Jo useiden vuosien ajan yksi Suomen jääkiekon isoista puheenaiheista on ollut se, miten huonoilla perusvalmiuksilla nuoret pelaajat nousevat liigajoukkueiden rinkiin.
Perustava syy tälle on se, että Liigassa on liikaa joukkueita. Samaan aikaan kaikki parhaat pelaajat, joilla suinkin on mahdollisuus, lähtevät parempiin ja rahakkaampiin sarjoihin. Tällöin Liigassa on tarve suurelle pelaajamäärälle. Kokeneiden pelaajien vaje täytetään nuorilla, jopa juniori-ikäisillä pelaajilla.
Liigasta onkin tullut “junnuliiga”.
Kun kaukaloissa on kuitenkin vielä paljon “edellisen” sukupolven kokeneita pelaajia, se on aiheuttanut paljon pelottavia tilanteita. Tämä johtuu siitä, että konkarit ja nuoret on opetettu pelaamaan jääkiekkoa täysin eri tavoin. Karkea raja menee suunnilleen siinä, kummalla puolella vuosituhannen vaihdetta pelaaja on syntynyt.
Vielä “ysärillä” syntyneet opetettiin pelaamaan niin sanottua wanhan liiton miesten lätkää. Opetettiin kamppailemaan, taklaamaan, ottamaan taklauksia vastaan, suojelemaan itseä kaukalossa. Oppi oli suunnilleen, että pidä poika pää ylhäällä – milloin vain ja mistä tahansa suunnasta voi kolahtaa.
Ennen kaikkea opetettiin, että älä nyt herran jestas missään nimessä käännä taklaajalle selkää ja laita niskaa kumaraan, kun olet metrin irti laidasta.
***
Sitten jokin muuttui.
Eräs pitkän linjan jääkiekkoammattilainen kertoi marraskuussa 2024 julkaistussa Amatööreistä ammattilaisiksi -kirjassa hätkähdyttävän tarinan. Muutama nuorten pelaajien valmentaja, joukossa esimerkiksi Stanley Cup -voittaja, oli järjestänyt noin kahdellekymmenelle U20-ikäluokan liiga- ja maajoukkuepelaajalle erillisen kamppailupelaamiseen keskittyvän harjoituksen.
Ihan perusjuttuja: jo mainittuja kaksinkamppailuja, taklauksia ja niin edelleen. Harjoituksen jälkeen pelaajat olivat olleet haltioissaan. Nämä olivat kuin yhdestä suusta kertoneet valmentajille, että kukaan ei ollut koskaan ennen opettanut heille kyseisiä asioita!
– Mieti – nämä olivat kaksikymppisten kärkipelaajia, moni nuorten maajoukkueessa, tämä ammattilainen kauhisteli.
Nykyään nuoret pelaajat osaavat kyllä kaikki maailman kikat ja taikatemput, joita ovat katselleet sosiaalisesta mediasta ja innostuneet harjoittelemaan niitä. Mutta pelitaidot ovat pahasti puutteelliset.
Näiden sukupolvien yhteentörmäykset – aivan konkreettiset – ovat aiheuttaneet kaukaloissa monia tilanteita, joissa nuori pelaaja on loukkaantunut tai ainakin ollut vakavassa vaarassa loukkaantua pahasti.
Usein nämä törmäykset tapahtuvat laidan vieressä, kun nuori pelaaja ei tiedä, miten siellä pitää pelata. Liian usein liigapelejä katsoessa tulee jopa säikähdettyä ja sanottua puoliääneen, että “älä mene sinne noin”.
Monesti näyttää, että nuori pelaaja tekee juuri sen, mitä ei pidä tehdä: kääntää metri ennen laitaa taklaajalle selän ja laittaa niskaa kumaraan – ilmeisesti tämä on nykyään nuorelle pelaajalle vaistonvarainen itsesuojelumekanismi. Monesti näyttää myös siltä, että nämä nuoret yrittävät kalastella vastustajalle jäähyä – oman terveytensä kustannuksella.
