Kuinka merkittävä on ohjastajan rooli ravikilpailuissa? Siinäpä ikuisuuskysymys, johon Atleetti on hakenut vastausta. Täsmällistä totuutta on vaikea antaa, mutta statistiikkojen valossa näyttää siltä, että kuskin vaikutus menestykseen on yllättävän iso.
Parhaat suomalaiset raviohjastajat ajavat kilpaa vuosittain noin 1500 lähdössä. Viime vuosikymmenen lopulla ykköseksi noussut, nyt 34-vuotias Santtu Raitala on voittanut parhaimmillaan yli neljäsataa ravilähtöä vuodessa.
Montako näistä voitoista on Raitalan taituruuden ansiota?
Montako voittoa hieman heikompi kuski olisi ottanut, jos olisi Santun sijaan päässyt ohjastamaan kaikki Raitalan vuoden aikana ohjastamat hevoset?
Kumpi ratkaisee lopulta – hevonen vai ohjastaja?
Kuvat: Maisa Hyttinen, Jukka Vepsäläinen
1990- ja 2000-luvuilla syntyneet ohjastajat ovat kiilanneet tilastojen kärkeen
Vuonna 1992 syntynyt Hannu Torvinen oli vuoden 2013 komeetta voittaen tuolloin 159 lähtöä ja sijoittuen ajajaliigassa kolmanneksi Ari Moilasen (225 voittoa) ja Harri Koivusen (180 voittoa) jälkeen. Edellisvuonna Torvinen oli voittanut vain 34 ravilähtöä. Santtu Raitalakin teki nousuaan kuskieliittiin voittaen 57 lähtöä. Parikymppinen Iikka Nurmonen tuuletti 46 kertaa.
Tämän vuoden voittojen määrässä edellä mainittujen lisäksi sijoilla viisi – seitsemän ovat Olli Koivunen (syntynyt 1995), Jukka Torvinen (1995) ja Tuukka Varis (2005). Lisäksi Elina Leinonen (2003, tänä vuonna 48 voittoa) tekee komeetan lailla nousuaan kuskieliittiin.
Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana raviohjastaminen on mullistunut aiempaa nuoremman polven noustua parrasvaloihin, kun vielä 2000-luvun alkuvuosina suurin osa huippuohjastajista oli neljä – viisikymppisiä, lähes pelkästään miehiä.
Miten ohjastaminen on muuttunut?
Raveissa noin 40 % lähdöistä voitetaan johtopaikalta, jos keulahevoseksi määritellään se valjakko, joka on johtanut lähtöä kilometrin juoksun jälkeen. Takavuosien kärkikuskit, edelleenkin aktiivisesti ajavat huiput kuten Jorma Kontio, Antti Teivainen, Pekka Korpi ja Ari Moilanen ottivat ja ottavat edelleen valtaosan menestyksistään avattuaan lähdön alkuvaiheessa keulaan. Heidän vuosien saatossa ottamista tuhansista voitoistaan suurin osa on tullut johtopaikalta.
Sen sijaan nykyisen kärkiohjastajan Santtu Raitalan voitoista 2020-luvulla yli 61 % on tullut muualta kuin johtopaikalta. Hän siis ottaa ajamissaan lähdöissä suhteessa vähemmän keulavoittoja kuin keskivertokuski.
Santtu Raitala ei juuri koskaan panosta alkuun niin, että hän ei saisikaan himoittua johtopaikkaa haltuunsa. Jos hän hamuaa keulaan, se tapahtuu usein melko maltillisten ensimmäisten satojen metrien jälkeen. Jos nuoren virtuoosin mielestä jotkin vastustajat ovat vahvasti matkassa keulataktiikalla, Raitala yleensä arvaa tämän ja ottaa mieluummin alun rauhassa edeten kärkiporukkaan vauhdin ollessa rauhallisimmillaan tai todella usein kirien kärkeen vasta aivan lopussa.
Usein pihtiputaalaisen voittomarginaali on hyvin niukka, kymmeniä senttejä. Se pätee niin keulavoittoihin kuin kirivoittoihinkin. Hevosesta otetaan irti vain se tarvittava, ei yhtään ylimääräistä. Raitalan ajokit tulevat maaliin usein voimaa puhkuen ja maalin tienoon vauhtia olisi varastossa monesti vielä satoja metrejä.
Matkan aikana jokainen metri otetaan talteen mahdollisuuksien mukaan sisärataa nuollen eikä ulkoradoilla yritetä edetä silloin, kun vauhti on huipussaan.
Ajaminen on muutenkin erittäin tyylikästä. Kanssakilpailijoita ja hevosta kunnioitetaan. Ajotapasakkoja ei hänelle tule käytännössä koskaan, vaan ohjastaiteilija ajaa tuhansia ja tuhansia lähtöjä peräkkäin ilman ajotaparikkeitä.
Sama pätee moniin muihinkin nuoremman polven kuskeihin. Myös toiseksi eniten ravilähtöjä voittava Hannu Torvinen on 2020-luvulla ottanut voitoistaan vain 40 % johtopaikalta ja 60 % muilta juoksupaikoilta.
