Rallin MM-sarjan ympärillä kuhisee.
Kokenut rallitoimittaja Olivier De Wilde kirjoittaa belgialaisella Autotrends-sivustolla, että jopa yhdeksällä tiimillä olisi suunnitelmia uusien sääntöjen mukaisen WRC27-auton suhteen.
Lancia on palaamassa rallin MM-sarjaan jo ensi vuonna WRC2-luokassa, ja italialaismerkki kehittää samalla myös uusien WRC27-sääntöjen mukaista autoa.
De Wilden mukaan myös Skoda ja Subaru valmistelevat omia WRC27-projektejaan. Lisäksi brittitiimi Prodrivelta odotetaan omaa autoa vuoden 2027 sääntöihin.
– Kaikkiaan pöydällä on peräti yhdeksän WRC27-projektia. Vaikka lopulta vain viisi näistä hankkeista toteutuisi, se riittäisi turvaamaan lajin tulevaisuuden, de Wilde kirjoittaa.
Tällä hetkellä vain Toyota on virallisesti vahvistanut kehittävänsä uutta WRC27-autoa.
Vuodesta 2027 alkaen pääluokassa on kuitenkin mahdollista kilpailla myös Rally2-autolla, mikä voi houkutella lisää tiimejä mukaan MM-sarjaan.




































































