Kuva: All Over Press

Lähde: Kaksi suomalaista SHL-pelaajaa joutuu etsimään uutta joukkuetta

Mikko Saarela |

Hockeynews on tehnyt listausta näkymistä SHL-joukkueiden rakentumiseen ensi kautta ajatellen. Umpeutuvilla sopimuksilla pelaavista suomalaisista Valtteri Pulli ja Eetu Koivistoinen ovat lähtökuopissa.

Luleå HF:ssä on jo ennestään kahden suomalaispelaajan myyjäiset. Koivistoisen kerrotaan hoitaneen oman roolinsa kohtuullisesti. Heikon menestyksen vauhdittama iso muutos koskee ruotsalaissivuston mukaan kuitenkin myös häntä, mutta vasta kauden päätteeksi.

Koivistoinen pelaa toista kauttaan Luulajassa. 30-vuotias Tampereella syntynyt, mutta Espoossa varttunut hyökkääjä on kerännyt yhteensä 73 ottelussa tehopisteet 9+8=17.

Hockeynewsin mukaan Pulli ei ole toistaiseksi täyttänyt odotuksia. Kesken viime kauden San Jose Sharksin organisaatiosta Sveitsiin siirtynyt 24-vuotias puolustaja on pelannut 14 ottelua tehoin 1+3=4.

Djurgårdenissa Pullin jääaika on romahtanut alkukauden aikana. 15-18 minuuttia on vaihtunut katsomokomennuksiin ja hajaminuutteihin, mikä ennustelee siirtoa jo kauden aikana.