Luottamus.
Tärkein sana kaikessa urheilussa ja muussakin elämässä.
Ei tietenkään pelkkä sana, vaan asia.
Arvo.
Kaikki onnistumiset niin urheilussa, liike-elämässä kuin muussakin elämässä, ihmis- ja parisuhteissa, kaikilla elämän osa-alueilla, perustuvat luottamukseen.
Luottamusta joko on tai ei ole. Ja sen voi menettää vain kerran.
Rauman Lukko on jääkiekon tämän kevään pudotuspelien suurin alisuoriutuja ja epäonnistuja.
Tämä johtuu siitä, että Rauman Lukon johdossa ei ole luottamusta itse valittuun strategiaan eli tomintalinjaan, ei liigajoukkueeseen eikä joukkueeseen valittuihin pelaajiin.
Lukko lähti kauteen taas yhtenä suurimmista mestarisuosikeista. Ja taas yhdellä suurimmista (ilmoitetuista) pelaajabudjeteista. Lukko maksoi ilmoituksensa mukaan ennen kautta koossa olleelle joukkueelle yhteensä 3,05 miljoonaa euroa.
Lukko sijoittui runkosarjassa viidenneksi ja putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella runkosarjassa 12:nneksi sijoittuneelle HPK:lle, jonka ilmoitettu pelaajabudjetti oli 2,2 miljoonaa euroa.
Runkosarjan lähestyessä loppuaan, kun selviytyminen neljän parhaan joukkoon ja suoraan puolivälieriin alkoi näyttää hankalalta, Lukon johto ja päävalmentaja lähettivät joukkueelle viestin: me emme luota teihin.
Tiedän. Tämä vaatii vähän selittämistä. Joten selitän.
***
Pakitetaan ensin vähän.
Lukko haluaa profiloitua sekä pikkukaupungin kasvattajaseuraksi että huipputasolla eurooppalaiseksi suurseuraksi.
Kyllä: Rauma on pieni kaupunki – alle 40000 asukkaallaan Liigan pienin paikkakunta. Organisaatiotasolla Lukko sen sijaan on Liigan jättiläisiä, kiitos jo vuosikymmeniä sitten luodun nerokkaan konsernijärjestelyn. Rauman Lukko Oy on osa jättimäistä Contineo-konsernia, johon pääosa rahoista tulee RTK-Palvelusta. Koko komeuden pääomistaja on Raumalaiskiekkoilun Tuki ry.
Lukon budjetti on käytännössä rajaton. Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt jaksaa kyllä muistuttaa, että hänelle on annettu tietty budjetti, jonka raameissa hänen pitää toimia.
Eräs Lukon hallituksen jäsen taas on kertonut minulle tuopin ääressä, että hän on hallituksessa voimakkaasti painottanut, että jos halutaan tavoitella mestaruutta, pelimerkkejä pitää riittää. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hallituksessa pidetään huoli, että Sahlstedtille löytyy aina rahaa hankintoihin.
Lukon suurin ongelma onkin juuri se, että sillä on liikaa rahaa. Se johtaa juuri niihin hölmöilyihin, joita Lukolta on viime vuosina nähty – ja nähtiin taas keväällä.
Lukossa luullaan, että rahalla voi ostaa menestystä. Mutta ei voi – ei edes Lukon budjetilla. Yritetty nimittäin on.
Rahan sijaan kannattaisi kokeilla luottamusta. Strategiaan, prosessiin, joukkueeseen, työntekijöihin.
Luottamus nimittäin kasvattaa työntekijöiden, tässä tapauksessa pelaajien, itseluottamusta ja halua tehdä töitä palkan maksajalle. Se kohottaa työyhteisön ilmapiiriä.
Ja mikään ei ole joukkueurheilussa tärkeämpää kuin joukkueen ilmapiiri.
***
Käydään vieläkin vähän syvemmällä.
