Iran neuvottelee MM-otteluidensa siirtämisestä pois Yhdysvalloista.
Iran neuvottelee FIFA:n kanssa jalkapallon MM-kisojen otteluidensa siirtämisestä Yhdysvalloista Meksikoon. Asiasta tiedotti maan Meksikon suurlähetystö.
Suurlähetystö kirjoitti X-tilillään Iranin jalkapalloliiton puheenjohtajan Mehdi Taj’n kommenttia siteeraten joukkueen syystä kieltäytyä matkustamasta Yhdysvaltoihin, koska presidentti Donald Trump ei pysty takaamaan heidän turvallisuuttaan. Sen sijaan liitto neuvottelee nyt MM-otteluiden pelaamisesta Meksikossa.
Kanada ja Meksiko ovat Yhdysvaltojen ohella kesäkuussa käynnistyvien MM-kisojen järjestäjämaat. Iran oli tarkoitus pelata lohkovaiheen ottelunsa Yhdysvalloissa Los Angelesissa ja Seattlessa.
Kisat kestävät kesäkuun 11. päivästä heinäkuun 19. päivään.
Epävarmuus turvallisuudesta johtuu Yhdysvaltojen ja Israelin sotatoimista Iranissa. Valtion johtajan Ayatollah Ali Khamenein surmaaminen hyökkäyksissä on johtanut Iranin vastarintaiskuihin ympäri Lähi-Itää.
Presidentti Trump kommentoi aiemmin omistamassaan Trump Social -sosiaalisen median palvelussaan, ettei Iranin miesten jalkapallojoukkueen olisi sopivaa matkustaa MM-kisoihin “hengenvaarallisten riskien ja heidän turvallisuutensa uhalla”.
FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino oli vain kaksi vuorokautta aiemmin viestinyt toisin. Infantinon mukaan Trump oli ilmoittanut keskusteluissa Iranin olevan tervetullut kilpailemaan MM-jalkapallossa.
Meksikon on tarkoitus järjestää 13 MM-ottelua kolmessa eri kaupungissa. MM-kisojen avausottelu Etelä-Afrikan ja Meksikon välillä pelataan maan pääkaupungissa Mexico Cityssä 11.6.
Myös Meksikon otteluiden ympärillä on ollut turvallisuushuolia, erityisesti Guadalajarassa. Huumeparoni Nemesio “El Mencho” Osegueran kuolemasta on seurannut väkivaltaisia vastatoimia kaupungissa.
Guadalajaran on tarkoitus isännöidä neljää ottelua MM-turnauksessa. Kaupungissa järjestetään myös MM-kisojen jatkokarsintaturnaus maaliskuun lopussa, jossa pelaavat Uusi-Kaledonia, Jamaika ja Kongon demokraattinen tasavalta.






