Päinvastoin pitäisi suoristaa ja jännittää koko kroppa mahdollisimman jänteväksi ottamaan isku vastaan. Mutta nykyään nuori pelaaja näyttää usein liiskaantuvan laitaan kuin keitetty spagetti.
***
Monesti sanotaan, että suomalaisjunnujen pitäisi ottaa mallia kanadalaisista. Yleinen mielipide on, että jääkiekon emämaassa kamppailupelaaminen on vielä suuressa kunniassa.
Ja sitten.
Voi itku.
Liigaan tulee 1990-luvulla syntynyt kanadalainen, joka kantaa joukkueensa kultakypärää ja johdattaa joukkueensa sensaatiomaiseen voittoon pudotuspeleissä.
Ja sortuu kauden viimeisessä pelissään käytännössä alhaisimpaan mahdolliseen tekoon.
Ja vielä myöntää sen.
Tai no, ehkä tapauksen positiivinen anti oli juuri se, että pelaaja sentään myönsi tekonsa ja antoi samalla toiselle osapuolelle synninpäästön.
HPK:n kultakypärä Cameron Wright myönsi keskiviikkona Iltalehdessä, että hän yritti kalastaa Tapparan tähdelle Joachim Blichfeldille puolivälieräsarjan toisessa ottelussa isoa rangaistusta juuri edellä kuvatulla tavalla – kääntämällä Blichfeldille selän laidan lähellä ja menemällä vähän kumaraan.
Blichfeld ei tietenkään ehtinyt tehdä Wrightin täysin arvaamattoman liikkeen jälkeen mitään, vaan törmäsi Wrightin selkään.
Tilanne näkyy allaolevalta videolta.
Blichfeld sai tilanteesta kahden minuutin jäähyn, mutta moni vaati tälle isompaa jäähyä ja pelikieltoa. Sellaista ei tullut, mutta Wright olisi sietänyt saada tilanteesta jonkinlaisen rangaistuksen.
Tavallaan Wright saikin, mitä tilasi. Tilanne aiheutti hänelle niskavamman, jonka vuoksi hän ei pystynyt pelaamaan HPK:n kauden kolmessa viimeisessä ottelussa. Ne kaikki Tappara voitti, ja HPK:ta kutsui kesäloma.
– Yritin saada hänet taklaamaan selästä. Hän osuikin minun numeroihin, ja ajattelin, että siitä tulee jäähy, kuten tulikin. En kuitenkaan suunnitellut niskavammaa, joka pitäisi minut sivussa kolmesta seuraavasta pelistä, Wright sanoi Iltalehdessä.
***
Yritin saada hänet taklaamaan selästä!
En voinut uskoa lukemaani. Wright, 27, on nimittäin niin pohjoisamerikkalaisen jääkiekkokoulun “tuote” kuin olla voi.
Hän on pelannut ensin Kandan ETAHL-junioriliigaa, sitten kolme kautta kuuluisaa Ontario Junior Hockey Leagueta. Tämän jälkeen Wright pelasi viisi vuotta Yhdysvaltain maineikkaassa NCAA-yliopistosarjassa, sitten kolmella kaudella farmisarja AHL:ssä ja farmin farmissa ECHL:ssä. HPK:hon Wright tuli täksi kaudeksi AHL:n Bakersfield Condorsista.
Lokakuussa Wright sai neljän ottelun pelikiellon lyötyään kyynärpäällä Kärppien Marcus Björkiä kasvoihin.
– Minun pitää jatkossa suojella itseäni paremmin, Wright sanoi Iltalehdessä.
Ilmeisesti kyynärpääisku vastustajan päähän on Wrightin mielestä parempaa itsesuojelua kuin rehellinen pelaaminen laidan vieressä.
Myös suomalaisten nuorten pelaajien pitää opetella suojelemaan itseään paremmin. Mutta kun Kanadasta tulee Liigaan ammattilaispelaaja, joka sortuu kaukaloiden alhaisimpaan tekoon – jäähyn kalasteluun laidan vieressä – kuka voi enää syyttää Suomi-junnuja samasta tempusta?
Heille kun ei edes ole opetettu, miten laidan vieressä pelataan.
Harri Pirinen