Lukon toimitusjohtaja Rafael Eerola jaksaa hehkuttaa varsinkin sosiaalisessa mediassa, että “Tuki-Areenalta on tie auki tähtiin”. Tuki-Areena on Lukon omistajan, Raumalaiskiekkoilun Tuki ry:n rakennuttama harjoitusjäähalli.
Näin Eerola teki myös vuodenvaihteessa, kun Lukon hyökkääjät Atte Joki, 18, ja Leo Tuuva, 19, sekä puolustaja Arttu Välilä, 19, pelasivat nuorten MM-kisoissa. Eerola haluaa korostaa Lukon roolia pienen “kalastajakylän” kasvattajaseurana, josta voi ponnistaa kiekkomaailman kirkkaimpiin valoihin.
Totta toinen puoli. Mainituista pelaajista Joki ja Tuuva tulivat Raumalle muualta U18-ikäluokkaan, ja vain Välilä on aito Lukon kasvatti. Lukon päättyneen kauden joukkueessa pelasi muuten toinenkin ihka-aito oma kasvatti, hyökkääjä Antti Saarela. Ulkomaalaisia Lukon paidassa pelasi kauden mittaan 14.
Tullaan Lukon rooliin kasvattajaseurana. Muutama viikko sitten Raumalla käydessäni esitin usealle ihmiselle kysymyksen: Mikä on Rauman Lukon junioritoiminnan tarkoitus?
Fiksuimmat tajusivat heti, mitä tarkoitin, niille muille piti vähän selittää.
Eräs pitkään Lukon junioritoiminnassa mukana ollut valmentaja tyhjensi pajatson:
– Se tuntuu olevan se, että tänne hankitaan muualta pelaajia U16- ja U18-ikäluokkiin, jotta nämä pelaisivat joskus myöhemmin Liigassa jossain muualla.
Bingo!
Lukon junioritoiminnan tarkoitus ei ole kasvattaa pelaajia omaan liigajoukkueeseen. Lukko kasvattaa junioreissaan pelaajia muille liigajoukkueille. Kun voi hankkia pelaajat liigajoukkueeseen rahalla, näin voi toimia.
Onko siinä jokin järki, on kokonaan toinen juttu.
***
Sitten takaisin luottamus-teemaan.
Aiemmin mainitut nuoret miehet pelasivat kyllä tällä kaudella Liigassa, mutta kun tuli ratkaisupelien aika, heidät heivattiin kylmästi sivuun.
Heihin ei luotettu.
Joki ei pelannut kuudessa, Tuuva seitsemässä ja Välilä kymmenessä viimeisessä runkosarjaottelussa. Eikä kukaan pelannut vaihtoakaan pudotuspeleissä.
Heidän tilalleen hankittiin loppukaudeksi kaksi yhdysvaltalaispelaajaa, hyökkääjä Connor Ford ja puolustaja Derek Daschke. Ford pelasi ne kuusi runkosarjaottelua, joita Joki ja Tuuva eivät pelanneet. Sekä pudotuspelit. Daschke pelasi ne kymmenen runkosarjaottelua, joita Välilä ei pelannut. Sekä pudotuspelit.
Urheilujohtaja Sahlstedtin mukaan hankinnoilla haluttiin “särkymävaraa” kevään peleihin. Näin valmennuksella olisi myös varaa valita, kuka pelaa ja ketkä huilaavat.
Valmennus valitsi joka kerta palkkasoturit ennen “omia”, koko kauden mukana olleita pelaajia.
Tällaiset loppukauden hankinnat ovat paitsi erittäin arveluttavia ryhmädynamiikan kannalta, myös signaali joukkueelle ja ennen kaikkia mainituille pelaajille: me emme luota teihin. Te ette ole riittävän hyviä, jotta voisimme voittaa mestaruuden.
Kokonaan toinen kysymys on, ketä tällaiset ratkaisut palvelevat tulevaisuutta ajatellen.
