Markus Nutivaara pelasi viimeksi San Jose Sharksissa harjoituskaudella vuonna 2022. Kuva: All Over Press

Kärppien Petri Karjalainen latasi kovan näkemyksen Markus Nutivaarasta: “Uskallan väittää, että…”

Roope Määttä |

HELSINKI. Petri Karjalaisen mukaan Kärppien pelitapa on sellainen, että joukkueen jokaisen puolustajan on pystyttävä pelaamaan kiekollisena.

Keihäänkärkenä Kärpissä pelaavat entiset NHL-puolustajat Marcus Björk ja Markus Nutivaara. Jälkimmäinen lopetti pelaajauransa vuonna 2023, mutta on nyt palannut takaisin.

Edellisen kerran Nutivaara on ollut kokonaisen kauden terveenä Columbus Blue Jacketsin riveissä vuosina 2018–19. Seuraavana vuonna puolustajan alkoi kärsiä vaikeista lonkkavaivoista, jotka päättivät kiekkoilijan uran.

– Uskallan väittää, että kirja huipputason ja kansainvälisen tason osalta ei ole mennyt hänen kohdallaan vielä kiinni, Karjalainen sanoi Atleetille Liiga-kauden avaustilaisuudessa.

– Nutivaaran osalta jo pelkästään sitoutuminen ja tekeminen on huikeaa katsottavaa tällä hetkellä. On saanut uuden mahdollisuuden ja tehnyt helkkarinmoisen työn päästäkseen kuntoon.

Oikealta ampuva Björk, 27, siirtyi Kärppiin jo edellisellä kaudella. Puolustaja kuntoutui pitkään selkäleikkauksesta (lue lisää). Viime vuonna ruotsalainen pelasi Liigassa 32 ottelua tehden 21 (4+17) tehopistettä.

– Hän sanoi itse, että nyt oli ensimmäinen kivuton kesä pitkään aikaan, Karjalainen jatkoi.

Petri Karjalainen luotsasi KalPan Suomen mestariksi viime keväänä. Kuva: AOP.

Mysteeripesti vaihtui valmentamiseen

Alun perin Kärpät ei palkannut Karjalaista valmentajaksi, vaan toiseen tehtävään. Seura kiinnitti oululaislähtöisen valmentajan mysteeripestiin jo marraskuun tienoilla.

– Ei mennä siihen enää takaisin, koska se ei toteutunut. Olen erittäin ylpeä nykyisestä pestistä. On kova halu onnistua ja pystyä auttamaan seuraa, joka merkitsee minulle todella paljon.

Joukkueeseensa Kärpät-luotsi ei sanojensa mukaan ole juurikaan vaikuttanut.

– Ajattelen jopa, ettei se yleensäkään ole valmentajan tehtävä. Koutsaamme pelaajia, joita meillä on, ja tarkoituksemme on saada heistä parasta irti, Karjalainen sanoi.

Kärpät jäi viime kaudella ensimmäistä kertaa 2000-luvulla Liigan pudotuspelien ulkopuolelle. Karjalaisen mukaan pöytä on nyt puhdas, kun noin puolet joukkueesta on vaihtunut.

– Viime kauden tuloksesta ei ole negatiivista kuormaa.

Karjalaisen miehistö aloittaa kautensa kotiottelulla Sportia vastaan tiistaina 9. syyskuuta. Lue lisää Liigasta painamalla tästä.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA