Suomen naisten viestihiihtojoukkue nappasi pronssia Milano Cortinan olympialaisten 4×7,5 kilometrin viestikisasta ilman Krista Pärmäkoskea.
Draamaa riitti. Ruotsin Ebba Andersson heitti voltin ja hänen suksensa rikkoutui. Siitä huolimatta Ruotsi nousi Suomen edelle hopealle.
Anderssonin kaatuminen auttoi Norjan voittoon. Ruotsin ankkuri Jonna Sundling painoi Suomen Jasmi Joensuun edelle ja pelasti joukkueelleen hopean, joka oli pettymys. Kultaa odotettiin.
Suomelle pronssi oli maksimitulos. Se oli voitettu pronssi. Mutta samalla niin sanottu pakkomitali.
Edellisen kerran Suomi oli ollut mitaleilla naisten olympiaviestissä Sotshissa 2014, jolloin tuli hopeaa. Siitä joukkueesta oli Milano Cortinan mitalijoukkueessa oli mukana Kerttu Niskanen, joka saavutti nyt uransa viidennen olympiamitalin.
Kerttu on olympiamitalimäärässä tasoissa Krista Pärmäkosken kanssa. Pärmäkoskea ei viestijoukkueeseen huolittu ja hän pakkasi päätöksen myötä kamansa suunnaten kotiin kesken kisojen.
Pärmäkoski ei jäänyt kannustamaan muuta joukkuetta mitalitaistoon. Pettymys oli tietysti valtava.
Pärmäkoskea voi kritisoida epäurheilijamaisesta käytöksestä. Mutta käsi pystyyn? Ketä ei moisessa tilantessa vi**ttaisi.
Pärmäkosken kausi oli heikko. Hän menestyisi maailmancupissa hyvin heikosti.
Tavoitteet olivat kuitenkin olympiaviestissä. Hänellä oli tilaisuus tehdä historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naishiihtäjänä mitalin neljissä olympiakisoissa.
Sitä hänelle ei suotu. Valmennusjohto valitsi viestiin Johanna Matintalon, Kerttu Niskasen, Vilma Ryytyn sekä Jasmi Joensuun.
Ryytty syrjäytti Pärmäkosken. Päätös oli urheilullisesti hyvin perusteltavissa.
Myös kohuhiihtäjä Vilma Nissinen jäi viestistä rannalle. Pärmäkosken tavoin hänen näyttönsä Val di Fiemmen olympialaduilla aiemmissa kisoissa eivät riittäneet.
Bror-Erik Walleniusta siteeraten, urheilu on julmaa leikkiä. Olisi hienoa, että kaikki voisivat voittaa, mutta aina kaikki eivät voi voittaa.
Otto Palojärvi