Toimitusjohtaja Eerola puhuu mielellään myös keksimästään viisaudesta, jonka mukaan “Rauman Lukossa on prosesseja eikä projekteja”. Tämä tarkoittaa, että Lukon toimintaa ohjaa aina pitkän aikavälin strategia, jossa tavoitteena on olla jatkuvasti kärjen tuntumassa, eikä tavoitella pikavoittoja hetken huumassa tai hokkuspokkustempuilla.
Miten meni prosessinhallinnan näkökulmasta tänä keväänä noin omasta mielestä?
Nyt – olettaen, että Joki, Tuuva ja Välilä jatkavat Lukossa – Lukolla on myös ensi keväänä riveissään kolme edelleen nuorta pelaajaa, joilla ei ole kokemusta runkosarjan kevään kovimmista peleistä eikä pudotuspeleistä.
On pakko kysyä myös, miten tämä vaikuttaa juniori-ikäisten pelaajien ja näiden agenttien mielenkiintoon Lukkoa kohtaan. Se on viime vuosina jo muutenkin hiipunut huippuvuosista, jolloin Lukkoa pidettiin lähes ylivertaisena junioriorganisaationa.
Nyt Lukko lähetti signaalin, että meillä polku on auki liigajoukkueen runkosarjapeleihin asti, mutta pudotuspelien koittaessa joudut todennäköisesti poppariosastolle.
Sellainen prosessi. Eikä nyt tullut edes pikavottoa.
***
Lukon johto yrittää, tietysti, selittää asiaa niin, että joukkueelle haluttiin taata paras mahdollisuus mestaruuden tavoitteluun. Tähän eräs toimittajakin tarttui vastatessaan edellä mainittuun kysymykseeni: “Mitä jos Lukon tarkoitus on voittaa mestaruus”, tämä vastasi.
Eräs pitkän linjan kiekkomies ja rautainen asiantuntija taas huomautti, että Sahlstedt hankkii pelaajia, koska päävalmentaja Tomi Lämsä pyytää. Tätä väitettä on vähän vaikea niellä purematta, sillä Sahlstedtilla on vahva näkemys ja kokemus joukkueen rakentamisesta sekä erinomainen “pelaajasilmä”.
Mutta jos näin on, Lämsä ulkoistaa ongelman, joka johtuu hänestä itsestään. Arveleeko Lämsä todella, että kolmen kauden prosessin aikana luodut ongelmat ratkaistaan parilla hankinnalla ja heivaamalla muutama pelaaja syrjään?
Lämsä valmensi Liigan jättiläisiin kuuluvaa Lukkoa nyt kolmannen kauden, ja toisen kerran Lukko jäi ulos puolivälieristä. Viime kaudella Lukko voitti runkosarjan, mutta jäi lopulta neljänneksi. Silti Lämsän sopimusta jatkettiin jo ennen tätä kautta vielä kahdella vuodella, kevääseen 2028 asti. Tätä ei Raumalla ymmärrä kukaan muu kuin Sahlstedt ja Eerola.
Mainittu kolmikko on Raumalla nyt valtaisan paskamyrskyn kohteena. Se sotku on itse tilattu.
Eerola ja Sahlstedt ovat yli 50-vuotiaita raumalaisia pitkän linjan jääkiekkomiehiä. He tietävät varsin hyvin, että aivan ensisijaisesti raumalaiset kiekkojännärit haluavat nähdä Lukossa “oman kylän poikia”, tuttuja naapurin poikia. Sen lisäksi raumalaiset haluavat nähdä Lukon menestyvän.
Kaikkien mieluiten raumalaiset näkevät Lukon menestyvän mahdollisimman raumalaisella joukkueella. Kaikki Raumallakin toki ymmärtävät, että kentällinenkin Lukko-kasvatteja liigajoukkueessa on nykypäivänä hyvä saavutus.
Eerolan ja Sahlstedtin pitäisi myös tietää, että raumalaiset antavat kyllä anteeksi, jos oman kylän pojilla ei pärjätä. Mutta jos flopataan ostojoukkueella, muukalaislegioonalla, jollainen Lukon tämän kauden joukkue neljinetoista ulkomaalaisineen oli, sitä Raumalla ei katsota hyvällä.
