Harri Sulku, mies Carun takana, määrittelee itsensä ensisijaisesti hevoskasvattajaksi ja -harrastajaksi.
Haastattelun alkuun päivitetään luonnollisesti tallin lippulaivan tuoreimmat kuulumiset. Caru on saanut huilata talvella treeneistä pari kuukautta.
-Starttiin tuloa katsellaan kesäkelissä keväämmällä. Caru on ottanut kyllä loman ihan lomailun kannalta, en tiedä, kannattaako sillä noin pitkää lomaa enää vastaisuudessa pitääkään, Sulku naurahtaa.
Kuninkuusraveista kysellessä vastaus on selkeä: ne eivät ole tavoitteena ajankohtainen tänä vuonna, vaan Caru tulee keskittymään pääasiassa siitosorin töihin.
Carun lisäksi Sulku valmentaa parhaillaan yhtä sen viimekeväisistä morsiammista (Castelli), joka tiinehtyi mutta loi varsansa. Sen lisäksi hänellä on kolme siitostammaa kantavana Carusta ja Carun emä Multi Tella sekä sisko Mantella tiineenä Camrista.
-Tulevissa varsoissa minulle riittääkin pitkälle tulevaisuuteen askaretta, Sulku visioi.
Caru on tuonut Harri Sulkun viime vuosina suuren raviyleisön tietoon. Vaikka Caru olikin 5-vuotisikäluokan voitokkain ja eniten ansainnut sekä mahtui viime vuonna tienesteissään suomenhevosten eniten ansainneiden top 10:n ja tammojakin se astui kaikista suomenhevosoreista toiseksi eniten tammoja (95, Parvelan Retun ollessa ainoa täyden sata tammaa saanut), puhuu Sulku harrastamisen puolesta.
-Hevosista on tullut liian monille toimijoille vain tuotantoeläimiä, Sulku tuumaa ykskantaan.
-Hevosten kierto on nopeaa ja joka vuosi on tultava uusia huippuja, jotta toiminnalla olisi jatkuvuutta. Se on tietysti ymmärrettävää jos siitä on leipä otettava, mutta eläinten pitäminen pelkästään rahan ansaintakeinona herättää entistä enemmän arvostelua ja tulevaisuudessa todennäköisesti vielä enemmän.
Avain onneen ei ehkä sittenkään ammattimaisuudessa
Sulku toteaa, että raviurheilu on astunut aina vain ammattimaisempaan suuntaan viimeisen 10-15 vuoden aikana. Hän myös huomauttaa, ettei tämä ole kuitenkaan tuottanut odotettua kehitystä yleisömäärien kasvun, tasokkaampien lähtöjen ja korkeamman pelivaihdon muodossa. Myös yleisö on radoilta kaikonnut kaiken aikaa.
-Tässä voi tehdä vertailua vaikkapa Vermon ja Vieremän välillä. Toinen edustaa huippu-urheilua valtavan yleisöpotentiaalin läheisyydessä ja toinen hevosia ja tunnelmaa. Melko selkeä ero on siinä, kummassa on yleisöä paikalla, Sulku toteaa.
-Iloinen muutos ovat nuoret ja nuoret naisvalmentajat, jotka tuovat oman juttunsa tekemiseen sekä monté- ja ponilähdöt, jotka tuovat myös uusia asioita lajin pariin.
Omalta kohdaltaan Sulku kokee, ettei hevosen tarvitse “tuottaa” hänelle mitään, kilpaileminenkin on vain kirsikka kakun päälle muuhun yhdessäoloon.
-Minun työni on melko raskasta ja kuluttavaa. Hevoset vie ajatukset hyvin pois siitä.
Painetta tallin kasvattamiseen on silti Sulkullakin ollut.
-Olen minä monesti meinannut laajentaa, mutta sitten siitä häviää jotain. Jos vaikka ostaisin Traverasta hevosen tai hevosia näkemättä vain kilvanajo mielessä, sen funktiohan olisi tuottaa minulle rahaa tai mainetta ja jotain siinä yhteydessä häviäisi.
Ratsumaailmasta mallia suhteeseen hevosiin
Omien hevosten lisäksi tallista löytyy myös harrasteratsuja. Ratsupiireistä Sulku kannustaakin ravipuolta ottamaan mallia.
-Siellä hevonen on vähän kuin pidemmälle viety lemmikki eikä sen odotetakaan tuottavan mitään aineellista hyvää tai julkisuutta, kuopiolainen kuvailee.
-Mietitään vaikka tilannetta, että kimppaomistajalla on ollut hevonen ammattivalmennuksessa kaksi vuotta. Valmentaja toteaa, ettei hevonen olekaan oikeanlainen ravihevoseksi, ainakaan ammattitallille. Näin omistajalle jää käteen vaan nippu maksettuja laskuja. Jos taas sama hevonen olisi samalla ihmisellä saman ajan harrastuskumppanina, olisi tämä saanut siitä elämyksiä ja oppia koko sen ajan vaikka lopputulema olisi silloinkin, ettei hevosesta olisi kilparadoilla iloa. Hevonen opettaa aina hoitajaansa sekä tuottaa merkittäviä yhteisiä elämyksiä.
Ydin hevosalalla on kuitenkin Sulkun mielestä hevosten kanssa toimimisessa.
-On tutkittu esimerkiksi sitä, mikä yhdistää naisia jotka ovat tyytyväisiä itseensä paineisessa elämässä sekä elinympäristössä ja vastaukseksi löydetty ainoana yhdistävänä tekijänä hevonen. Siinä rohkeus, itsetunto ja itseluottamus kasvaa, kun pystyy toimimaan monisataakiloisen eläimen kanssa ja luomaan siihen yhteyden sekä toimia yhteistyössä.
