Cristiano Ronaldo syö tällä viikolla ruokaa, joka on suomalaista käsityötä.
Ronaldo, 40, nautti jo lapissa North Pole Catering oy:n valmistamia ruokia. Todennäköisesti ruuat maistuivat, sillä maailman seuratuin jalkapalloilija kutsui yrityksen omistajat Arto Rastaan ja Teemu Korkalaisen kokkailemaan kotiinsa Riadiin.
– Menossa töihin. Tunnen itseni supertähdeksi, Rastas kirjoitti Instagraminsa tarinat-osiossa keskiviikkona kyytinsä takapenkiltä.
Ensimmäistä kertaa Rastas avasi asiaa Instagramissaan sunnuntaina. Suomessa asiasta uutisoi tuolloin Ilta-Sanomat.
– Oon tosiaan menossa Saudi-Arabiaan kokkailemaan Riadiin, maailman seuratuimmalle ihmiselle. Heidän kotiinsa, viikoksi, kirjoitti Rastas tuolloin Instagramin tarinoissa IS:n mukaan.
Rastas kertoi olleensa kokin uralla 32 vuotta ja kohdanneensa sekä kuninkaallisia, presidenttejä että diplomaatteja.
– Kun tällainen henkilö, joka voisi rahalla ostaa ihan mitä vain palveluita – ihan mitä haluaa, kutsuu omaan kotiinsa, kertoo siitä, että jonkilainen yhteys ruuan kautta on saatu luotua, Rastas kirjoitti jatkaen perään:
– Katsotaan miten meidän käy, mutta kyllä me viedään suomalaista lippua nyt korkealla taas.
Lappi nousi otsikoihin jouluna ympäri maailmaa, kun Ronaldo oli käymässä Suomessa. Samaan aikaan pohjoisessa vieraili myös entinen NHL-tähti Chris Pronger, joka törmäsi Napapiirillä jalkapallosuuruuteen (lue uutinen).
Alla on kuvankaappaus Arto Rastaan Instagram-tililtä keskiviikolta.
