Kaija Mustonen on viimeisin suomalainen pikaluistelun olympiavoittaja. Hän voitti 1500 metrin kilpailussa olympiakultaa Grenoblessa 1968.
Suomessa on käyty viime viikkoina paljon keskustelua olympiatason urheilijoiden apurahoista. Amatööriurheilija ei pysty voittamaan enää mitaleita olympiakisoissa. Pariisin 2024 kesäolympialaisten nollamitalisaldo kertoo osaltaan suomalaisurheilijoiden takamatkasta, mitä täysammattilaisuuteen tulee.
Kaija Mustonen oli täysin amatööriurheilija. 1960-luvulla huipputason suomalaishiihtäjät ja mäkihyppääjät saivat jo starttirahoja, joilla elelivät ihan mukavasti, vaikka ammattilaisia eivät virallisesti olleetkaan. Sen sijaan pikaluistelussa kisattiin Suomessa amatööripohjalta.
Mustonen työskenteli konekirjoittajana kahdeksasta neljään. Hän treenasi raskaiden työpäiviensä jälkeen ja oli siitä huolimatta maailman huipulla.
Lajin huippumaissa neuvostoliittolaiset olivat ammattilaisia. Käytännössä myös hollantilaiset ja yhdysvaltalaiset pystyivät panostamaan pikaluisteluun täyspäiväisesti.
Mustonen saavutti ensimmäiset olympiamitalinsa Innsbruckissa 1964. Siellä hän oli 1500 metrillä hopealla ja 1000 metrillä pronssilla.
Mustosta ei pidetty Innsbruckissa mitalisuosikkina. Mitalit tulivat iloisina yllätyksinä, mutta Suomen olympiakomitea ei saanut panostettua pikaluisteluun sen enempää Innsbruckin kisojen jälkeen kuin ennen kisojakaan.
Mustonen jatkoi työtään konekirjoittajana ja harjoitteli sen minkä ehti. Hän voitti 1967 kaksi MM-mitalia.
Grenoblessa 1968 Mustonen voitti olympiakultaa 1500 metrillä ja hopeaa 3000 metrillä. Hän oli niiden kisojen ainoa suomalainen olympiavoittaja.
Mustosen toiveena kisojen jälkeen oli saada ammattimaisemmat harjoitteluolosuhteet. Niille ei oltu suopeita, vaikka hänen saavuttamaansa olympiakultaa ja muitakin olympiamitaleja suomalaispäättäjät hehkuttivatkin.
Mustonen lopetti uransa Grenoblen kisojen jälkeen. Jos hänen pyyntöihinsä paremmista harjoitteluolosuhteista oltaisiin suostuttu, olisi hän saattanut voittaa olympiakultaa myös Sapporossa 1972. Niissä kisoissahan Suomi ei voittanut yhtään kultamitalia.
Pikaluistelun 60 vuoden takaiset olosuhdeongelmat eivät ole mihinkään hävinneet. Suomessa ei ole edelleenkään pikaluisteluun soveltuvaa sisähallia.
Urheilussa ”linssiluteena” paljonkin profiloitunut, ja urheilun kautta poliittisia irtopisteitä hakemaan pyrkinyt, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Paavo Arhinmäki (Vasemmistoliitto) on osaltaan vastuullinen siitä, ettei areenaa Myllypuroon rakennettu, vaikka sen suunnittelu oli edennyt jo pitkälle. Hallia vastusti myös poliittisissa ohjelmissaan nuorten liikkumisen edistämisen puolesta kovasti puhuva koripallovaikuttaja Shawn Huff (Vihreät).
Suomen pikaluistelu lähti hetkelliseen nosteeseen 2000-luvulla ja 2010-luvulla Mika Poutalan ja Pekka Koskelan kansainvälisten menestysten myötä. Lajin olosuhteet eivät kuitenkaan kohentuneet ja nyt suomalainen pikaluistelu on jälleen vaikeuksissa.
Poutala hävisi Vancouverin 2010 ja Pyeongchangin 2018 olympialaisissa mitalin 500 metrillä todella täpärästi. Olympiamitalistiksi hän ei päässyt, mutta ministeriksi pääsi.
Pikaluistelu ja kaukalopikaluistelu voisivat olla hyviä harrastuksia jääkiekon suomalaisille lajipudokkaille, jotka eivät kestä kiekkoilun fyysisyyttä. Turhan moni taitava luistelija lopettaa jääkiekkoharrastuksensa jälkeen urheilemisen.
Pikaluistelulajit eivät kunnon mahdollisuutta kykene olosuhdeongelmiensa takia tarjoamaan.
