Torinon olympiakisoissa 2006 tehtiin suomalaista alppihiihtohistoriaa. Tanja Poutiainen laski suurpujottelussa hopealle ja saavutti Suomen ensimmäisen ja yhä toistaiseksi ainoan alppihiihdon olympiamitalin.
Suomen alppihiihto oli pitkään vitsi, vaikka olympiaedustajia Suomella oli jo 1940-luvulta lähtien, kun sittemmin nopeuslaskusta tutuksi tullut Kalevi Häkkinen oli esimerkiksi mukana kaksissa olympialaisissa. Ennen 1990-lukua Suomella ei kansainvälisiä menestyjiä kuitenkaan ollut.
Suomessa urheilukansa eli vielä 1980-luvulla asenteella, etteivät suomalaiset voi menestyä alppihiihdossa. Tietysti 1980-luvulla kansainvälinen menestys oli niin heikkoa, että tällaisia mielikuvia oli helppo saada. Sarajevossa 1984 Suomen olympiajoukkueessa ei ollut mukana yhtään alppihiihtäjää ja Calgaryssa 1988 sekä Albertvillessa 1992 vain yksi.
Uskomaton käänne koettiin 1990-luvun aikana. Janne Leskinen taisteli mitaleista MM-kisoissa ja yhtäkkiä Suomella olikin jalkeilla joukkue, joka taisteli maailmancupissa kärkipäässä.
Kalle Palander voitti 1999 pujottelun maailmanmestaruuden. Iloisesta sanavalmiista alppihirmusta tuli Suomessa median lemmikki.
Muitakin kansainvälisiä tähtiä Suomesta tuli, kuten Mika Marila, Sami Uotila, Henna Raita ja Tanja Poutiainen, joka pääsi mukaan Naganon 1998 olympialaisiin vain 17-vuotiaana.
Naganossa Poutiainen oli pujottelussa 18:s ja suurpujottelussa 26:s. Salt Lake Cityn 2002 olympialaisissa Poutiainen oli suurpujottelussa 11:s. Pujottelussa hän oli avauskierroksen jälkeen kolmantena, mutta laski toisella kierroksella ulos.
2000-luvun puolivälissä Poutiainen ja Palander niittivät menestystä. Poutiainen voitti 2005 suurpujottelun maailmancupin kokonaiskilpailun. Samana vuonna hän saavutti Bormion MM-kisoissa hopeaa sekä pujottelusta että suurpujottelusta.
Palander voitti pujottelun maailmancupin 2003 ja oli toinen 2004 sekä 2006. Suurpujottelucupissa hän sijoittui toiseksi 2004.
– Lumipalloilmiö oli alkanut jo 1990-luvulla. Meille oli tullut menestystä maailmancupissa ja arvokisoissa. Tekeminen oli maajoukkueessa laadukasta ja se näkyi tuloksissa, muisteli Poutiainen jutun kirjoittajan haastattelussa 2013.
Torinon 2006 olympialaisten aikaan sekä Poutiainen että Palander olivat käytännössä uransa huipulla. Poutiainen voittikin suurpujottelun hopeaa.
– Muistan hyvin sen päivän, kun voitin Torinon kisoissa hopeaa. Jo silloin aamulla tuntui, että tänään menisi hyvin. Oli vahva luottamus omaan tekemiseen ja tulos oli sen mukainen, Poutiainen muisteli.
Pujottelussa Torinon kisoissa Poutiainen oli kuudes. Mitali jäi sekunnin päähän.
Palander oli Torinon kisojen suurpujottelussa yhdeksäs sivuten uransa parasta olympiasijoitustaan. Naganossa 1998 Palander oli ollut pujottelussa yhdeksäs, mutta Salt Lake Cityssa 2002 hän laski suurpujottelussa ja pujottelussa ulos.
Pujottelussa Palander oli Torinon kisoissa Bormion rinteillä kultasuosikki. Hän olisi saattanutkin voittaa kultaa, ellei hänen suksensa olisi ohittanut lippua täpärästi väärältä puolelta.
– Olin voittanut kaksi maailmancupin osakilpailua pujottelussa siihen alle. Musta olisi tehty todella iso stara silloin. Se oli siinä, ota vaan ole hyvä, mutta ei ollut s**tana miestä ottamaan sitä. Kyllähän se riepoi, Palander muisteli Atleetin Lumiukot-ohjelmassa.
Palander ei olympialaisiin sen jälkeen enää osallistunut. Hän kärsi polvivammasta ennen Vancouverin 2010 olympialaisia, eikä päässyt niihin kisoihin mukaan.
Poutiainen pääsi olympialaisiin vielä kahdesti. Hän oli Vancouverissa pujottelussa kuudes ja suurpujottelussa 13:s. Sotshissa 2014 Poutiaisen sijoitus oli pujottelussa 12:s ja suurpujottelussa 14:s.
Poutiaisen lopetettua uransa, ajautui suomalainen alppihiihto pitkäksi ajaksi kansainvälisesti vaatimattomaan tilaan. Mutta nyt Milano Cortinan kisojen alla nostetta on taas havaittavissa.
