Hieno T75-kierros Jokimaalla – katso tästä Atleetin nostot kolmeen lähtöön

Juhu Mäkilä |

Selvät suosikit erottuvat Jokimaan huippuraveissa ja esimerkiksi Greensboro Zet ja Where’s The Party ovat lauantaiaamun pelijakaumassa alipelattuja. Niiden prosentit lienevät nousussa, joten Atleetti keskittyy tässä kolmeen muuhun lähtöön.

Kuva: Jukka Vepsäläinen

KURKKAA KAIKKI VIHJEET

* Atleetin päivän nostot -palstalla peilataan päivän kiinnostavimpia urheilutapahtumia vedonlyönnin näkökulmasta. Tarkoituksena ei ole suositella pelaamista, vaan tuoda esiin otteluun tai kilpailuun vaikuttavia oleellisia seikkoja, joiden käsittely on luontevinta vedonlyönti -kulmalla.


Atleetin päivän nosto 1: T75-2 numero 3 Teijan Romeo

Vilkkeen Villin jäätyä pois kakkoskohteen käsikirjoitus meni uusiksi. Pieneltä huoltotauolta palaava Teijan Romeo saa näin hyvän sauman kiihdyttää kärkeen, josta Ville Koivisto takuulla yrittää. Hannu Hietasen valmennettavan vire saattaa olla huipussaan ja parempi kuin viimeisissä starteissa, sillä ruunan kaviota on hoidettu. Takarivin suosikit antavat tasoitusta lähtöpaikkojen takia ja lisäksi Even Ekstaasi on kroonisen epävarma. Niinpä Teijan Romeo on lähdön ylivoimaisesti anteliain rasti.

Teijan Romeon peliprosentti on noin 12, kun Atleetin arvio on 22 %.

Jos pelaat, niin suositeltu panos on korkeintaan 0,5 % pelikassasta.

Hanna Lepistön talli on huippuiskussa – sieltä nosto kolmoskohteeseen

Atleetin päivän nosto 2: T75-3 numero 13 Drogon

Koska T75-kohteissa juokseen monta selvää suosikkia, niiden peliprosentit jäävät tavallista maltillisemmiksi. Varmiten alipelatuksi jää Drogon, jonka vire samoin kuin koko Hanna Lepistön tallin formi on todella kova. Takamatkan vitosradalta on yhtä hyvä kiihdyttää kuin muiltakin radoilta ja kun paalu näyttää siltä, että kilpaa ajetaan heti ensi metreistä lähtien, on Santtu Raitalalla jälleen oiva sauma ajoittaa huipputamman kiri rahanjakosuoralle. Lisäksi oletettavasti pelipaine kohdistuu loppua kohden esimerkiksi Piece Of Anemoneen ja Drogon jää alipelatuksi.

Drogonin peliprosentti on noin 33, kun Atleetin arvio on 41 %.

Jos pelaat, niin suositeltu panos on korkeintaan 0,5 % pelikassasta.

Kutoskohde väärin pelattu

Atleetin päivän nostot 3-4: T75-6 numerot 11 Pastori ja 12 Luosalan Taisto

Pastori hyydähti viimeksi ylikovaan alkuun, mutta on tehnyt sen ennenkin ja ollut seuraavassa startissa pitelemätön. Nyt Henri Bollström lienee lukenut lähtölistaa sillä mielellä, että kovaa kiihdyttävän Mitorin perästä on sauma yllättää muut heti alussa. Jos alku ei mene kaahotteluksi, voi Pastori hyvinkin johtaa maaliin saakka.

Luosalan Taisto onnistuu melko harvoin, mutta luokka riittää. Jos ajolinjat olisivat kohdillaan, niin tässä olisi poisjääntienkin avittamina sauma nousta kärkeen, kun lähdössä on vain yhdeksän ohitettavaa. Markku Tonterin ajokki jää takuulla alipelatuksi ja sen voittosauma on parempi kuin esimerkiksi viimeksi yllättäneen ja ainakin viisi kertaa enemmän rastatun Teppanan. Tänään ei kannata pudota Taistoon, sillä pian se on taas vastaavissa lähdöissä suosikkeja.

Pastorin peliprosentti on noin 8, kun Atleetin arvio on 15 %.

Luosalan Taiston peliprosentti on noin 2,5, kun Atleetin arvio on 6 %.

Jos pelaat, niin suositeltu panos molemmille on korkeintaan 0,25 % pelikassasta.


Ota ravit seurantaan Atleetin sivustolla ja some-kanavissa.

Atleettisia ravinostoja kannattaa seurata myös vedonlyöjä.com -palvelussa.

Lahden T75-kierros alkaa lauantaina kello 14:45. Onnea matkaan!

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA