Valioliiga-kausi on pian puolivälissä, mutta yksi asia näyttää jo varmalta. Kahdeksatta kauttaan pääsarjatasolla pelaava Wolverhampton on jo 16 pisteen päässä säilymiseen oikeuttavasta sijoituksesta.
18 ottelun jälkeen Wolves ei ole voittanut peliäkään. Ainoat pisteet ovat kertyneet kahdesta tasapelistä.
Wolverhampton on tehnyt tällä kaudella vain kymmenen maalia. Päästettyjä maaleja on kertynyt 39 kappaletta. Molemmat lukemat ovat Valioliigan surkeimpia.
Sarjanousunsa jälkeen kahtena peräkkäisenä kautena seitsemänneksi sijoittuneen Wolverhamptonin osake on ollut sittemmin laskussa. Neljä viime kautta ovat päättyneet järjestyksessä vanhimmasta tuoreimpaan 10., 13., 14. ja 16. sijalle.
Taannoin vahvasti portugalilaisosaamiseen nojanneen Wolverhamptonin päävalmentajan pesti on ollut tuulinen sitten Nuno Espirito Santon. Kesästä 2021 lähtien luotsien työsuhteet ovat jääneet alle kahteen kauteen.
Pahimmillaan kaudella 2022-23 yli sadan miljoonan euron siirtotappiolla pyörinyt Wolves on sittemmin tiukentanut kukkaroaan. Viime vuosina siirtotappio on ollut vain muutaman miljoonan euron luokkaa.








































