten omistajille. Tietenkin. Ja NHL:n pudotuspelit, eli Stanley Cupin playoffit, ovat parhaat, kaikki lajit huomioonottaen.
Paras seitsemästä -ottelusarjoihin liittyy paljon sen erityisominaisuuksia. NHL-jääkiekossa pelataan koko talvi joka toinen ilta eri joukkuetta vastaan, käydään eri kaupungeissa. Vastustajasta tiedetään aina jotain erikseen palkattujen pro scouttien ansiosta. Mutta vastustajat vaihtuvat tiheään, etenkin oman divisioonan ja oman konferenssin ulkopuolella toimivia ei tunneta yhtä hyvin.
Pudotuspeleissä tilanne muuttuu. Jääkiekosta tulee intensiivisempää, kovempaa, nopeampaa, tilaa on vähemmän. Puhutaan puhtaasti “pudotuspelijääkiekosta”. Kaikki todelliset NHL-jääkiekon sankarit ja sankaritarinat luodaan nyt. Pelataan noin joka toinen ilta. Vastakkainpeluutusten merkitys korostuu.
Joukkueet tuntevat toisensa paremmin jokaisen ottelun jälkeen. Puhutaan pudotuspelipelaajista ja pudotuspelivalmentajista. Joku on hyvä pudotuspelipelaaja. Pudotuspelivalmentaja osaa tehdä jokaisen ottelun välisinä välipäivinä tarvittavia hienosäätöjä, jotta seuraavalla kerralla ollaan taas viisaampia.
Molemmat joukkueet tuntevat toisensa jo hyvin. Isompia yllätyksiä ei tule. Pelit ratkaistaan loppujen lopuksi yksinkertaisin tavoin. Etukäteen suunniteltujen taktiikoitten suorittamisella, toteuttamisella onnistuneesti.
Momentum ei koskaan kanna ottelusta toiseen, mikä on taas yksi todeksi koettu vanha viisaus. Yliotteen saaminen vastustajasta voi onnistua tänään, jopa kesken ottelun, momentum voi myös vaihtaa puolta useamman kerran samassa erässä, mutta sitä ei saa mukaansa. Jokainen peli on oma, erikseen kirjoitettava tarinansa.
Ei puhuta pisteistä, vaan voitoista. Pudotuspeleissä ei ole merkitystä voitetaanko tai hävitäänkö yksittäinen peli yhdellä maalilla tai kymmenellä. Seuraavalla kerralla aloitetaan taas alusta, nollista.
Seitsemän ottelun pelisarjoissa – jotka eivät kaikki veny seitsemänteen otteluun – on paljon otteluihin liittyviä asioita, jotka on opittu vuosikymmenten aikana, ja jotka aina näyttävät käyvän toteen kerta toisensa jälkeen.
Ikoninen seitsemäs ottelu, eli “Game Seven” on kaikista legendoista tietenkin legendaarisin. Joskus paremmuuden ratkaiseminen pitkän pelisarjan, lähes kahden viikon jälkeen, tapahtuu yhdessä ainoassa ottelussa.
Game 3
Vanha Stanley Cup -viisaus kertoo, että pudotuspelien ottelusarja oikeastaan alkaa vasta kolmannessa pelissä. Ottelusarjan todellinen luonne alkaa hahmottua vasta Game 3:ssa. Siinä ottelussa kotijoukkue – runkosarjataulukossa yleensä huonompi joukkue – saa päättää, aikooko se taistella takaisin, vai antaa vastustajan pyyhkäistä sen kesälomalle, laulukuoroon suoraan neljässä.
Peliin liittyy paljon enemmän tunnetta, kun pelataan ensimmäistä kertaa kotona.
Tämä on nähty viime päivinä useammalla paikkakunnalla. Se nähtiin St. Louisissa. Se nähtiin perjantaina Montrèalissa, jossa iso paha Tom Wilson ja Canadiensin Josh Anderson ottivat vanhanaikaisen tappelun Washington Capitalsin pelaajapenkillä. Se nähtiin New Jerseyssä.
On todellakin mielenkiintoista ja jännittävää, miten ottelusarjan persoonallisuus alkaa hahmottua juuri kolmannessa ottelussa. Ei ensimmäisessä, ei toisessa, vaan kolmannessa.
Ensimmäisen ottelun voittaminen on aina hienoa. Toisessa ottelussa kotijoukkue saattaa päästä hyvään johtoon kahden ottelun voitoilla, tai päästään tasatilanteeseen yksi-yksi.
Mutta vasta kolmannessa ottelussa päästään todella asiaan. Voidaan mennä tilanteeseen 3-0, josta historiallisesti ei enää nousta kuin hyvin harvoin, tai kotijoukkue löytää uutta energiaa, uuden elämän. Game 3, ja oikeastaan myös Game 5 ovat aina tärkeimmät ottelut, kummatkin eri syistä.
Edmonton
Edmonton Oilers ja Los Angeles Kings kohtaavat jo neljännen kerran peräkkäin Stanley Cupin ensimmäisellä kierroksella. Oilers on voittanut kaikki kolme aikaisempaa sarjaa, ja siirtynyt jatkoon. Tällä kertaa tiedettiin jo etukäteen Kingsin olevan paremman kuin aikaisemmilla kerroilla. Joukkue on erittäin hyvin puolustava, NHL:n paras kotijoukkue. Syvä joukkue.
LA Kingsin maalivahtina on Stanley Cupin vuonna 2022 voittanut Darcy Kuemper, jonka runkosarjatilastot ovat lähes Vezina-luokkaa.
Edmonton Oilers hävisi kaksi ensimmäistä Los Angelesissa pelattua ottelua tällä kertaa. Kings oli selvästi parempi. Oilersin tapauksessa se on Pittsburgh Penguinsin kanssa NHL:n keski-iältään vanhin joukkue. Se ei ole nuori joukkue, vaan täynnä kokeneita veteraaneja, jotka ovat kokeneet kaikki mahdolliset tilanteet uransa aikana.
Tämä kokemus on saatu Edmontonissa ja myös muissa kaupungeissa, eri seurojen paidoissa. Miten pelata kotiyleisön edessä, miten pelata vieraissa, mikään ei ole enää tuntematonta. Vaikka ollaan jo lähes pakkovoiton edessä kahden tappion jälkeen, on hallittava tunteet, ja pysyttävä viileänä. Kun innostutaan liikaa, syystä tai toisesta, kurinalaisuus kärsii, ja silloin otetaan huonoja, jopa typeriä jäähyjä.
Oilers oppi tämän asian jo Los Angelesissa. Kingsin ylivoimapeli käänsi jokakeväisen ottelusarjan vanhan käsikirjoituksen päälaelleen. Kingsin viiden hyökkääjän ylivoima teki viisi maalia kymmenestä mahdollisuudestaan. Edmontonin alivoima pelasi historiallisen hyvin vuosi sitten, se päästi vain neljä 25:stä, ja teki kolme toiseen päähän, mikä on uskomaton tilasto. Se voitti oman pelinsä finaalissa Florida Panthersiä vastaan. Mutta tuollaisten tilastojen uusiutuminen ei ole realistista.
Joukkueelta odotettiin perjantain kolmanteen peliin sen parasta esitystä toistaiseksi. Kotijoukkue saa viimeisen vaihto-oikeuden, mikä helpottaa todella tärkeitä vastakkainpeluutuksia. Se saa omat, todella innokkaat fanit taakseen. Monta kertaa tämä “kuudes kenttäpelaaja” voi vaikuttaa sekä oman joukkueen peliin innostavasti, että viedä sisun vastustajalta.
Samalla se voi myös vaikuttaa erotuomareihin ja linjahenkilöihin (NHL ei käytä enää virallisissa julkaisuissaan sanaa “linjamies”). Kun kahdeksantoista tuhatta ihmistä huutaa yhtäaikaa “REF YOU SUCK!!!”, se ei voi olla vaikuttamatta ihmiseen jollain tavalla.
Maalivahdin vaihto ja ensimmäiset minuutit
Edmonton vaihtoi maalivahtinsa kolmanteen otteluun. Stuart Skinner ei pelannut parasta pudotuspeliotteluaan Los Angelesissa. Hän päästi kaksitoista kiekkoa taakseen kahdessa ensimmäisessä ottelussa, mikä saa maalivahdin vaihdon näyttämään riskiltä ja epätoivoiselta yritykseltä kääntää kurssia.