Ero moniin kokeneimpiin ajajiin on merkittävä. Esimerkiksi Pekka Korpi ottaa voitoistaan yli 70 % johtopaikalta.
Hieman kärjistäen voisi sanoa, että nuori ohjastajapolvi pyrkii ajamaan mahdollisimman hiljaa, kun kokeneempi katras päästää hevosellaan niin kovaa vauhtia kuin mahdollista.
Paljonko on ohjastajan vaikutus lopputulokseen?
Tämä ei olekaan helppo kysymys. Yksinkertaistetaan niin, että verrataan Raitalaa Atleetin kuskirankingissa sijoille 40-50 arvioituihin kuskeihin.
Sieltä löytyy sellaisia nimiä kuin jo mainittu Korpi, Janita Antti-Roiko, Jukka-Pekka Kauhanen ja Antti Ala-Rantala. He jokainen ovat kovan luokan ammattilaisia, mutta kaikki enemmän valmentajiksi kuin ohjastajiksi profiloituneita. Voittoja sen kaliiberin kuskit ottavat vuodessa vähintään parikymmentä ja startteja kertyy useampi sata. He kuuluvat parhaaseen viiteen prosenttiin suomalaiskuskeista, sillä ajoasun pukee maassamme ylleen vuositasolla reilusti yli tuhat ohjastajaa.
Silloin tällöin edellä mainitut valmentajat luovuttavat ohjat Raitalalle ja se näkyy oitis kertoimissa. Kansankielellä puhutaan Santtu-lisästä eli siitä, paljonko kertoimet ovat alempia Santtu Raitalan ohjastaessa tiettyä hevosta verrattuna siihen, että hevosen valmentaja toimisi myös ohjastajana.
Paljonko on Santtu-lisä?
Vähemmän pelattujen hevosten kohdalla peliprosentit saattavat nousta moninkertaisiksi (eli kertoimet alemmiksi) esimerkiksi Raitalan ottaessa tuntumaa J-P Kauhasen normaalisti ohjastamaan hevoseen, joita Santtukin on ohjastanut melko usein. Jos kyseessä on altavastaaja, jonka voiton todennäköisyydeksi pelaajat arvioivat Kauhasen ohjastaessa yhden prosentin, on vastaavassa tehtävässä saman hevosen prosenttiosuus Raitalan ohjastaessa ainakin 3-4 %. Jos Kauhasen käsissä peliprosentti olisi kymmenen luokkaa, Raitalan istuessa kuskin penkille peliosuus suurin piirtein tuplaantuu.
Suosikkien kohdalla nousu on maltillisempaa, mutta kokoluokka on sellainen, että Kauhasen tai jonkun muun TOP40-50 kuskin vaihtuessa Raitalaan prosenttiosuus nousee esimerkiksi 30 prosentin tienoilta lähelle 50 % peliosuutta.
Hyvää osviittaa aiheeseen saa mm. tutustumalla Kauhasen valmentaman Rivercapes Wayn startteihin ja kertoimiin viimeisen kolmen vuoden aikana. Raitala on ohjastanut hieman yli puolet tamman starteista ja vastassa on ollut usein samoja hevosia kuin valmentajan vastatessa myös ohjastuksesta.
Jos tutkii Raitalan ajokkien kertoimia laajemmin, niin voi havaita, että hän voittaa noin 20-kertoimisilla hevosilla vain yksi – kolme lähtöä vuodessa ja yli 30-kertoimisilla ei käytännössä koskaan. Se ei tarkoita sitä, etteikö Santtu menestyisi yllättäjillä, vaan kertoo siitä, miten kertoimet reagoivat alaspäin miehen saadessa ohjakset käteensä.
Laskevatko kertoimet liikaa – eli onko Santtu-lisä liian suuri?
Jos Santtu Raitalaa olisi pelannut voittajapelissä jokaiseen 2020-luvun lähtöön, jossa hän on ohjastanut, olisi lompakko keventynyt noin 7,8 euroa jokaista pelattua satasta kohden (niin, että suosikkitapauksissa panos olisi ollut isompi ja mitä epätodennäköisemmästä voittajasta on kysymys, olisi panostusta laskettu). Kun voittajapelin palautus eli pelaajille pelivaihdosta maksettava osuus on 88 %, voi todeta, että Raitalaa pelaamalla olisi menestynyt selvästi keskivertokuskia paremmin.
Santtu-lisä ei siis näin laskien ole mennyt överiksi, vaan päinvastoin kertoimet ovat edelleen jääneet turhan korkealle tasolle.
Edellä mainittujen TOP40-50 kuskien kohdalla palautusprosentiksi olisi muodostunut suurin piirtein 88 % eli pelikansa on arvioinut heidän ohjastamiensa hevosten voittosaumat keskimäärin oikein.
Näyttää siis siltä, että Santtu Raitala kantaa helposti jokaisen häneen kohdistuneen ylimääräisen pelieuron ja laskeneet kertoimet. Loistavat ohjastukset eivät ole johtaneet siihen, että kertoimet romahtaisivat liikaa – päinvastoin.
