Kuva: Maisa Hyttinen/Suomen Hippos ry

Hevosia 40 vuotta omistanut Heikki Korhonen toivoo valtiolta tukea raviurheilulle

Taru Silaste |

Atleetin valinta vuoden hevosenomistajaksi tulee Kuopiosta. Heikki Korhosen hevosenomistajaura alkaa jo viime vuosituhannelta. Päättyneellä kaudella suurimpia onnistumisia hänen omistamistaan hevosista toi muun muassa Suur-Hollolan ja St. Legerin voittanut Massimo Hoist.

Heikki Korhoselle historia hevosten kanssa ulottuu lapsuuteen saakka. Hevonen eläimenä kiinnostikin häntä pienestä pitäen.

-Pikkupoikana kiven päältä kiivettiin hevosen selkään, pideltiin harjasta kiinni ja ratsasteltiin, Korhonen muistelee. -Enolla oli suomenhevosia. Sieltä Tellan emälinjalta taisi tulla neljäkin ravikuningatarta.

Omistamisen tekeekin Korhosen mukaan kiinnostavaksi juuri hevonen eläimenä. Hevosenomistaminen kasvoi kuitenkin lopulta lasten kautta.

-Tyttäreni Riina ja Hanna-Maria harrastivat ratsastusta ja kun mahdollisuus tuli ottaa hevosia omaan pihaan niin siitä se sitten lähti.

Alunperin Korhonen valmensi hevosiaan kokonaan itse. Nyt vastuu on jo joitain vuosia sitten siirtynyt tyttärelle Riina Korhoselle ja tämän miehelle Jukka Hakkaraiselle.

-Edelleen käyn tallilla paljon. Teen tallitöitä ja välillä ajan jonkun hevosen. Harrastan kuitenkin paljon muutakin, esimerkiksi metsästystä, enkä siksi aina oikein ehdi osallistua valmennuksee mutta paljon me keskustellaan hevosista ja kilpailusuunnitelmista.

Huutokaupat helpottavat hevoshankintoja

Tällä hetkellä Korhosella on omistuksessaan kuusi hevosta. Hevosten hankkimisessa hän kuitenkin näkee nykysysteemillä myös haasteita.

-Valmentajilla ja kasvattajilla on tietysti omia suhteitaan joiden kautta hevosia kaupataan. Huutokaupasta niitä tietysti pääsee ostamaan kuka tahansa, mutta siinä vaiheessa parhaat on yleensä jo myyty. Reiluinta ja avoiminta olisi tietysti, kun siellä myytäisi kaikki. Kasvattajia tarvittaisiin myös kipeästi lisää hyviä ihmisiä ja tietysti sitä, että varsojen hintatasoa saataisiin ylemmäksi.

Hyvän hevosen löytyminen on Korhosen mukaan kuitenkin enemmän tuuria kuin taitoa.

-Kyllähän oma hevossilmä on tietysti kehittynyt vuosien varrella ja tietynlaisia ominaisuuksia hevosesta etsii, mutta on siinä silti isompi osa onnella, Korhonen tuumaa.

-Sen lisäksi, että löytyy itselle hyvä yksilö, sen pitää vielä osua sellaiseen ikäluokkaan, jossa ei ole parempia.

Treenin osuus nuoren hevosen rakentamisessa on Korhosesta myös äärimmäisen tärkeää.

-Pitää malttaa antaa niiden kehittyä ja treenata ja kilpailuttaa sitä mielessä pitäen. Talliinkin pitää aina tulla terve hevonen ja pitää yrittää pitää niiden mieli hyvänä.

Massimo Hoist
Kuva: Maisa Hyttinen/Suomen Hippos ry

Massimo Hoistin Suur-Hollola voitto oli yksi Heikki Korhosen omistajauran kohokohdista.

Haasteena kannattavuus

Keskusteltaessa omistamisen houkuttelevuudesta Korhonen tuo esiin palkintotason ja kannattavuuden.

-Kyllä se karkeasti niin taitaa mennä, että 80 prosenttia omistajista on lajissa maksumiehinä, viisi prosenttia pääsee nollatulokseen ja loput 15 prosenttia ansaitsaa omistamisella jotain. Sille pitäisi jotakin tehdä. Hevosen omistaminen ja kilpailuttaminen on kuitenkin niin kallista.

Valtiovallalta Korhonen toivoo näkemystä raviurheilun roolista osana yhteiskuntaa.

-Raviurheilun piirissä on lähes 7000 työpaikkaa, esimerkiksi hevoten ympärillä työskentelevät, varustekauppiaat, viljelijät. Sitä pitäisi tosissaan tukea. Raviurheilu on edellytys esimerkiksi maaseudun elinvoimaisena pysymiseen. Palkintotaso on nyt ihan minimitasolla.

Tulevaan kauteen toiveikkaana

Omistajana Korhonen on päässyt nauttimaan menestyksestä.

-Suur-Hollola kolme kertaa, 5-vuotiaiden Euroopan Mestaruus, Kriterium, kaksoisvoitto Derbyssä. Oikeastaan ainoat, mitä ei olla Suomessa päästy voittamaan on St Michel ja Kymi GP. Yksi hienoimpia juttuja oli tietysti omakasvatin Suur-Hollola voitto Massimo Hoistilla viime kesänä, Korhonen kertaa.

-Isoja pettymyksiä ei ole ollut eikä mikään oikeastaan kaduta. Minulla ei ole esimerkiksi koskaan hevonen kuollut radalle tai muutakaan niin dramaattista. Tottakai ne on eläimiä eikä niillä kaikki päivät ole samanlaisia mutta mitään ei kyllä tule mieleen, mitä olisi halunnut tehdä toisella tavalla.

Omistamiensa nyt 3- ja 4-vuotiaiden edelliseen kauteen Korhonen ei ollut täysin tyytyväinen.

-Niillä olisi minusta ollut enemmänkin annettavaa. Toivotaan, että nostaisivat vähän päätään tänä vuonna.

Päättyneen ravivuoden lippulaivat Korhosen omistamista hevosista olivat Massimo Hoist ja Callela Nelson.

-Niiden kanssa toivoisin, että pysyisivät terveinä ja suorittaisivat tasollaan, vuosi oli kuitenkin niiden kanssa onnistunut.

Ulkomaansuunnitelmat ensi kaudelle pyörivät viimevuoden tapaan Ruotsissa.

-Elitloppet tietysti kiinnostaa, siellä meni viime vuonna hyvin. Mutta ei sinnekään tietenkään lähdetä jos hevonen ei ole siinä vireessä, että pystyy siellä oikeasti pärjäämään, viimeisistä rahoista sinne ei lähdetä ajamaan. Ja eihän sinne tietysti mennä vaan kutsu pitäisi tietysti ensin saada.

Kysymyksen mahdollisesta Ranskan talvesta Korhonen tyrmää.

-Ranskan taso on todella kova enkä toistaiseksi nää, että sinne olisi järkevää lähteä. Ei ainakaan nyt tunnu siltä.

Callela Nelson
Kuva: Terhi Piispa-Helisten/Suomen Hippos ry

Myös Callela Nelson toi monta ilon hetkeä Korhosen talliin viime vuonna.