Rattijuopumuksesta rangaistuksen saanut Ilmari Niskanen ei ole mukana Huuhkajien MM-karsintajoukkueessa Maltaa ja Liettuaa vastaan.
Huuhkajien tuore päävalmentaja Jacob Friis kertoi keskiviikkona medialle, miksei Niskasen nimeä löydy pelaajalistalta.
– Voin rehellisesti sanoa, että hän on sivussa pelillisistä syistä. Tiedän, mitä on tapahtunut, ja se on valitettavaa kaikille. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta päätökseeni. Olen seurannut hänen peliesityksiään, Friis kertoi MTV Urheilun mukaan.
Tulevaisuudessa ovet maajoukkueeseen ovat auki, mikäli Niskanen nostaa tasoaan.
– Hän on saanut rangaistuksen virheestään. Hänen ei tarvitse maksaa tuosta virheestä minulle, mutta se on tietenkin valitettavaa. Jos hän esiintyy tulevaisuudessa hyvin, hän on yhä harkintalistalla, Friis sanoi.
>> Huuhkajat MM-karsinnoissa: Lohko, ottelut, tulokset, joukkue, liput ja televisiointi