Espanjan pääsarjaa ei pelata Miamissa joulukuussa aiemmista suunnitelmista poiketen, La Liga tiedotti tiistaina.
La Ligan ottelua ei ole koskaan pelattu Espanjan rajojen ulkopuolella. Sarja kertoi tiedotteessaan valvovien tahojen vastustaneen hanketta, mutta syyt eivät sen mukaan liittyneet liiton säädöksiin tai reilun pelin sääntöihin.

Pelaa ammattilaisten vihjeillä
Vedonlyöjä.com ja Atleetti.fi yhteistyössä. Seuraajille tarjolla vihjeiden ohella myös ilmaisia työkaluja vedonlyönnissä voittamiseen.
– Tapahtuman järjestäminen on päätetty perua Espanjassa viime viikkoina vallinneen epävarmuuden vuoksi.
Sarjan mukaan hanke olisi merkinnyt historiallista mahdollisuutta espanjalaisen jalkapalloilun kansainväliselle laajenemiselle. La Liga kiitti seuroja sitoutumisestaan Miami-hankkeeseen sekä kilpailun kehittämiseen.
Miamissa pelattavaksi suunniteltu ottelu oli tarkoitus pelata Barcelonan ja Villarrealin välillä 20. joulukuuta. Viime viikolla uutisoitiin, että esimerkiksi pelaajat eivät sulattaneet ratkaisua siirtää ottelu Yhdysvaltoihin.
– Pelaajani eivät ole tyytyväisiä, enkä myöskään minä, mutta La Liga päätti, että pelaamme tämän pelin, kommentoi Barcelonan päävalmentaja Hansi Flick.
Useiden joukkueiden pelaajat osoittivat viime viikonlopun La Liga -otteluissa mieltään Miamin ottelua vastaan. Esimerkiksi Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta oli kuitenkin puolustanut ottelun siirtämistä.