***
Oletteko muuten joskus kuulleet joukkueesta, johon tuodaan aivan kalkkiviivoilla joku “sateentekijä” tai useampi, ja tämä joukkue voittaa mestaruuden? Minä en ole.
Toki joskus harvoin joku täsmähankinta, esimerkiksi todellinen supersnaipperi, voi olla juuri se tarvittu pala, joka ratkaisee erikoisosaamisellaan jonkin ongelman ja kenties auttaa joukkueen menestykseen.
Mutta Lukolla mitään ongelmaa ei varsinaisesti ollut. Kuten jo todettua, Sahlstedtin mukaan joukkueeseen hankittiin särkymävaraa pudotuspeleihin. Hankittiin siis lisää pelaajia.
Lukossakin pitäisi jo ymmärtää, että hankkimalla pelaajia vain hankkimisen vuoksi ei voiteta mestaruuksia.
Ylipäätään olen aina ihmetellyt sitä, miten paljon aina uuden kauden kynnyksellä kohkataan siitä, keitä pelaajia mikäkin joukkue on hankkinut ja miten paljon näihin on käytetty rahaa.
Sen sijaan pitäisi puhua siitä, miten paljon jo kasassa ollut joukkue on kasvanut sisältäpäin yhteisten kokemusten ja yhdessä harjoittelun ansiosta. Se on sitä prosessia.
Viime kevään mestari KalPa on tästä lähihistorian paras esimerkki. Päävalmentaja Petri Karjalainen valmensi ensin KalPan U20-joukkuetta kaksi vuotta, ja toisella kaudellaan liigavalmentajana hänellä oli joukkueessaan lähes kaksi kentällistä kyseisen U20-joukkueen pelaajia sekä muutama muu KalPa-kasvatti.
He olivat kulkeneet KalPan prosessin läpi ja omaksuneet kalpalaisen identiteetin. Nämä pelaajat tiesivät, mikä KalPa on ja miten KalPa pelaa.
Mikä on Lukon seura- ja peli-identiteetti?
Lukon tapauksessa mainitut juniorimyllyn kasvatit olivat kulkeneet pitkän matkan sinikeltaisissa. Sitten, kun piti ulosmitata yhteisen prosessin lopputulos, heidän panoksensa ei enää kelvannut. Näiden paikalle pukukoppiin tuli kaksi yhdysvaltalaista palkkasoturia, joita kukaan kopissa ei tuntenut entuudestaan.
Väärinymmärrysten välttämiseksi korostan, ettei mikään ollut joukkueeseen hankittujen Daschken ja Fordin vika. Lukon johto halusi palkata heidät harjoittamaan ammattiaan, ja he vastasivat kutsuun.
Mutta joukkueen dynamiikkaan muutokset vaikuttavat aina. Kaikki kopissa jo olleet pelaajat joutuivat sopeutumaan uusiin joukkue- ja vieruskavereihin sekä näiden tapoihin jääkiekkoilijoina ja ihmisinä. Mutta ennen kaikkea jokainen tiesi, että se, miten Jokea, Tuuvaa ja Välilää kohdeltiin, oli yksiselitteisesti väärin.
Sellainen jää vaivaamaan mieltä.
***
Pudotuspeleissä Lukkoa syytettiin virkamiesmäisyydestä ja tunteen puuttumisesta. Mikä ihme se on? Joukkue on kolmen kauden ajan ollut virkamiesmäinen, täysin valmentajansa näköinen.
Tomi Lämsän Lukosta on koko ajan puuttunut raivopäinen taisteluasenne ja ne pienet, voittavat teot, joita erityisesti kevään pelien voittamiseen tarvitaan. Ei ole näkynyt sitä mentaliteettia, että omien puolesta heittäydytään loukkaantumisia halveksuen kiekkojen tielle ja mennään ahtaisiin väleihin ja maalille – sinne, missä sattuu.
