Kuva: Suomen Ampumaurheiluliitto

Mitalisade! Suomeen kolme EM-kultaa, kaksi pronssia ja maailmanennätyksiä

Miikka Lahtinen |

Suomi saavutti keskiviikkona ampumaurheilun EM-kilpailuissa peräti viisi mitalia.

Ranskan Chateauroux’ssa kilpaili keskiviikkona kuusi suomalaista – kaksi kiväärissä ja kuusi liikkuvassa maalissa.

Pelaa ammattilaisten vihjeillä

Imatralla salamoi tänään. Saadaanko kentälle myös pyörremyrsky?


Ideat, infot ja kaikki tarvittavat työkalut, kuten laadukkaat arviot.


ATLEETTI x VEDONLYÖJÄ.com

JÄLJELLÄ

1 h 56 min

OSTA VIHJE

EM-kisojen liikkuvan maalin päätöslaji oli Suomelle menestys: 50m sekajuoksujen saldona kolme EM-kultaa ja kaksi pronssia sekä maailmanennätystuloksia.

Myös tiistaina EM-kultaa saavuttanut Ida Heikkilä oli sekajuoksuillakin lyömätön tuloksella 390, joka on uusi maailmanennätys. Heikkilän saldo kisoissa on kaksi EM-kultaa ja kaksi maailmanennätystä.

– Keskittyminen, tieto ja taito olivat tänään parhaimmillaan. Kisaväsymys alkoi jo tuntua, mutta onnistuin silti puristamaan vielä viivalla parhaimpani. Voin olla tyytyväinen, molemmat EM-kultamitalit 50m lajeissa voittanut Heikkilä kommentoi Suomen Ampumaurheiluliiton tiedotteessa.

Hopealle sijoittui Armenian Gohar Harutyunyanille ja pronssille Aino Vaittinen.

Molemmista joukkuekilpailuista kultaa

Naisten joukkuekilpailussa Suomi ampui EM-kultaa uudella ME-tuloksella 1129. Hopea meni Armeniaan pistein 1116 ja pronssi Ukrainaan tuloksella 1114.

Myös Suomen miesten joukkue voitti EM-kultaa ME-tuloksella 1155. Eroa hopealle yltäneeseen Ruotsiin kertyi kaksi pistettä. Unkarin joukkue ampui pronssille (1149).

Yhden pronssisen mitalin Suomelle toi vielä Henri Karlsson, joka kamppaili itsensä mitaleille 391.

EM-kultaa voitti lajin menestynein konkari Ruotsin Emil Martinsson ME-tuloksella 394. Hopeaa saavutti Ruotsin Jesper Nyberg.