Kansainvälinen yleisurheiluliitto WA kertoi tiistaina, että vuodesta 2030 alkaen maratonilla juostaan oma erillinen MM-kilpailunsa – enää sitä ei siis järjestetä yleisurheilun MM-kilpailujen yhteydessä. Miehet kisaavat joka toinen vuosi, naiset joka toinen.
Maraton säilyy lajina vielä vuosien 2027 ja 2029 yleisurheilun MM-kisojen ohjelmassa. 2027 kilpaillaan Pekingissä, 2029 pitäjää ei ole vielä päätetty, mutta esimerkiksi Kenia ja Intia ovat hakeneet kisoja alkuvaiheessa.
2025 oltiin Tokiossa, sitä ennen Budapestissä, Eugenessa ja Dohassa. Vaikka Dohassa kilpailu alkoi poikkeuksellisesti puolilta öin, lämpötila oli yli 30 ja ilmankosteus 70 %. Ihan samaa ei oletettavasti Pekingissä nähdä, mutta kuumaa taatusti on.
Tätä ongelmaa ei toivottavasti enää vuoden 2029 kisojen jälkeen koeta. Kunhan WA vain huomioi riittävästi kisojen ajankohdan. Maksimissaan 20 astetta, mieluiten 10 astetta on parahultainen olosuhde maratonille. 30 astetta on jo terveydelle vaarallista. Neljästä viime MM-maratonista vain Eugenessa juostiin 10-15 asteen lämpötiloissa, muuten kutiteltiin 30 astetta.
Uutinen on siis puhtaasti kilpailemisen kannalta hyvä, mutta on siinä toki toinenkin puoli. Miten käy yksittäisen MM-maratonin huomioarvon? Tuleeko paikalle yleisöä? Toisaalta isoimmat kaupunkimaratonit ovat nekin yksittäisiä kilpailuja, eikä mainittuja ongelmia ole. Samankaltainen suuren urheilujuhlan tuntu voi silti puuttua. Tosin tuskin sellaista juuri oli esimerkiksi Dohassakaan 2019, kun esimerkiksi Alisa Vainio saapui maaliin paikallista aikaa hiukan ennen kello kolmea yöllä…
Vainio on juossut usein kuumassa säässä erittäin hyvin. Tosin niin on viileässäkin kuten hänen tuoreimmat SE-aikansa osoittavat. Kun naiset juoksevat uudella formaatilla ensi kertaa vuonna 2031, Vainio on 33-vuotias. Ura voi toki jatkua pitkäänkin, mutta tuskin hän monta vuotta enää tuon jälkeen jatkaa, vaikka elämäntapajuoksija onkin. Sitä paitsi ennen vuotta 2031 on vielä kolmet EM-kilpailut, olympialaiset ja kahdet MM-kilpailut. Niissäkin riittää menestystä niitettäväksi.
WA on jo avannut pelin ensimmäisten kisojen järjestämisestä Ateenassa. Säätilan puolesta paras ajankohta olisi joulukuu-maaliskuu. Pieni probleema voi olla myös kisakalenteri. Tungettiin MM-maraton mihin väliin tahansa, suurimmat ja rahakkaimmat kaupunkimaratonit vetävät jatkossakin kovimmat juoksijat. Majors-kilpailuja on vuodessa kuusi, Boston, Lontoo, Berliini, Chicago, New York ja Tokio.
Starttirahoineen, palkintorahoineen ja bonuksineen niistä on mahdollisuus tienata jopa satoja tuhansia. MM-kilpailu ei tule samaan pystymään. Olympialaisissa parhaimmisto jatkossakin nähdään, mutta MM-maratonin vetovoima tuskin samanlaiseksi kohoaa. Tai sen voi sanoa jo nyt suoraan: ei kohoa.
Lauri Hollo







































