NHL-runkosarja on jo lähes pelattu loppuun. Vielä on muutama paikka auki Stanley Cupin playoffeihin. Pudonneita on jo yksitoista, paikkansa varmistaneita kolmetoista. Colorado Avalanche on jo varmistanut Presidents` Trophyn, eli runkosarjan mestaruuden, ja kotikenttäedun aina Stanley Cupin finaaliin saakka. Tässä muutama sekalainen kommentti ja toisen käden tieto.
Cutter 40
Neljä pelaajaa on pelannut 40 maalin kauden Anaheim Ducksin historiassa. Heidät on helppo nimetä ulkomuistista? Teemu Selänne. Paul Kariya. Corey Perry. Ja nyt myös 22-vuotias Cutter Gauthier. Gauthier, tuo Skellefteåssa syntynyt amerikkalainen, on laukaus ensin-pelaaja. Neljäskymmenes maali oli hieno täräytys suoraan syötöstä Canucksin maalivahdin Nikita Tolopilon taakse.
Siitä on jo yli kaksi vuotta, kun NHL-maailmaa kohahdutti kahden nuoren pelaajan vaihtokauppa. Anaheim Ducks lähetti puolustaja Jamie Drysdalen Philadelphiaan, ja Flyers antoi vastapalvelukseksi vielä Boston Collegessa pelanneen, juuri U20 MM-kisoissa loistaneen prospektin Cutter Gauthierin Anaheimiin. Kauppa on ollut hyvä molemmille, mutta tässä vaiheessa on todettava, että sen voitti Ducksin GM Pat Verbeek.
Gauthier antoi tyylikkäästi kaiken kunnian saavutuksestaan kaikille ketju- ja joukkuekavereilleen. – Oli hauskaa tehdä se, mutta se ei ole syy, miksi pelaan jääkiekkoa. Pelaan jääkiekkoa voittaakseni pelejä, ja voittaakseni lopulta Stanley Cupin, hän sanoi.
Karu kohtalo Motor Cityssä
Detroit Red Wingsin romahdus oli tänä keväänä erilainen kuin viime keväänä. Jo kymmenen vuotta ilman playoffeja tässä klassisessa Original Six-kaupungissa. Liigassa, jossa puolet joukkueista pääsee Suureen Tanssiin, todennäköisyys jäädä rannalle kymmenen kertaa peräkkäin on minimaalinen. Buffalo Sabresin katkaistessa neljäntoista kauden pimeytensä, Red Wings on nyt kauimmin rannalle jäänyt joukkue. Oli rankkaa seurata, miten Wings buuattiin jäältä sen omien kannattajien toimesta lauantaina, sen hävittyä sarjan 22. paikkaa pitävälle New Jersey Devilsille.
Pidin brutaalisen rehellisen Todd McLellanin sanoista pettymyksen varmistuttua.
– En usko, että he (fanit) edes haluavat Stanley Cupin mestaruuden enää, sanoi Todd. – He haluavat vain joukkueen, joka antaa heille jotain, mitä kannattaa. Tämä ulkopuolinen meteli, se on meteliä meidän hallimme sisällä olevilta faneilta.
Kysymys onkin, kuinka varma luottamus Red Wingsin omistajilla on neljänkymmenen vuoden ajan jo luottomiehenä olleeseen GM Steve Yzermaniin?
Kymmenen vuotta on pitkä aika. Sen aikana Red Wings on antanut kenkää useammalle valmentajalle. Varannut pelaajia korkealta. Käyttänyt paljon pizzamiehen, tai oikeastaan nykyisin pizzaperheen, pizzamiehen pojan rahoja vapaisiin agentteihin. Parhaille pelaajille on annettu pitkiä sopimuksia. Kaikesta tästä huolimatta, kunnon kulttuuri loistaa poissaolollaan. Se, mikä Hockeytownissa oli joskus niin selkeästi. Mihin se hävisi?
Steve Yzerman loi vahvan maineensa sikariportaan miehenä oikeastaan Tampassa. Lightningiin luotiin kulttuuri, joka näkyy joukkueessa vielä tänäkin päivänä. Red Wings-fanit olivat iloissaan, kun #19 palasi kotiin.
Tosi outoa ajatella, että Detroit Red Wings oli playoffeissa joka kausi vuosina 1991-2016. Sen jälkeen ei kertaakaan. Muistatteko vielä kevään 2008 Red Wingsin?