Calvin Pickard pelasi todella hyvän kauden puhtaana kakkosvahtina. NHL:ssä puhutaan 1A ja 1B maalivahdeista, koska enää ei aloittava vahti pelaa samanlaisia ottelumääriä kuin Miikka Kiprusoff tai Martin Brodeur pelasivat. 33-vuotias Pickard oli yksi NHL:n parhaista kakkosista, ehkä New Jersey Devilsin Jake Allenin kanssa.
Vuosi sitten Pickard tuurasi Skinneriä tämän pelitason romahdettua Tyynenmeren divisioonan finaalissa Vancouver Canucksia vastaan. Hän otti voitti yhden, hävisi toisen, torjunakeskiarvolla 91.5%, jonka jälkeen päänsä selvittänyt Stu Skinner palasi. Stun apuna toimi kuuluisa urheilupsykologi George Mumford. Poppamies, joka tunnetaan parhaiten Michael Jordania auttaneena miehenä.
Tällä kertaa uskottiin Calvin Pickardin pääsevän torjumaan vain jos jotain ikävää tapahtuu. Skinner loukkaantuu, tai pelaa huonosti.
Vaikka maalivahdin vaihto tässä lähes pakkovoittotilanteessa oli epätoivoinen siirto, se muuttaa samalla koko joukkueen valmistautumista ja sotkee henkisesti mahdollisesti positiivisella tavalla.
Maalivahtipeli ei toki ollut Edmonton Oilersin suurin ongelma Los Angelesissa, vaan vain yksi niistä. Puolustuspelin ongelmat olivat suurimpia. Adrian Kempen kaltaisen maalitykin päästäminen laukomaan vapaista paikoista johtaa maaleihin. Quinton Byfieldin päästäminen suoraan maalille myös.
Kempeä pidettiin pitkään jonkinlaisena hyvänä kolmosketjun laiturina, mutta hän on selvästi korkeamman profiilin pelaaja. Niin hyvä pelaaja, että hänet huomaa jokaisessa ottelussa. Kempe pelaa Kingsin viiden hyökkääjän ylivoimassa “sateenvarjon” reunapaikkaa. Tuo ylivoima on ollut todella tehokas tänä keväänä. Viisi maalia kymmenestä yrityksestä kahdessa ensimmäisessä ottelussa.
Andrei Kuzmenko on mielenkiintoinen löytö LA Kingsille. Olisiko tässä siirtotakarajan paras hankinta NHL:ssä? Aluksi 39 maalia Vancouverissa. Sitten epäsuosioon ja siirto Calgaryyn. Cowtownissa veikkailtiin jo, että paluu Pietariin tulisi seuraavaksi. Tulikin vielä yksi treidi Philadelphiaan, missä taiteilija ei mahtunut John Tortorellan armeijaan yhtään mitenkään.
Nyt Kuzmenko on ykkösketjun laituri Anze Kopitarin ja Kempen vierellä Los Angelesissa, ja tähti ykkösylivoimassa.
Connor McDavid tai Leon Draisaitl tai Zach Hyman eivät päässeet kertaakaan samanlaisiin paikkoihin, LA Kingsin erinomaisen puolustuspelin ansiosta.
Perjantaina Edmontonissa kotijoukkueelle oli tärkeää saada ottelun ensimmäinen maali. Se saisi jo muutenkin hulluna melskaavan kotiyleisön kunnolla mukaan. Maali tuli, kun peliä oli pelattu lähes kolme minuuttia.
Kohtalokas valmentajan haasto
Edmonton voitti ottelusarjan kolmannen pelin maalein 7-4. Harvinainen pelisarja, jossa on tehty jo kolmekymmentä maalia. Momentum on kääntynyt puolelta toiselle villisti.
Oilers teki neljä maalia kolmannessa erässä, kaksi viimeistä niistä tyhjään maaliin. Kaksi maalia ylivoimista, ensimmäistä kertaa koko sarjassa. Myös Kingsin ylivoima teki kaksi.
Ottelun ratkaisu tuli, kun kolmatta erää oli pelaamatta enää seitsemän minuuttia. Tilanne, josta saatetaan puhua vielä paljon myöhemminkin.
