Kuva: All Over Press

Lähde: Manchester United häviämässä kisan tähtihyökkääjästä – kääntää katseensa Bundesliigaan

Mikko Saarela |

GIVEMESPORTin mukaan Valioliigan suurseurojen tavoittelema Antoine Semenyo on valinnut siirtyvänsä tammikuun siirtoikkunassa Manchester Cityyn. Kisassa mukana ollut Manchester United joutuu etsimään uutta ratkaisua.

Saman median mukaan ManU suuntaa kiinnostuksensa seuraavaksi Yan Diomandeen. RB Leipzigin 19-vuotias laitahyökkääjä on venyttänyt Bundesliigassa maaliverkkoja kuusi kertaa ja alustanut kolme osumaa.

Transfermarktin mukaan 45 miljoonan euron Diomandesta ei luovuta helpolla. Hintalappu on mediatietojen perusteella 87 miljoonaa puntaa eli lähes 100 miljoonaa euroa.

Diomanden uskotaan sopivan ManUun sulavammin, koska nuorukaisen kohdalla ei ole välttämättä yhtä voimakasta pakotetta peluuttaa häntä avauskentällisessä kuin Semenyolla olisi ollut.

Norsunluunrannikosta kotoisin olevan Diomanden erikoisuutena on hurja nopeus. Leganesista 20 miljoonalla eurolla täksi kaudeksi Leipzigiin siirtynyt maajoukkuepelaaja pystyy pelaamaan kummalla tahansa laidalla, mutta maalit ovat pääosin syntyneet oikealta.