Onko nykytilanteeseen syynä omistajan, alkuperäisen omistajan pojan, tyyli maksaa ja pysyä poissa tieltä? Oliko edesmenneen isän tyyli, voitetaan hinnalla millä hyvänsä, ja ollaan aina lähellä joukkuetta, parempi?
Onko tämä GM-ongelma, vai mikä? Pelaajien syytä? Runko tuntuu olevan jonkinlaisessa kunnossa. Kovan Detroit Red Wings-fanin isänä (poikani putosi muutaman kuukauden vanhana vaipanvaihtopöydältä pää edellä puulattialle, ja on sen jälkeen vannonut Motor Cityn nimeen) mietin, että Red Wings tarvitsee huippusentterin, tai kaksi, päästäkseen eteenpäin.
Ryan Nugent-Hopkins, Matt Duchene, tai vaikka Anton Lundell ovat kolmossenttereitä omissa joukkueissaan. Detroitissa he olisivat ykkösiä. John Gibson on tarpeeksi hyvä maalivahti. Moritz Seider on loistava pakki. Ja joukkue tarvitsee hiekkapaperia. Patrick Kane on loistava, ehkä paras amerikkalaispelaaja koskaan, mutta yli 35-vuotiaana puhdas taitopelaaja vain menettää ainoasta vahvuudestaan. Jotkut oppivat puolustamaan. Samanaikaisesti joku Corey Perry, entinen Rocket Richard-voittaja, on iän myötä vain entistäkin vmäisempi.
Karu Kohtalo Saarella
New York Islandersin vaihtaessa valmentajaa, kun runkosarjaa oli vain neljä ottelua jäljellä, tiedettiin kyllä hyvin, että vain lähes täydellinen peli veisi Saarelaiset Stanley Cupin playoffeihin. Pete DeBoerin palkkaus oli erilainen kuin John Tortorellan Vegasissa siinä mielessä, että se tehtiin pitkä tähtäin mielessä. DeBoerin pahvi on ainakin kolmevuotinen.
Silti putoamisen varmistuminen oli selvästi kova pettymys joukkueelle, ja sen uudelle valmentajallekin. Kuten monessa paikkaa on todettu, tämä kevät on ensimmäinen kerta historiassa, kun kaikki kolme New Yorkin alueen joukkuetta, New Jersey Devils, Islanders ja vielä New York Rangers ovat yhtäaikaa jääneet ulos playoffeista.
Lopullinen niitti tuli 4-1 tappiossa Montreal Canadiensia vastaan. Islanders on hävinnyt kuusi viimeisistä seitsemästä.
DeBoerilla on työsarkaa edessään. Pitkä kesä. Vielä yksi ottelu tiistaina, jossa arvioida pelaajia tulevaisuutta silmälläpitäen. Ei siis ole kyse roska-ajasta pelaajien kohdalla, vaikka pudotuspelit jäivätkin jo haaveeksi.
Pettymys lopussa kaudella, johon liittyy pari valopilkkua. Ilja Sorokhin on pelannut loistavan kauden, pitänyt joukkueensa mukana kisoissa läpi kaiken, ja voittaa todennäköisesti Vezinan kiitoksena vaivoistaan. 18-vuotias ilmiö Matthew Schaefer tulee voittamaan Calderin. Nyt vain odotellaan, rikkooko ihmelapsi Brian Leetchin nimissä olevan tulokaspuolustajien maaliennätyksen vielä. Schaeferillä on jo 23 maalia, eli sama kuin Leetchin kaudella 1988-89 tekemä vanha ennätys.
Kamppailu ja kinastelu Norris-voittajasta
Vain muutama päivä enää siihen, kunnes NHL-palkinnoista äänestävät joutuvat lähettämään kuponkinsa.
Parhaan puolustajan palkinnon, Norris Trophyn, ympärille syntynyt keskustelu on tänä vuonna todella tuonut esiin sen tosiasian, että on aika NHL:n luoda kaksi eri puolustajapalkintoa. Yksi parhaalle hyökkäävälle pakille (Bobby Orr Trophy), ja toinen parhaalle puolustavalle pakille (Rod Langway Trophy, tai vaikkapa Craig Ludwig`s Shin Pads Trophy).
Juuri tällä kaudella hyviä ehdokkaita on harvinaisen paljon. Mitkä ominaisuudet tulisi ottaa huomioon, kun mietitään, kuka ansaitsee monipuolisesti parhaan puolustajan palkinnon? Hyökkäystaidot? Peliäly? Kovuus?