Jotkut pitkään sinikeltaista paitaa kantaneet pelaajat olisivat saattaneet näin tehdä. Mutta nyt(kään) näitä asioita ei tehnyt Lukossa kukaan.
Sen lisäksi kaikesta näkee, että joukkue ei luota valmentajaansa. Sen vaan näkee: elekielestä, siitä miten mennään tilanteisiin ja heittäydytään pelille tai ei mennä eikä heittäydytä…
Lukko ei pelannut valmentajalleen. Moni pitää koko termiä ihan huuhaana, mutta siinä on vinha perä. Jos pelaajat luottavat ja uskovat valmentajaansa, nämä syövät kiekkoja joukkueen ja valmentajan puolesta.
Pelaajat eivät luottaneet Lämsään – ja miksi olisivat luottaneet, kun Lämsä ja muu seurajohto viestivät tekemisillään, että he eivät luota joukkueeseen ja pelaajiin?
Sahlstedt mietti torstaina Satakunnan Kansan haastattelussa muun muassa sitä, oliko Lukolla riittävästi maalintekovoimaa.
Kyllä, Kalle; Kyllä teillä oli, ihan riittävästi.
Mutta pudotuspeleissä kaikki muut jääkiekon seuraajat paitsi Lämsä ja Sahlstedt ihmettelivät, miksi Lukon pelaajat eivät mene HPK:n maalille tekemään maskia ja lyömään irtokiekkoja sisään. Nämä maalinteon tärkeät tukitoimet loistivat poissaolollaan.
Pelaajat eivät menneet maalille, koska heitä ei syystä tai toisesta kiinnostanut ottaa iskuja vastaan. Ei kai joukkuetta sentään ollut valmennettu pelaamaan näin? Toki Lukon helmasynti koko kauden oli tehoton kiekonhallinta ja vastuun siirtely ratkaisupaikoissa.
Enemmän kyse oli pelaajien halusta. Se ei jostain syystä ollut kohdallaan. Osasyytä on selitetty edellä jo riittävän pitkään, mutta muitakin syitä varmasti on.
Sahlstedt kertoi Satakunnan Kansassa myös, että kauden jälkeen kaikki asianosaiset haastatellaan, ja kierros alkaa pelaajista. Jos Sahlstedt osaa ja uskaltaa kysyä pelaajilta oikeat ja vaikeat kysymykset myös valmennuksen ja seurajohdon toiminnasta, ja jos joukkueessa jatkavat pelaajat uskaltavat vastata rehellisesti, Sahlstedt saa vastauksen siihen, miksi joukkueen suoritustunne jäi kauas vaaditusta.
Miten paljon Lukossa todella halutaan – ja uskalletaan – oppia tästä katastrofista? Se on nyt Raumalla kaikkein oleellisin kysymys.
Sinänsä on ihan turha edes puhua Lukon pelitavan merkittävistä ongelmista, koska kaikki lähtee luottamuksesta, sitoutumisesta, yhteishengestä ja halusta pelata joukkueelle – meidän logolle.
Mutta nostetaan yksi asia esiin. Lämsän jääkiekossa on oleellista voittaa erilaiset tilastot, kuten kiekonhallinta ja maaliodottama. Logiikka on sellainen, että pitkässä juoksussa näin voitetaan myös tarpeeksi otteluja. Juuri siltä Lukon peli myös näyttää.
Eikä sillä tavalla voiteta peljä keväällä, kun peli ja sen henki muuttuu lähes täysin.
Vertailun vuoksi: muuan Raimo Helminen on sanonut, ettei hän edes ymmärrä noista tilastoista mitään.
***
Vielä yksi asia, jota en ymmärrä.
Tämäkin liittyy luottamukseen.
Pitää myös tietää ja tunnistaa, kehen kannattaa luottaa.
Vaikka olen miten yrittänyt pähkäillä ja selvittää asiaa, en ole keksinyt enkä saanut selville, miksi Sahlstedt tuntuu “rakastuneen” päävalmentaja Lämsään niin, että Lämsän sopimusta jatkettiin jo ennen tämän kauden alkua kevääseen 2028 asti.