Ihmiset pitäisikin Sulkun mielestä saada lähemmäksi hevosia.
-Kyllähän hevosen käsittely ja sillä ajaminen on sellainen elämys, ettei se kyllä jätä kylmäksi ketään. Ei ole parempaa tapaa nollata työpäivää ja voimaannuttaa itsensä hevosen antamalla energialla.
Konkreettisten toimien aika
Kilpailemiseen Sulku toivoisi kuitenkin monta muutosta jotta raviurheilu säilyisi elinvoimaisena ja suuren yleisön hyväksymänä.
-Ensimmäiseksi pitäisi harkita ja selvittää yleisön mielipide tutkimuksella, voisiko ajopiiskat kieltää lähdöistä, Sulku toteaa.
-Kun lajiin uusi ihminen näkee, että kuski kääntää piiskan taaksepäin lähdön jälkeen, tietenkin sen ajatus kulkee niin, että hevonen on juossut vain, koska sitä on koko matka piiskattu tai jotakin. Monelle tulee ajatus tai muistijälki, että Koivuniemen Herra tai piiska tarkoittaa rangaistusta, pakottamista tai sillä uhkaamista. Se on kuskilta refleksinomainen ele, kilpailun päätös, mutta yleisöön se näyttää huonolta. Nämä muutokset pitäisi myös tehdä lajin sisällä etupainotteisesti itse ennen, kuin ne tehdään ulkopuolelta. Ei siis pidä odottaa, että laki tai yleisön tai median paine kieltää nämä meiltä vaan kannattaa toimia ennen sitä itse.
Toinen asia, mikä Sulkun mielestä kaipaisi pikaista muutosta, on ravikilpailut.
-Ravit on tänä päivänä varsin tylsiä. Lähdöt on suurelta osin tapahtumaköyhiä ja haastattelut yksitoikkoisia. Kuskit kehuvat hevosta ja toteavat, että juoksu meni hyvin. Lähtölistoista voi jo lukea, kuka lähdön voittaa ja haastatteluissa kuullaan ohjastajan suusta samat kommentit kymmeniä tai satoja kertoja. Kaikki värit ja tarinat hevosista puuttuu.
Lääkkeeksi Sulku ehdottaa 3-5 vuoden pilotti- ja tutkimushankkeeksi vaikkapa Kuopioon lähtöpalkintojen pudottamisen ja ravipäivien lisäämisen siten, että radan vuosittainen palkintojen jakosumma säilyy ennallaan, suurkilpailut ja 75-ravit säilyisivät kuten nyt.
-Otetaan esimerkiksi minun kotiratani Kuopio. Se edustaa Suomen hevosrikkainta aluetta. Nykyään raveissa käydään kauhealla kiireellä, tullaan, hoidetaan hommat ja lähdetään. Jos siellä olisikin ravit esim. kerran viikossa lauantaisin klo 10 tai 11 alkaen, ehkä se innostaisi lajiin ja ihmiset malttaisi seurustella keskenään ja olla siellä ajan kanssa, myös oppimassa sekä harjoittelemassa lajin saloja. Siihen tulisi sosiaalista puolta mukaan sekä kenties ystäviä, työkavereita tai sukulaisia mukaan. Omistajalle 500 euron voitto kotiradalla on jopa arvokkaampi kuin 1000 euron kolmas tai neljäs sija satojen kilometrien päässä.
Kadonneet kansanhevoset
Yksi asia, minkä Sulku näkee kadonneen lisääntyneen ammattimaisuuden myötä on kansansuosikki hevoset. Entisaikojen Vieterit, Vieskerit, Välähdykset ja Järvsjöfaxit loistavat poissaolollaan.
-Ammattivalmennuksessa hevosen pitäminen on tänä päivänä niin arvokasta ja panostuksia vaativaa, ettei tavalliset ihmiset löydä mitään samaistuttavaa niistä.
Esimerkkejä tästä löytyy myös länsinaapurista.
-Esimerkiksi Järvsjöfaxia ihmiset fanittivat kovasti, mutta nykyään kilpailu-uratkin ovat niin lyhyitä, kun laskelmoidaan, että saadaan hevonen tuottamaan nopeasti koko menestyspotentiaalinsa sekä pysymään mahdollisimman voittamattomana siitosuraa ajatellen, että voidaan maksimoida mahdollinen taloudellinen hyöty.
Hevosten merkitys on kadonnut myös suurkilpailupäivistä. Sulku kokeekin, että avain siihen, että Kuninkuusravit on säilyttäneet suosionsa johtuu nimenomaan hevosen olemisesta keskiössä.
-Useimmat suurkilpailut eivät oikeastaan poikkea tavallisista iltaraveista, valitettavasti. Tuote ei kiinnosta. Ennen siellä oli joku oman kylän tai serkun hevonen ja sitä tultiin kannustamaan mutta enää niin ei ole.
Avaimet löytyy edelleen Sulkun mielestä ratsupuolelta.
-Siellä ihmiset ovat aivan intohimoisia hevosiinsa ja niiden kanssa vietetään aikaa ja nautitaan niiden kanssa olemisesta. Sieltä pitäisi ottaa mallia harrastajapohjan kasvattamiseen. Harrastajat on kuitenkin lajin kantava voima. Pitäisi pystyä vaan mahdollistamaan ja näyttämään ihmisille, miten ylivertainen harrastus hevosen kanssa toimiminen on!