Zach Werenski voittanee Norrisin, jonka valitsevat noin kaksisataa Pohjois-Amerikan ammattimaisten jääkiekkozuurnalistien ammattiyhdistyksen jäsentä.
En panisi pahakseni, jos palkinto menisi Rasmus Dahlinille, tai Evan Bouchardille. Bouchard johtaa puolustajien pistepörssiä ylivoimaisesti 91 pisteellään ennen kahta viimeistä otteluaan. Ja hyökkäyshän on paras puolustus, sanoi joku viisas joskus?
Oilersin numero kakkosta pidetään vähemmän pelejä seuraavien toimesta hyökkäävänä hazardipakkina, koska hänen virheensä ovat suuria, minkä takia hän ei kai päässyt edustamaan Kanadaa Milanoon. Tosiasiassa pelejä seuranneet ovat saaneet katsoa koko ajan parantavaa monipuolista pakkia, joka pelaa enemmän alivoimia kuin yksikään toinen huipputason Norris-ehdokkaista. Puolustava Norris-voittaja Quinn Hughes ei pelaa alivoimia paljoakaan.
Cale Makaria pidetään yleisesti NHL:n parhaana puolustajana, mutta ei näytä siltä, että hän tulee voittamaan kolmatta Norristaan tällä kaudella. Rasmus Dahlin sai Hockey Night in Canadassa suositukset itseltään Chris Prongerilta.
Jos katsomme tilastoja, Makar ja Bouchard ovat pelanneet alivoimia noin 144 minuuttia, Erik Karlsson 140, Zach Werenski 91, Rasmus Dahlin 61, ja Quinn Hughes kahdeksan minuuttia.
NHL:ssä ei kaiketi koskaan ole ollut niin taitavaa Top-10 puolustajaryhmää kuin nyt. Mutta kenelle Norris? Werenskille, koska hänellä ei ole niin hyviä pelaajia ympärillään? Makarille, koska hän on parhaan joukkueen paras? Onko tässä mitään järkeä? Mitä jos Columbus ei pääse playoffeihin, menettääkö Werenski Norrisin?
NHL-palkinnoista, kuten tietenkin Hart Trophystä, riittää keskustelemista. Hart pitäisi antaa virallisen määrityksen mukaan pelaajalle, joka on arvokkain omalle joukkueelleen. Silti sen voittaa usein yksinkertaisesti NHL:n paras pelaaja. Ja jossain, joku helvetti on keksinyt, ettei palkintoa voi voittaa, ellei oma joukkue pääse playoffeihin. En ymmärrä, mihin tämä perustuu. Sitä ei mainita virallisissa säännöissä sanallakaan. Jarome Iginla menetti päivänselvän Hartin tämän takia vuonna 2002.
Pitää palata palkintoihin ihan erillisen postauksen merkeissä runkosarjan päätyttyä.
Cowtown Olli
Olli Määttä kertoi aikaisemmin kaudella NHL-blogille viihtyvänsä hyvin Utahissa. Mutta ainakin kaukalossa jo 802 NHL-runkosarjaottelua pelannut pakki on varmasti viihtynyt myös Calgaryssä. Neljätoista pistettä 19 ottelussa siirtotakarajan jälkeen. Vain kaksitoista puolustajaa koko NHL:ssä on tuona aikana tehnyt pisteitä enemmän.
Kiekko lärviin
Colorado Avalanche pelaa tänään maanantaina Edmontonissa. Runkosarjamestarit ovat jo kaupungissa, mutta ilman päävalmentajaansa Jared Bednaria, joka sai epäonnistuneesti suuntaa muuttaneen kiekon kasvoihinsa Vegas-ottelun jatkoajalla. Seurauksena murtuneita luita oikealla puolen poskea.
Apulaiset Dave Hakstol ja Nolan Pratt hoitavat penkkivalmennuksen Oilersia vastaan. Allekirjoittanut mietti hölmönä videoblogissaan, missä Hakstol vaikuttaa nykyisin. Tässä tuli nopea vastaus. Raumalla jääkiekon oppinut Pratt lienee myös tuttu useimmille lukijoille.
Jännä tilanne Avalanchella. Runkosarja voitettu. Voittoikkuna on ollut auki 6-7 vuotta jo. Vielä olisi voitettava toinenkin Stanley Cup, mieluummin pian. Voittopaineet ovat varmasti hurjat, kovemmat kuin poskikipu.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
