Kalle Rovanperä nousi toista kertaa palkintokorokkeelle tällä kaudella sijoittumalla kolmanneksi Portugalin MM-rallissa. Kanarialla Toyotan suomalaistähti ajoi ylivoimaiseen voittoon.
Kaksinkertainen maailmanmestari aloitti kauden sijoittumalla neljänneksi ja viidenneksi Monte-Carlon ja Ruotsin ralleissa. Kenian Safari-ralli päättyi teknisen vian vuoksi ennen aikojaan.
Kenian jälkeen Rovanperä on kuitenkin palannut takaisin mestaruustaisteluun. Kahdessa edellisessä rallissa suomalainen on kaventanut tiimikaverinsa Elfyn Evansin karkumatkaa 27 pisteellä ja noussut kuudennelta sijalta toiseksi MM-pistetaulukossa.
– Ollaan menossa oikeaan suuntaan ja on jatkettava samaan malliin. Muutamassa rallissa ollaan saatu Elfyniä pisteissä kiinni, mikä on tärkeintä, Rovanperä kommentoi WRC:lle.
Rovanperän mielestä parantamisen varaa kuitenkin on vielä. Portugali osoitti jälleen kerran, että Hankookin uudet sorapyörät eivät istu suomalaisen ajotyyliin.
– Totta kai aina voisi parantaa. Meiltä puuttuu paljon vauhtia, eikä autossa ei ole tällä hetkellä pitoa, joten meidän on tehtävä töitä sen eteen.
MM-sarjassa ajetaan nyt useampi sorakisa putkeen, eikä seuraavaksi ajettava Sardinian MM-ralli kuulu muutenkaan Rovanperän suosikkeihin.
– Voi olla, että nämä sorapyörät eivät tule koskaan sopimaan omalle ajotyylilleni. Yleensä Portugalissa meillä on ollut todella hyvä vauhti ja Sardinia on aina ollut hankalampi, joten se voi olla vaikea kisa, Rovanperä totesi DirtFishille.