HELSINKI. HPK:n kärki on kapea. Joukkue toivoo saavansa leveyttä nuoriso-osastolta.
HPK:n ykkösketjun hankinta Anrei Hakulinen loukkaantui reilua viikkoa ennen Liiga-kauden alkua. Korvaajaksi seura hankki Cameron Wrightin AHL:stä (lue uutinen).

Pelaa ammattilaisten vihjeillä
Vedonlyöjä.com ja Atleetti.fi yhteistyössä. Seuraajille tarjolla vihjeiden ohella myös ilmaisia työkaluja vedonlyönnissä voittamiseen.
Kristian Vesalainen hankittiin Hämeenlinnaan kärkisentteriksi (lue uutinen) ja Elmeri Eronen palasi johtavaan rooliin puolustuksessa (lue Atleetin Liiga-arvio).
– Kaikki pelaajat, jotka saatiin, ovat tulleet vahvistamaan joukkuetta, Mikko Manner sanoi Atleetille.
Alkavalla kaudella Kerhossa on tiedossa reilusti vastuuta myös nuorille lupauksille. Vastuuvalmentajan mukaan potentiaalia kehitysaskelille on olemassa.
– Olemme aika riippuvaisia heistä. Kauden mittainen menestyksen kysymysmerkki ja mahdollisuus, Manner jatkoi.
Valmentajan mukaan paljon kulminoituu esimerkiksi Olli Huttusen, Jesse Kiiskisen ja Roope Vesterisen kentälliseen.
– Jos esimerkiksi se ketju pystyy jatkamaan siitä, mihin viime vuonna jäi, meillä on mahdollisuus menestyä. Jos ei pysty jatkamaan, todennäköisesti emme menesty. Peli on raakaa, mutta ammattiurheilussa ikä on pelkkä numero.

Johtajia on, mutta ei urheilupomoa
HPK:lla ei ole urheilujohtajaa, vaikka seura ilmoitti etsivänsä uutta pomoa jo helmikuun lopussa. Kerhon päävalmentaja Manner kertoi olleensa tiiviisti mukana pelaajien kartoituksessa ja valitsemisessa. Valmentaja luonnehti HPK:n nykyistä systeemiä ketteräksi.
Pelaajahankinnoissa mukana ovat ainakin toimitusjohtaja Kaj Källarsson, hallituksen puheenjohtaja Jyrki Louhi, hankintoja koordinoiva Jukka Voutilainen ja Mannerin johtama valmennus.
– Ei ole yhtään pelaajaa tullut tai jäänyt tulematta sen takia, että kukaan ei ole urheilujohtajan tittelillä, Manner sanoi ja jatkoi.
– Urheilujohtajaa tarvitaan ehkä enemmän taustalle rakentamaan junioripolkua ja tukemaan valmentajia.
HPK aloittaa kautensa kotiottelulla TPS:ää vastaan tiistaina 9. syyskuuta. Lue lisää Liigasta painamalla tästä.