Santtu Raitala rattailla romahduttaa kertoimet, mutta hän tekee ohjastamistaan hevosista silti pitkän päälle parempia pelikohteita, koska niiden menestys paranee niin paljon.
Paljonko muut kuskit voittaisivat, jos pääsisivät Raitalan ajamien hevosten ohjiin?
Edellä esitetyistä tilastoista voi päätellä, että Raitalan ottaessa sata voittoa ajokeillaan, TOP40-50 kuskit olisivat vastaavissa tehtävissä yltäneet noin viiteenkymmeneen kärkisijaan – korkeintaan. Joka toinen Santun naruttelema voitto olisi jäänyt ottamatta.
Tarkoittaako se siis sitä, että kuskin merkitys on silloin suurempi kuin hevosen?
Tämän päätelmän jätän lukijan vastuulle, mutta selvää on, että monen valmentajan voittoprosentti voisi nousta todella merkittävästi, vuositasolla jopa lähes tuplaantua, jos rattailla olisi normaalisti hevosiaan kilpailuissa ohjastavan valmentajan sijaan Suomen kärkikymmenikköön kuuluva kuski.
Vastaavasti ne huippuvalmentajat, joiden voittoprosentti on kolmenkymmenen tietämissä, turvautuvat ohjastajaa valitessaan säännönmukaisesti vain parhaisiin kuskeihin. Tämä yhdistää suomalaisista huipuista mm. Antti Ojanperää, Tapio Mäki-Tulokasta ja tänä syksynä huipulle noussutta Hanna Lepistöä. Ruotsista listalle voi lisätä mm. Daniel Redenin ja Timo Nurmoksen.
Miten muut TOP10-kuskit vertautuvat Raitalaan?
Kuskirankingin kärkipäässä erot eivät ole kovin isoja. Atleetin kuskirankingissa erottuu seitsemän parasta ohjastajaa hieman muista. Raitalan jälkeenTuukka Varis, Torvisen veljekset, Iikka Nurmonen ja hieman vanhemmat, jo ennen nuorten kuskien invaasiota vastaavaan tyyliin ohjastaneet Mika Forss ja Tommi Kylliäinen kaartaisivat lähes yhdeksän kertaa kymmenestä voittajaesittelyyn, jos olisivat voittoisan Raitalan sijaan olleet kuskin pukilla.
Seuraavan korin kärkinimet Ari Moilanen, Jorma Kontio ja muut TOP 20-kuskit voittaisivat arviolta noin 80 % Raitalan naruttamista voitoista.
Tällaisiin arvioihin päästään siis analysoimalla, paljonko kuskien välinen ero on pelaajien mielestä – paljonko kuskinmuutos vaikuttaa kertoimiin – ja sen jälkeen laskemalla, kuinka eri ohjastajia pelaamalla olisi menestynyt pitkässä juoksussa. Pelaajat näyttävät arvioivan kuskien tasoerot hyvinkin oikeansuuntaisesti.
Hevonen juoksee, mutta myös ohjastajan rooli on ratkaiseva
Kuskien merkitys on siis vääjäämättä todella iso. Toki hevonen on se, joka tekee varsinaisen urheilusuorituksen, mutta paraskaan juoksuvire ei välttämättä riitä voittoon, jos ajosuoritus ei onnistu.
Niinpä hevosen toiveissa luulisi olevan mahdollisimman hyvä kuski, jotta menestys olisi vähintään juoksuvireen veroista. Kilpailusuorituskin olisi useimmiten kevyempi.
Jos isoimmissa ravikilpailuissa kuten T75-lähdöissä olisivat kuskeina pääsääntöisesti TOP20-kuskit se tarkoittaisi sitä, että yhä useammin se paras hevonen voittaisi. Lähtörata-arvontakaan ei olisi niin merkityksellinen, kun oikea-aikaiset ratkaisut rattailla kompensoisivat huonon arvontatuurin.
Toisaalta raviurheilun hienoimpia puolia on se, että harrastajakin voi saada huippuhevosen valmennukseensa. Ja ne tavallisemmatkin hevoset ovat kuin perheenjäseniä, arvokkaita juoksuvauhdista riippumatta. Hevoset ovat ystäviä, eikä silloin raviharrastuksen arvoa mitata hevosen juoksemilla euroilla. Mutta pitääkö hienoon elämäntapaan kuulua myös ohjastaminen kilpailuissa? Oheisen analyysin perusteella se ei ainakaan ole järkevin vaihtoehto.
Ohessa linkki marraskuussa juostuun Ruotsin 4-vuotiaiden oriiden ja ruunien Breeders Crown -finaaliin. Siinä Ruotsin kärkikuskit Mats E Djuse, Örjan Kihlström, Daniel Wäjersten ja Johan Untersteiner näyttävät, millainen on tulevaisuuden ravilähtö. Muista länsinaapurin huipuista Magnus A Djuse ja Carl Johan Jepsonkin ovat mukana, mutta tällä kertaa eivät kuumimpien suosikkien rattailla.
Ovatko Ruotsin kärkikuskit silti Raitalan veroisia? Sanoisin etteivät aivan vaikka huikeita ovatkin, vaan meidän Santtumme olisi myös Ruotsin ykkönen.
