Kuva: All Over Press

Jamal Musiala on kuukausia sivussa – kommentoi nyt loukkaantumistaan

Roope Määttä |

Jamal Musiala kävi maanantaina leikkauksessa. Bayern Münchenin mukaan pelaaja on kuukausia sivussa.

Musialan, 22, jalka murtui ja nilkka meni sijoiltaan, kun Bayern München pelasi PSG:tä vastaan seurojen MM-kisojen puolivälierissä lauantaina (lue uutinen).

Gianluigi Donnarumma osui pelaajaan pallontavoittelutilanteessa, mutta esimerkiksi Manuel Neuer kritisoi PSG-vahdin toimintaa (lue uutinen). Tilanteessa loukkaantunut Musiala sanoi Instagramissa julkaisemallaan videolla keskiviikkona, että keskittyy nyt kuntoutumiseen.

– Tällaisia tilanteita tapahtuu. Leikkaus meni todella hyvin. Olen hyvässä hoidossa ja halusin sanoa, ettei ketään voi syyttää tästä, Musiala totesi.

Saksan maajoukkuepelaaja oli todella tuskaisena kentän pinnassa loukkaantumisensa jälkeen. Esimerkiksi Donnarumma oli tilanteesta selvästi todella järkyttynyt.

Musiala teki Bayern Münchenille viime kaudella 21 maalia ja antoi kahdeksan maalisyöttöä. PSG-ottelu oli pelaajalle ensimmäinen avauskokoonpanossa edellisen loukkaantumisen jälkeen. Bundesliiga-kauden loppupuolelta saakka hyökkääjä oli kuntoutunut lihasvammasta.

>>> REKISTERÖIDY TÄSTÄ DAZN-PALVELUUN! SEUROJEN MM-KISOJEN FINAALI SUNNUNTAINA ILMAISEKSI