Otsikko saattaa äkkiseltään kuulostaa turhan raflaavalta, mutta Teemu Pukin kaltaista suomalaista talenttia täytyy tarkastella astetta tarkemmalla kaukoputkella.
Kun HJK tiedotti muutama viikko sitten Pukin palaavan Veikkausliigaan, ympyrä tietyllä tapaa sulkeutui. Juuri HJK:sta Pukki lähti maailmaa valloittamaan loppukesästä 2011.
Kun Pukki saapui Klubiin vuotta aiemmin 2010 Sevillasta, nuorukaisen potentiaali oli kaikkien nähtävillä. Räjähtävä lähtönopeus yhdistettynä lyhyellä latauksella lähteneeseen laukaukseen olivat yhtälö, joka ilmaisi tulevaa suuruutta.
Tekisi mieli sanoa, että Pukki oli kuin nuori Mikael Forssell. Ei ehkä pelaajana ihan samanlainen, mutta kikkarapää herätti paatuneessakin urheilutoimittajassa sellaisen innon, että tässä on sitä kuuluisaa jotakin.
”Nyt Suomi saa taas kovan hyökkääjän kansainvälisille kentille!” kuiskuteltiin Töölössä.
Toisin kuin ehkä kuvitellaan, kyllä jokaisessa urheilutoimittajassa asuu myös pieni kannattaja sisällään. Kyse ei välttämättä ole siitä, että suosisi yhtä toisen kustannuksella. Se on vain yksinkertaisesti palkitsevaa nähdä, kun sympaattinen nuorukainen lyö kunnolla läpi ja saa ansaitsemansa parrasvalot.
Pukki pääsi Klubissa hyvään seuraan (sic), sillä joukkuetta luotsasi pelaajaläheinen Antti Muurinen ja kokemusta rinkiin toi esimerkiksi muuan Jari Litmanen. Pukki alkoi saada hiljalleen juonesta kiinni, itseluottamus löytyi ja huipennus nähtiin yhtenä Eurooppa-liigan karsintailtana Schalkea vastaan.
Pukin ensimmäinen maali oli tavallaan ikoninen, sillä en sellaista maalia Pukin muista edes sittemmin tehneen. Vai muistatko itse Pukin ampuneen vasurilla reilusta parista kympistä yläkulmaan?
Jos ensimmäisessä maalissa osui kaikki tähdet kohdilleen, oli toinen osuma Pukki-tilaustyötä. Pukki sai pallon läpijuoksuun ja sijoitti sen sisäterällä ohi Schalken maalivahdin.
Tuon pelin jälkeen kaikki tiesivät, että Pukki ei kauan enää Veikkausliigassa pelaisi. Ei ollut suuri yllätys, kun Gelsenkirchen kutsui nuorta kikkarapäätä riveihinsä pari viikkoa myöhemmin.
Pukki-mania
Toimittaja minussa muistaa, että Pukin tekemisiä seurattiin tiheällä kammalla. Jokainen Pukki-uutinen keräsi valtavan määrän lukijoita. Pukissa oli jotain samanlaista loputonta ammennettavaa kuin mitä kiekkotoimittajilla on sittemmin ollut Patrik Laineen kanssa.
Pukki aloitti Schalkessa terävästi. Maaleja tuli, kun mies vain pääsi kentälle. Ensimmäistä kertaa avauksessa ollessaan Pukki teki peräti kaksi osumaa.
On silti hyvä muistaa, että tuohon aikaan Schalkessa pelasivat esimerkiksi Raul ja Klaas-Jan Huntelaar. Schalke oli lisäksi pelannut vuotta aiemmin Mestarien liigan välierissä, joten vaatimustaso oli todella kova.
Sekään ei auttanut, että Pukin Gelsenkircheniin halunnut Ralf Rangnick joutui jäämään sairauden takia sivuun. Kun Schalkessa tie nousi pystyyn, Pukin tiimi teki kyseenalaisen päätöksen.
Kaikista vaihtoehdoista Pukki siirtyi skottijätti Celticiin. Jälkikäteen voi sanoa, että tuo siirto oli paha vikatikki. Rehellisyyden nimissä osattiin siirtoa epäillä jo tuoreeltaankin, sillä eihän Pukki erityisesti tuolloin pelaajana mikään painiva sentteri ollut.
Taas juonenpäästä kiinni
Kun puhutaan Jari Litmasesta, tulee usein mieleen nimi Louis van Gaal. Pukin kohdalla nousukausi alkoi Tanskan liigasta, ja sitten Norwichin koutsi Daniel Farke astui kuvioihin.
Bröndbyn riveissä Pukki sai fysiikkansa kuntoon. Tuolloin pahat kielet kertoivat, miten nuorelle hyökkääjälle karkki maistui. Elämänhallinnassa taisi auttaa myös tulevan vaimon löytyminen.
