Itä-Suomeen suunnitellaan kansainvälisen EM-rallin tuomista vuosille 2027–2029.
Yli vuoden jatkuneet neuvottelut sarjan promoottorin kanssa ovat edenneet vaiheeseen, jossa esisopimus on allekirjoitettu. Seuraavaksi hankkeesta käydään keskusteluja alueen kuntien, kaupunkien ja maakuntaliittojen kanssa.
EM-sarja tarjoaa valtavan näkyvyyden
EM-rallisarja tavoittaa tv-lähetystensä kautta 72 maata ja noin 55 miljoonaa katsojaa. Sarjalla on lisäksi lähes 800 000 sosiaalisen median seuraajaa, ja sen eri kanavissa julkaistut videot keräsivät vuonna 2025 yli 130 miljoonaa katselukertaa.
Itä-Suomi nähdään vahvana vaihtoehtona kansainvälisen talvikisan järjestäjäksi. Viime maaliskuussa ajettu SM Savonlinna Ralli keräsi noin 9 500 katsojaa, ja mahdollisen EM-osakilpailun yhteyteen suunnitellaan myös SM-rallin ajamista.
EM-ralliprojektia vetävä Arto Tolvanen korostaa hankkeen merkitystä sekä moottoriurheilulle että koko alueelle.
– Itä-Suomella on kaikki edellytykset järjestää kansainvälinen talviralli laadukkaasti. Näkyvyys ja markkinapotentiaali ovat valtavat, mutta ne edellyttävät ennakoivaa työtä, Tolvanen sanoo tiedotteessa.
Hänen mukaansa tapahtuma perustuu laajaan alueelliseen yhteistyöhön.
– Toteutus vaatii noin 2 000 talkoolaisen työpanoksen ja vahvan sitoutumisen. Siksi toivomme, että kunnat, kaupungit ja maakuntaliitot näkevät mahdollisuuden ja lähtevät mukaan.
Arvioiden mukaan noin 5 000 majoittuvaa vierasta viettäisi alueella keskimäärin yli kolme vuorokautta, mikä toisi suoraa matkailutuloa noin 3,4 miljoonaa euroa. Kokonaistaloudellinen vaikutus olisi tätäkin selvästi suurempi.
– Kaikki palveluostot tehdään alueelta. Tapahtuma tarjoaa merkittävän kasvuloikan matkailulle, yritystoiminnalle ja koko alueen elinvoimalle, Tolvanen painottaa.
Reittisuunnittelu käynnissä
Tapahtuman alustava kilpailukeskus ja maali on suunniteltu Savonlinnaan. Yötaukoa kaavaillaan Joensuuhun, jonne siirrytään Varkauden kautta. Reittisuunnittelu ja keskustelut paikallisten autourheiluseurojen kanssa ovat parhaillaan käynnissä.
Kilpailuun suunnitellaan 12–14 erikoiskoetta, yhteispituudeltaan noin 180 kilometriä. Lisäksi tapahtumakokonaisuuteen sisältyisi runsaasti oheisohjelmaa, kuten kaupungeissa järjestettäviä yleisötapahtumia sekä EM-rallin ratkaiseva Power Stage.






























