Huuhkajien Adam Ståhl pelasti Djurgårdenin Allsvenskanissa.
Ståhl viimeisteli tärkeän viime hetken maalin, kun Jani Honkavaaran valmentama Djurgårdens IF tasasi pisteet kotona Tukholman paikallisottelussa Hammarbya vastaan 3-3-lukemin.
Ståhl tasoitti pelin lisäajan kuudennella minuutilla ohjattuaan pallon verkkoihin kulmatilanteesta. Huuhkajien laitapuolustajalla oli myös toisen puoliajan alussa toinen osuma nimissään, mutta se merkittiin myöhemmin Hammarbyn omaksi maaliksi.
Djurgården on Allsvenskanin sarjataulukossa kahdeksantena 23 kierroksen jälkeen. Tukholmalaisseura on hävinnyt edellisen sarjaottelunsa heinäkuun puolivälissä.
Meriluodolle hatut
IFK Värnamon Kai Meriluoto oli myös hurjalla pelipäällä. Suomalaishyökkääjä taituroi hattutempun vierasottelussa Östers IF:ää vastaan.
Meriluoto tarvitsi kolmeen maaliinsa vain 50 minuuttia. Värnamo hävisi Meriluodon maaleista huolimatta vieraissa 3-4-numeroin. Östers rymisteli ohi kahdella lisäajan maalilla.
Meriluoto, 22, siirtyi HJK:sta Värnamoon elokuussa. Hyökkääjä oli tehnyt yhden maalin ennen sunnuntaita uudessa ruotsalaisseurassaan.
