Pukki on aina vaikuttanut pelaajalta, joka tarvitsee tasaisesti luottamusta ja rauhaa ympärilleen. Niinhän varmaan jokainen, mutta Pukki tuntuu vastaavan huutoon silloin, kun ei turhaan huudella mitään turhanpäiväistä.
Otsikon kysymys liittyy juuri näihin aikoihin. Pukki oli erinomainen Tanskassa kolmen kauden ajan ja teki hirmumäärän maaleja. Championshipissä Pukki oli sitten kaudella 2018-2019 ja sen jälkeenkin tietysti aivan pitelemätön.
Jo tuolloin muistan ajatelleeni, että kunpa tämä loisto oltaisiin nähty jo silloin HJK-vuosien perään. Pukin aika aivan huipputasolla jäi rajoitetuksi, koska siirto Skotlantiin meni miten meni ja nuorukaisen fysiikka ei ollut aiemmin uralla sillä tasolla mitä se olisi voinut olla.
Huippu-urheilun vaatimustaso on niin raaka, että lahjoilla asioita saa ilmaiseksi vain rajoitetun ajan.
Urotekoja
Pukin uroteot Norwichissa on käyty moneen kertaan läpi. Näin urheilutoimittajan näkökulmasta on silti mainittava se, miten hienoa se olikaan, kun suomalainen futaaja pelasi tuolla tasolla.
Jos Litmasen nousu huipulle 90-luvulla on nostanut Suomen jalkapallomaaksi jalkapallomaiden joukkoon, oli Pukin renesanssilla myös kohottava vaikutuksensa koko suomalaiseen jalkapalloiluun.
Farke antoi rakkautta Pukille – ja Pukki vastasi huutoon. Moni ei ehkä muista sitä, ettei Pukki marssinut Norwichiin ja Championshipiin minään suurena tähtenä. Pukki raivasi tiensä ysipaikalle, eikä koskaan luopunut siitä.
Kenties kaikki ne vaikeudet Schalkessa ja Celticissä tuossa kilpailutilanteessa auttoivat.
Ensimmäisellä valioliigakaudellaan 2019–2020 Pukki oli syksyllä aivan maaginen. Erityisesti mieleen on jäänyt ottelu Newcastlea vastaan. Seurasin peliä Prahassa eräässä sporttibaarissa.
Kun siellä juttelin paikallisten kanssa, he olivat aivan ihmeissään. Moni sanoi, että tuon kaverin pitäisi pelata jossain vielä suuremmassa seurassa.
Lehdet muuttuivat keltaisiksi
Kun syksy eteni ja lehdet putoilivat puusta, alkoi myös erilaisia huhuja tulla. Täytyy joskus kysyä Pukilta, kuinka lähellä siirto olikaan tuolloin johonkin suurempaan seuraan.
Pukki on kuitenkin pelaaja, joka ei jätä joukkuetta pulaan. Käy Norwichissa ja kysy mielipidettä Pukista, niin kenelläkään ei ole suomalaisesta pahaa sanottavaa.
Pukista täytyy sanoa sekin, että moni tuon tason pelimies olisi jättänyt maajoukkuepelit jo tovi sitten taakseen. Etenkin kun Pukki joutui lentelemään pelipaikoille Minnesotasta asti.
Olisiko Pukki voinut murtautua korkeimmalle huipulle jo aiemmin? Ehkä. Olisiko Pukki voinut valittaa ja vaatia jättisiirtoa pois Norwichista vielä suurempiin ympyröihin? Kenties.
Jos Pukki olisi ollut enemmän kusipää, olisi hän voinut voittaa urallaan enemmän pokaaleja. Sen sijaan mies on voittanut sydämet puolelleen niin Norwichissa kuin Suomessa.
Jotain todella sympaattista siinä on, kun muistelen sitä hymyilevää kikkarapäätä kesältä 2011. Jos silloin olisi saanut kuulla, että tällainen matka on Pukilla edessä, niin tuskinpa sitä olisi sanonut, että parempaankin nuorukainen pystyisi.
Ainoa asia, mikä on jäänyt harmittamaan, on EM-kisojen siirto vuodella eteenpäin. Terve ja hyvävireinen Pukki olisi voinut viedä kesällä 2020 Suomen jatkopeleihin.
Ja eihän Pukin tarina vielä ole ohi. Jotenkin häntä katsellessa tuntuu siltä kuin miehessä olisi vielä yksi jos toinenkin uroteko jäljellä.
Kesällä 2025 katselen Töölössä pelejä – paitsi toimittajana myös ihan vain ihmisenä, joka aidosti toivoo Pukin vielä kerran löytävän räjähtävyytensä.
