Kuva: All Over Press

Katsoja hyökkäsi Lionel Messin kimppuun kesken pelin

Salttu Forström |

Lionel Messin fyysistä koskemattomuutta loukattiin Inter Miamin harjoitusottelussa. Messi selvisi tilanteesta kuitenkin säikähdyksellä.

Inter Miami pelasi harjoitusottelua Puerto Ricossa Independienteä vastaan. Ottelua jouduttiin siirtämään alkuperäisestä pelipäivästä pari viikkoa eteenpäin, kun Messi ei ollut pelikunnossa, kun joukkueiden piti alun perin kohdata 13.2.

Ottelun lopulla nähtiin ikävä välikohtaus, kun yksi katsoja juoksi kentälle. Hänen innoittamaan myös useat muut fanit juoksivat kentälle ja yksi otti myös selfien Messin kanssa lähellä keskiympyrää.

Ensimmäinen kentälle rynnännyt juoksenteli karkuun turvamiehiltä, kunnes juoksi Messin luo ja tarttui häntä vyötäröstä. Samaan aikaan turvamies ehti hätiin kaapaten katsojan ja heittäen hänet maihin.

Katsoja piti edelleen Messistä kiinni ja argentiinalaistähti lensi kentän pintaan samassa rytäkässä. Hän ei kuitenkaan liiemmin hätkähtänyt tilanteesta ja selvisi siitä vahingoittumatta.

Inter Miami voitti ottelun 2-1 Messin viimeistellessä yhden maalin rangaistuspotkusta.

🚨 Seuraa Atleettia YouTubessa ja tilaa ilmoitukset tästä

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA