HELSINKI. HIFK sortui lauantaina helmasyntiinsä jääkiekon SM-liigassa, kun se kohtasi pääkaupunkiseudun paikallispelissä Kiekko-Espoon.
Vuosien ajan on ollut niin, että HIFK:lla nousee hyvät esitykset niin sanotusti hattuun. Ja niin kävi tälläkin kertaa.
HIFK pelasi perjantaina loistavan ottelun sarjakärki Tapparaa vastaan Tampereella ja voitti täysin ansaitusti maalein 5-4.
Lauantaina Nordiksella tuosta hyvyydestä ja intohimosta ei ollut jäljellä enää yhtään mitään. Kiekko-Espoo voitti maalein 3-2.
– Meillä oli tänään vähän liian monta vapaamatkustajaa joukkueessa, jotka eivät pystyneet vastaamaan tämän pelin kamppailuvaateeseen, HIFK:n päävalmentaja Olli Jokinen latasi ottelun jälkeen.
– Tästä asiasta ruvettiin kuitenkin jo eilisiltana puhumaan, joten siinä mielessä tämä oli erittäin suuri pettymys, Jokinen jatkoi.
HIFK veti syyskauden sen verran pahasti vihkoon, ettei sillä olisi enää missään nimessä tällaisiin iltoihin varaa.
– Yhden käden sormiin mahtuivat ne pelaajat, jotka pystyivät pelaamaan tasollaan ja tämän pelin vaatimalla tasolla. Se on jollain tapaa aika huolestuttavaa, että tullaan kotiyleisön eteen, eikä pystytä laittamaan itseä ihan niin likoon kuin mitä se vaatii, Jokinen myönsi.
Jos lauantai-illan annin jollakin tapaa tiivistäisi, niin Espoo halusi voittaa, kun taas HIFK tyytyi vain katselemaan vierestä. Ja HIFK:n kun haluavat aina kaikki kaataa. Varsinkin Nordiksella.
– Nämä neljä peliä meitä vastaan on Espoolle todella isoja pelejä. Kyllä meidänkin pitäisi ymmärtää se tilanne, missä me olemme. Ammattilaisjääkiekon lainalaisuudet tulee siinä, että sun pitää joka ilta laittaa kaikki likoon henkisesti ja fyysisesti. Ja sitten kun se jää pikkaisen vajaaksi, niin aina tulee vaikeeta, Jokinen tykitti.








