Los Angeles Kings näytti jo olevan surffaamassa kohti kolmannen ottelunkin voittoa, 4-3 johtoasemassa. Sitten jotain todella erikoista tapahtui kymmenen sekunnin sisällä. Jotain, mikä muutti koko ottelun, ja mahdollisesti koko pelisarjan, käsikirjoituksen taas kerran päälaelleen.
Kymmenen kuukautta nivusiin ja alavatsaan tehtyjen kahden eri leikkauksen vuoksi sivussa ollut Evander Kane teki aivan maalin edestä erikoisen maalin.
Kane pelasi vasta toisen ottelunsa koko kaudella. Perjantaina hän näytti yllättäen lähes täysikuntoiselta.
Edmonton Oilers lähti pudotuspeleihin rampana. Useampi pelaaja oli sivussa ja pelaamatta. NHL:ssä on nähty hienoja paluutarinoita viime aikoina. Evander Kane on yksi niistä. Mattias Ekholmin poissaollessa isoja minuutteja (18 illassa) ja yllättävän hyvin pelannut John Klingberg on toinen. Klingbergin nimi oli jo pyyhitty pois listoilta. Nyt hän järjestää hienoja tilanteita kiekko mailassaan, liikkuu hyvin, “kävelee” siniviivalla, pystyy pelaamaan parhaitten kanssa. Hienoin kaikista paluutarinoista tapahtuu tietenkin samaan aikaan Denverissä.
– Saatoit nähdä Trent Fredericin (vielä yksi loukkaantuneena ollut pelaaja) pelaavan vähän paremmin tänään, hän sai jalkansa toimimaan, ja Evander Kane pääsi vauhtiin, sanoi Leon Draisaitl pelin jälkeen. Ja lasken itseni samaan ryhmään myös.
– Tämä on intensiivistä jääkiekkoa heti alkuun. Meillä ei ole paljoa aikaa, mutta mitä pitempään saamme tätä vietyä, sitä enemmän meille on siitä hyötyä.
Kane oli koko pelin ajan kiekossa kiinni. Hän pelasi tuttua, aggressivista peliään. Otti ensimmäisessä erässä ehkä yhden vähemmän järkevän kakkosen, mutta ainakin Kings tiesi hänen palanneen. Mielenkiintoisesti, Los Angelesin otteluissa Kingsin valmentaja näytti vastakkainpeluuttaneen kovapintaista Jeff Malottia samaan aikaan Kanen kanssa jonkin verran, ikäänkuin tasapainoittaen tilannetta. Kaiken varalta.
Evander Kanen paluu mahdollistaa hänen joukkueelleen tehokkaan ja fyysisen kolmosketjun olemassaolon Connor Brownin ja Adam Henriquen kanssa.
Evander Kanen maali tarkastettiin, ja hyväksyttiin. Kaukaa, tai jopa filmiltä, on hankalaa nähdä, osuiko hän kiekkoon ensin jalallaan, mutta hän teki maalin mailallaan Kuemperin housujen ali. Kaiken lisäksi, Anze Kopitar piti koko ajan Kanesta kiinni molemmin käsin, ikäänkuin vanhaa ystävää, jota hän ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Tai kuin tämän kirjoittanut piti kiinni ensimmäisestä tyttöystävästään lukion tansseissa.
Valmentajan haasto
Tässä tilanteessa Kingsin valmentaja Jim Hiller pyysi valmentajan haaston.
Toronton tilannehuone tarkasti tilanteen. Joittenkin minuuttien ajan näytti siltä, että seeprapaidat olivat tilaamassa pelin jälkeisiä pizzojaan paikallisesta Famosos-pizzeriasta. Sitten tuli päätös. Maali hyväksyttiin.
Ja sääntöjen mukaan Edmonton Oilers sai ilmaisen kahden minuutin ylivoiman!
