Kuva: All Over Press

Kaapista tulleelta pelaajalta karu paljastus – “Ei mitään tekemistä jalkapallon kanssa”

Matias Hauhia |

Pelaajan mukaan hänet savustettiin ulos seurastaan jalkapallon ulkopuolisten syiden vuoksi.

Austaralian miesten jalkapallon pääsarjajoukkue Adelaide Unitedista viime kesänä lähtenyt Joshua Cavallo paljastaa karun syyn, miksi joutui jättämään seuransa. Cavallo ehti edustaa seuraa neljä vuotta.

– On vienyt hetken sulatella sitä, miten aikani Adelaide Unitedissa päättyi, mutta mielestäni fanit ansaitsevat totuuden, pelaaja kirjoitti Instagramissaan.

Australialainen kertoo, että hänet haluttiin seurasta ulos hänen seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.

– Lähdölläni ei ollut mitään tekemistä jalkapallon kanssa. Vallassa olevat ihmiset tekivät päätöksiä, jotka estivät mahdollisuuteni. Siihen ei vaikuttanut lahjakkuuteni, vaan siksi, ketä rakastan.

Seuraan saapunut uusi johto ei pelaajan mukaan päästänyt häntä kentälle poliittisista syistä.

– Oli vaikea hyväksyä, kun tajusin, että oma seurani oli homofobinen. Olin vihainen, koska ihmiset luulivat minun olevan sivussa loukkaantumisten takia, vaikka todellisuudessa minut piti penkillä sisäinen homofobia.

Joutui pilkan kohteeksi

Vaikka Cavallo oli treenannut kovaa, ei hän saanut mahdollisuutta. Joukkueessa hänestä tuli pian ulkopuolinen ja jopa pilkan kohde omassa joukkueessaan.

– Tätä juuri pelkäsin, kun päätin tulla ulos kaapista.

– Tunsin oloni uskomattoman yksinäiseksi ja mietin, olinko tehnyt virheen jakaessani tarinani. Tuntui siltä, että asiat menivät taaksepäin, en vain kentällä vaan myös siinä paikassa, jonka luulin olevan turvallinen tila.

– Se, että näin joukkuetovereiden ryhmäkeskustelussa pilkkaavan kuvaa minusta ja kumppanistani, vain lisäsi tuskaa.

Cavallo jatkaa nyt uraansa Englannin seitsemänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavassa Stamfordissa.

– Toivon, että voin löytää uudelleen rakkauden lajiin, joka on minulle kaikki kaikessa.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA