Punapaitojen surkeutta on vaikea käsittää, kirjoittaa Atleetin toimittaja Matias Hauhia.
Liverpoolin surkeat ajat saivat jatkoa, kun joukkue hävisi Mestarien liigan viidennellä kierroksella Anfieldilla hollantilaiselle PSV:lle 1–4.
Keskiviikkoilta oli Liverpoolille täydellinen nöyryytys.
Joukkue hävisi nyt jo toisen ottelunsa tämän kauden Mestarien liigassa. Valioliigan puolella joukkue on hävinnyt 12 ottelusta kuusi.
Punapaitojen surkeutta on vaikea käsittää. Viime kaudella Valioliigan mestaruuteen marssinut joukkue vahvistui kesän aikana Alexander Isakin, Florian Wirtzin ja Hugo Ekitiken kaltaisilla tähdillä.
Ennen kauden alkua joukkueen veikattiin monen tahon puolesta uusivan mestaruutensa.
Tästä huolimatta joukkueen peli on ollut kauden alussa tulleen seitsemän ottelun voittoputken jälkeen järisyttävän huonoa.
Liverpool on viime aikoina ollut aneeminen ja haluton. Katsojan on hankala ymmärtää, miten joukkueen peli on kääntynyt näin rajuun alamäkeen ja mistä kaikki kiikastaa.
Tuskin pelaajat itsekään osaavat täysin sormella osoittaa, missä vika piilee. Television välityksellä pystyi aistimaan koko Anfieldia valtaavan ahdistuksen.
Vaikka Liverpool on saanut ansaitusti kritiikkiä otteistaan, unohtuu tosiasia siitä, että jalkapalloilijat ovat ihmisiä.
Kesällä joukkue menetti tärkeän osan joukkuetta ja – mikä vielä oleellisempaa – rakkaan ystävän, kun Diogo Jota kuoli veljensä kanssa traagisesti auto-onnettomuudessa.
Kun Skotlanti varmisti paikkansa viime viikolla MM-kisoihin, joukkueen kapteeni Liverpool-laitapakki Andrew Robertson muisteli heti ystäväänsä ottelun jälkeisessä haastattelussa.
Se on hyvä esimerkki siitä, miten vahvasti tuo tragedia on pelaajien mielessä päivästä toiseen.
Tulosurheilussa kritiikkiä tulee silloin, kun sen ansaitsee ja näin Liverpool on oikeutetusti myös sitä saanut.Ymmärrän kuitenkin, että joukkuetoverin menettämisellä on valtava vaikutus ihmiseen ja hänen panokseensa.
