Kuva: All Over Press

Lähde: Hiihtoliitto oli mukana suunnittelemassa vallankaappausyritystä

Mikko Saarela |

Norjan valtionmedia NRK raportoi hiihtomaailman kulisseissa käydystä juonittelusta. Norjan, Itävallan, Yhdysvaltojen, Saksan ja Suomen hiihtoliittojen tavoitteena oli syrjäyttää Johan Eliasch FIS:n puheenjohtajan paikalta.

– Kyse on monesta asiasta. Johtajuudesta, demokratiasta sekä asioiden ankkuroinnista ja niihin osallistumisesta. Keskittäminen (tv-oikeuksien) oli pieni osa sitä. Enemmänkin kyse on siitä, halusitko sitä johtajuutta, työhön osallistunut NRK:n lähde kertoi.

Suomen Hiihtoliitto myönsi NRK:lle olevansa tietoinen aloitteesta epäluottamuslauseen esittämiseksi, mutta ei allekirjoittanut sitä. Ryhmä vaati Eliaschin välitöntä eroamista.

Epäluottamuslausetta ei koskaan lähetetty. Norjalaismedian tietojen mukaan ehdotuksen takana oli lopulta kymmenen maata, mikä ei ollut tarpeeksi vetoomuksen viemiseksi läpi.