Onko kyse siitä, että Lämsä on kiistatta hyvä ja miellyttävä puhuja. Onko Lämsä saanut puhumalla oikeat tahot vakuuttuneeksi osaamisestaan? Käytännön näyttöjä Lämsällä nimittäin ei ole.
Sahlstedt on puhunut Lämsän kyvystä toimia erilaisten ihmisten kanssa ja johtaa erilaisia persoonia. Voi olla, että Lämsä on teoriassa hyvä mainituissa asioissa ja jääkiekon pelikirja-asioissa. Mutta johtaja hän ei ole.
Kuten niin monesti todettua, kaikki ongelmat ovat lopulta johtamisongelmia. Jos joukkue ei pelaa, kuten valmentaja haluaisi, se on ennen kaikkea johtamisongelma. Tässä ketjussa myös Eerolan ja Sahlstedtin on syytä tarkastella tekemisiään erittäin kriittisesti. Tai mieluummin ehkä toistensa tekemisiä, jottei käy niin kuin Leijonien johtoryhmässä, jossa työntekijät arvioivat itse oman tekemisensä. Mutta sekin on toinen juttu.
Lämsä on saanut monet valmentamansa joukkueet pelaamaan hyvää, jopa erinomaista runkosarjakiekkoa. Pudotuspeleissä hänen rekordinsa on jopa käsittämättömän murheellinen.
Lämsä ei saa joukkuettaan syttymään silloin, kun sillä on suurin merkitys – kevään kovimmissa peleissä. Se on huonon johtajan merkki.
Ja kun tämä on toistuvaa, on pakko kysyä, miten Lämsä yrittää valmistaa joukkuettaan pudotuspeleihin – tai ylipäätään peleihin?
Lämsän johdolla Lukossa hukataan myös kaksi seuraavaa kevättä. Samalla tekemisellä kun saa aina saman tuloksen.
***
(Urheilu)maailma on täynnä esimerkkejä, joissa on yritetty oikaista tai silottaa tietä menestykseen rahalla. Suunnilleen yhtä paljon on esimerkkejä siitä, että tämä ei onnistu.
Sen sijaan esimerkkejä siitä, mitä vahva keskinäinen luottamus ja sitoutuminen yhteisen asian eteen voivat saada aikaan, on lukuisia.
Kun ette kuitenkaan minua usko, kysykää vaikka Jukka Jaloselta tai Marko Anttilalta.
Tai jos ette pääse kysymään, klikatkaa tätä linkkiä tai lähettäkää minulle viesti, niin lähetän teille kirjan, joka todistaa kaiken, mitä olen edellä yrittänyt selittää.
Sen kirjan nimi on Kultaleijonien Tarina 2019. Se kertoo urheiluhistorian kenties epätodennäköisimmästä maailmanmestaruudesta. Etukäteen kaikkien aikojen huonoimmaksi leijonajoukkueeksi leimattu Suomi pyyhki Slovakian MM-kisoissa lattiaa Kanadan, Venäjän ja Ruotsin NHL-miljonääreistä kasatuilla joukkueilla ja voitti MM-kultaa.
Jalonen oli joukkueen päävalmentaja, Anttila kapteeni. (Hauska sattuma sinänsä, että Jalosen nimi on nyt nostettu Raumalla esiin Lukon valmentajaspekulaatioissa. Rahasta edes Leijonakuninkaan palkkaaminen Raumalle ei jää kiinni.)
Tuo Leijonien joukkue leireili yhdessä Jalosen ja Anttilan johdolla pitkälti toista kuukautta ennen MM-kisoja. Hyvissä ajoin ennen kisojen alkua joukkueelle tehtiin selväksi, että yhtään “vahvistusta” ei tule mukaan kisojen aikana – ei edes NHL:stä.
Meni syteen tai saveen, me teemme tämän yhdessä, se joukkue ajatteli.
Se mestaruus perustui luottamukseen.
Harri Pirinen
