Kuva: All Over Press

Oscar Piastrille hattutemppu – McLarenit ylivoimaiseen kaksoisvoittoon

Taneli Niinimäki |

McLarenin Oscar Piastri ja Lando Norris ajoivat ylivoimaiseen kaksoisvoittoon formula ykkösten Miamin GP:ssä.

Piastri siirtyi kisan johtoon 17. kierroksella, kun hän ohitti paalupaikalta lähteneen Red Bullin Max Verstappenin.

Piastrille voitto oli jo kolmas peräkkäinen ja MM-johto kasvoi tallikaveri Norrisiin 16 pisteeseen.

– Eilinen aika-ajo oli yksi kauden hankalimmista tähän mennessä, joten voitto on vakuuttava tulos. Nyt voitin kisan, minkä olen todella halunnut, Piastri totesi F1:n haastattelussa.

Tasaisen vahvan alkukauden ajanut Mercedeksen George Russell oli kisan kolmas ja Verstappen tuli maaliin neljäntenä.

Verstappen jatkaa MM-pisteissä kolmantena.

Ferrarin alkukausi on ollut vaikea. Tiimin kuljettajat vaihtoivat Miamissa tallimääräyksellä kahdesti paikkoja ja moittivat toistensa vauhtia tiimiradioon.

Charles Leclerc oli lopulta seitsemäs ja tallikaveri Lewis Hamilton kahdeksas.