Emil Larmi ja Mikko Rantanen olivat Nuorten Leijonien kultajoukkueessa huonetovereita. Parivaljakon urat etenivät tuolloin erilaisissa vaiheissa.
Emil Larmi oli Nuorten Leijonien kolmosvahti vuoden 2016 MM-kotikisoissa Helsingissä. Lahtelainen edusti tuolloin vielä Mestiksessä Peliittoja.
Vuonna 1996 syntyneen Larmin huonekaveri turnauksessa liittyi joukkueeseen hyvin erilaisesta uravaiheesta. Häntä kuukauden nuorempi Mikko Rantanen oli varattu edellisenä kesänä NHL-seura Colorado Avalancheen ensimmäisen kierroksen kymmenentenä valintana.
Rantanen oli ehtinyt jo pelata kuudessa NHL-ottelussa ennen kisajoukkueeseen liittymistä. Larmille silmiinpistävä yksityiskohta oli Rantasen äveriäs matkalaukku. Huonekaverit olivat hyvin erilaisissa tilanteissa jääkiekkourillaan.
– Katselin, että Mikon matkalaukku maksoi enemmän kuin minun lätkäkamani. Mutta en minä sitä mitenkään ihmeellisenä asiana ajatellut, Larmi tarinoi Siniviivan toimittajan Harri Pirisen haastattelussa.
Larmin mukaan NHL-statuksella kisajoukkueeseen saapunut Rantanen sai jo tuolloin paljon huomiota medialta.
– Sen muistan, että Mikolla oli turnauksen aikana vähän enemmän media-aikaa kuin minulla! En tainnut sanoa mitään mihinkään mediaan, nykyinen Leijonien A-maajoukkuevahti kertoi.
Rantanen hankki oman huoneen
Nuoret Leijonat voittivat vuoden 2016 kotikisoissa maailmanmestaruuden lyötyään Venäjän finaalissa jatkoajalla 4-3. Kultajuhlissa Larmin ja Rantasen luokkaerot pelaajina näkyivät jälleen.
Rantanen varasi oman hotellihuoneen ja jätti Larmin yksin heidän huoneeseensa.
– Kun voitimme mestaruuden, Mikolla oli varaa buukata itselleen oma huone. Mikko vaan ilmoitti, että älä ihmettele, jos häntä ei näy! Mutta minähän vain hyödyin siitä, Larmi naurahti muistosta.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Nyt 10 vuotta myöhemmin Larmi on torjunut Leijonien maalilla kolmissa MM-kisoissa 2023, 2024 ja 2025. Seuratasolla nykyisin SHL:ssä Färjestadia edustava maalivahti on voittanut Ruotsin mestaruuden Växjö Lakersissä kaudella 2022-23 ja Liigan mestaruuden HPK:ssa keväällä 2019.
Rantanen puolestaan pelaa NHL:ssä 11. kauttaan. Laitahyökkääjä edustaa tätä nykyä Dallas Starsia.
Kymmenen vuoden takaisesta Nuorten Leijonien kultajoukkueesta on syntynyt hyvin erilaisia urapolkuja. Larmin ammatillinen läpimurto tapahtui vasta myöhemmin kisojen jälkeen.
– Puoli vuotta ennen kisoja en olisi itse eikä varmaan moni muukaan olisi uskonut, että pelaan joskus ammatikseni jääkiekkoa. Sen syksyn aikana olin vähän päässyt maistamaan Mestistä. MM-kisat oli ensimmäinen oikea urheilutapahtuma, jossa olin mukana.
– Vasta jälkikäteen olen tajunnut, miten hieno kokemus se turnaus oli. Kauhean moni ei pääse kokemaan vastaavaa. Myöhemmin olen myös kunnolla ymmärtänyt, millaisia pelaajia meidän kopissa oli.
Lue koko Emil Larmin haastattelu Siniviivasta tästä. Artikkeli on osa Harri Pirisen juttusarjaa vuoden 2016 Nuorten Leijonien maailmanmestareista.


































