Kuva: All Over Press

Helmarit elintärkeässä ottelussa – Tanskan valmentaja ei saavu paikalle

Matias Hauhia |

Helmarit kohtaa Kansojen liigan karsinnassa Tanskan.

Perjantaina Tampereen Tammelassa pelataan Kansojen liigan karsinnan ensimmäinen osaottelu. Tanska on otteluun lähdettäessä selvä ennakkosuosikki, mutta joukkue joutuu selviämään illasta ilman uutta päävalmentajaansa Jakob Michelseniä.

KURKKAA KAIKKI VIHJEET

Tanskan jalkapalloliitto kertoo, että Michelsen joutuu jättämään ensimmäisen ottelunsa maajoukkueen päävalmentajana väliin, koska hänen isänsä menehtyi torstaina. Michelsen on tämän vuoksi jäänyt kotiin perheensä luokse.

Toinen osaottelu pelataan Tanskassa Parkenilla tiistaina. Tuossa ottelussa elokuussa joukkueen johdossa aloittanut päävalmentaja tullaan taas näkemään.

Tanska vaihtoi valmentajaansa kesän EM-kisojen pettymyksen jälkeen. Yhtenä kisojen ennakkosuosikkina kisoihin lähtenyt joukkue jäi alkulohkoon hävittyään kaikki kolme otteluaan.

Tämä oli valtava pettymys Tanskalle. Maa on ollut Kansojen liigan A-liigassa kilpailun alkamisen jälkeen vuonna 2023.

Karsinnoissa oleminen on joukkueelle kova kolaus.

– Se johtuu siitä, ettemme ole pelanneet kovin hyvin, ollaanpa rehellisiä. Siksi meidän on pelattava nämä putoamispelit pysyäksemme hyvässä seurassa Euroopassa ja siten päästäksemme helpommin MM-kisoihin, Michelsen sanoi Tanskan TV2:lle.

Tällaiset on Helmarien panokset

Suomen ja Tanskan välisen otteluparin voittaja nousee A-liigaan ja varmistaa samalla jatkokarsintapaikan tuleviin MM-karsintoihin, joka helpottaisi huomattavasti reittiä MM-kisoihin. Häviäjä pelaa MM-karsinnat B-liigassa.

Kansojen liigan A-liigassa pelataan neljässä neljän joukkueen lohkossa. Lohkojen voittajat etenevät MM-kisoihin ja muut lohkojen joukkueet pelaavat jatkokarsinnoissa.

B-liigan neljästä lohkosta kolme parasta joukkuetta pääsee jatkokarsintaan. Tässä jatkokarsinnasta seitsemän maata etenee MM-kisoihin.

MM-kisat pelataan kesällä 2027 Brasiliassa. Lopputurnaukseen pääsee 32 maata, ja Euroopalla on kisoihin 11 paikkaa.

Suomi ei ole koskaan pelannut jalkapallon MM-kisoissa.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA