Kuva: All Over Press

HJK:lta kahdeksan maalin turpasauna – hurjaa dominointia auttoi kyseenalainen tuomio

Mikko Saarela |

HJK:n ja IFK Mariehamnin välinen kamppailu ei ollut varsinainen jännitysnäytelmä. Kotijoukkue löylytti ahvenanmaalaisia lukemin 8-2.

Pistejakoon tilanne ei välttämättä vaikuttanut, mutta tasoeroa kasvatti entisestään vieraiden rankkari- ja ulosajotuomio. Rike näytti alkavan boksin ulkopuolelta, ja Alexander Ring kaatui kevyen näköisesti, mutta Pontus Lindgren näki punaista jo 13. minuutilla.

KURKKAA KAIKKI VIHJEET

Pallo pysyi HJK:n hallussa 74-prosenttisesti, laukaukset menivät helsinkiläisille 26-4 ja maaliodottama oli isännillä korkeampi lukemin 4,51-0,65. Ring hurjasteli kahden rankkarin avustaman hattutempun ja Brooklyn Lyons-Foster täräytti kaksi maalia.

HJK on murskavoittonsa myötä Veikkausliigassa pisteen erolla kolmantena, ottelun vähemmän pelanneen KuPSin edellä. IFK Mariehamn varmisti tappiollaan paikan karsintalohkossa ollessaan ennen viimeistä kierrosta yhdeksäntenä neljän pisteen päässä Mestaruussarjasta.