Kymmenen sekuntia myöhemmin Evan Bouchard teki ylivoimamaalin, johon johtanutta kuvion hän paljasti pelin jälkeen olleen hyvän prescoutingin tulosta. Yleensä Oilers vie kiekon hyökkäysalueelle nopean Connor McDavidin johdolla, ja hän jättää kiekon taakseen. Tällä kertaa Bouchard toi kiekon alueelle, jätti sen Leon Draisaitlille, ja luisteli lujaa kohti maalia. Draisaitlilta kova syöttö – Darcy Kuemper jähmettyi odottaessaan laukausta, ja Evan Bouchard ohjasi kiekon maaliin.
Kuvio sotki LA Kingsin puolustuksen, koska puolustajan ei odotettu nousevan näin kovaa ylös.
Martyn maila ja Jimin haasto
Jos Kings luoja paratakoon vielä häviää tämän pelisarjan, tämä tilanne, epäonnistunut valmentajan haasto, tullaan muistamaan Los Angeles Kingsin loressa vielä pitkään. Momentum ei kanna pelistä toiseen, mutta tämä voidaan jälkikäteen nähdä koko sarjan käännekohtana. Jokainen näki, että Evander Kanen maali tehtiin mailalla. Kings oli seitsemän minuutin päässä päästä 3-0 johtoon pelisarjassa, josta Edmonton Oilers ei olisi enää noussut.
Ei tarvinnyt muuta kuin pelata tasapeliä, tai tehdä voittomaali, tai mennä jatkoajalle. Joskus on parempi tyytyä tasapeliin, ja pelata eteenpäin sillä. Sen sijaan lahjoitettiin vastustajalle ylivoima, ja jokainen tiesi, mitä siinä tulisi tässä tilanteessa tapahtumaan. Oilers teki ylivoimamaalin välittömästi, ja viimeiset seitsemän minuuttia olivat yhtäjaksoista kotijoukkueen voittomarssia hullun yleisön metelöidessä.
Tämä oli paha virhe Kingsin valmentajalta.
Ei ehkä yhtä kohtalokas tilanne kuin Marty McSorleyn surullisenkuuluisa mailanmittaus vuoden 1993 finaalissa Montrèal Canadiensin velmun valmentajan Jacques Demersin pyynnöstä, mutta silti. Kings on yhä johtajan pallilla tässä sarjassa.
– Kaikki asiat otetaan huomioon. Siksi otimme aikalisän, ymmärsimme tilanteen. Emme halunneet antaa heille ylivoimaa. Tunsimme selvästi, että haasto oli meille myönteinen. Liiga oli eri mieltä, sanoi Jim Hiller pelin jälkeen Rogers Placen Hall of Fame-huoneessa pitämässään mediatilaisuudessa.
– Seuraavaksi meidän piti tappaa jäähy. Niin ei tapahtunut. Rankka paikka meille, siitä ei ole epäilystäkään. Se on jääkiekkoa. Pudotuspelijääkiekkoa, erityisesti.
Sunnuntaina jatkuu
Kolme ylivoimamaalia koko runkosarjan aikana tehnyt puolustaja Evan Bouchard teki kaksi huipputärkeää ylivoimamaalia perjantain Game 3:ssa. Edmonton Oilers sai lisäbuustia hulluna riehuneesta kotiyleisöstään. Ei pelkästään 18,500 katsojasta Rogers Placen sisällä, hallin ulkopuolella bailasi vielä parikymmentä tuhatta ihmistä lisää lämpimässä kevätillassa.
Rampana pudotuspeleihin lähtenyt Edmonton Oilers onnistui ottamaan yhden voiton, klassisessa Game 3:ssa. Samuel Helenius pelasi viisi vaihtoa, pääasiassa ensimmäisessä erässä, peliaikaa 2:31. Hän pelasi aggressiivisesti, ajoi Corey Perryä suoraan numeroihin ja laitaa päin, mutta selviytyi ilman jäähyä tilanteesta. Tuomarit missasivat tilanteen jostain syystä. Kasperi Kapanen ei pukenut vieläkään.
Taas kerran todistettiin – neljällä eri paikkakunnalla – ettei pelisarja pudotuspeleissä ole ohi, ennen kuin molemmat joukkueet pääsevät pelaamaan kotikaukalossaan.
Lisää pudotuspelijääkiekkoa nähdään tässä Tyynenmeren divisioonan ensimmäisen kierroksen pelisarjassa jo sunnuntaina.
Täällä Jouni Nieminen, Rogers Place, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]
